Samuelin ja Rebekan päikyssä vietettiin eilen kevätjuhlaa sirkusteemalla, koko perhe ja mummotkin olivat tervetulleita juhlimaan. Samuel oli voimamiehen roolissa :D Hänelle puettiin vaatteiden alle spiderman-puku, jossa on sisäänrakennetut muskelit, voi luoja miten hauska se ohjelmanumero oli. Päiväkodinsetä oli heittänyt päälleen jonkun vanhan painipuvun ja yritti ensiksi nostaa tankoa, jonka päässä oli painot. Sehän ei tietty onnistunut millään, mutta onneksi apuun tuli kolme pientä muskelimiestä, jotka tempaisivat tangon ilmaan tuosta noin vain. Rebekka pyöritteli naisellisesti hulahula-vannetta ja kesytti ”villieläimiä”. Se oli kirjaimellisesti kyllä aikamoinen sirkus, menoa ja meininkiä riitti.

Lapset ohjeistettiin pukemaan värikkäästi sirkukseen – mietin ensiksi, että mitä ihmettä minä heille puen, koska suurin osa lastenvaatteista on jo uudella asunnollamme. Sitten muistin Gugguulta saadut, korkkaamattomat vaatteet. Rebekalle laitettiin nuttura ja hihaton Tricot-mekko – tadaa, hänestä tuli oikein kelpo hulahulatyttö :D

Tässä kohtaan ohjelmat oli esitetty ja oltiin siirrytty pihalle herkuttelemaan. Mennessä oli sen verran kiire, että en ehtinyt kuvailemaan. Se on sääli, sillä S näytti aika hauskalta, kun tuolla vaatteiden alla oli isot muskelit.

Hihattoman mekon käyttöaikaa on helppo pidentää pukemalla alle vaikka valkoisen ohuen trikoopaidan tai sitten käyttämällä sitä hupparin alla. Rebekka elää hyvin vahvasti tällä hetkellä mekko-kautta, lähiaikoina ollaan aika paljon väännetty siitä missä vaatteissa ulos lähdetään. Joka kevät sama piina, aina pitäisi päästä vähissä vaatteissa ulos. Äitiäni tämä seikka hihityttää, sillä hän on taistellut kanssani samasta asiasta, kuulemma j o k a vuosi, kun olin pieni ja vähän isompikin.

Vaatetaisteluiden lisäksi meillä on lähiaikoina muutenkin ollut poikkeuksellisen voimakasta uhmaa ilmoilla eli toisin sanoen meidän vanhempien hermot on venyneet ja välillä paukkuneetkin, etenkin allekirjoittaneen. Voipi toki olla, että oma väsymiseni heijastelee takaisin tyttärestäni.

-Maj

0 Comments

  1. Sara. 21.5.2015

    Vitsit nuo Gugguun vaatteet on kuin teidän lapsille tehdyt! Tosi nätisti sopii nämä värit heille :)

    Ja joo meidän esikoisella F:llä (02/10) on nyt myös tullut taas uhmausta ilmaan. Yleensä hitsin säyseä ja herttainen tyyppi on nyt selkästi ollut omatahtoisempi ja käyttäytynyt selkästi enemmän rajoja hakien. Päälle ei kelpaisi mikään muu kuin yksi Irlannin rugby-pelipaita. Onneksi koulussa on uniformut ma-pe niin niistä ei tarvitse taistella :D

    Vastaa
    • Maj 22.5.2015

      Miten se tuntuukin niin helpottavalta kuulla, että muilla väännetään ihan samoista jutuista? Onneksi tähän saakka lapset ovat olleet uhmiksia ”vuorotellen” sillä jos molemmat vetää yhtäaikaa ranttaliksi, niin pulassahan siinä ollaan… Niin ja sitten tulikin mieleen heti, että miten sit kolmen kanssa….? xD

      Vastaa
      • Sara. 23.5.2015

        Selkästi eli selkeästi. Mut juu kolmen kanssa välillä uhmaa kaikki samalla kertaa kuten tänään :D tuskin maltan odottaa, kun tyypit on 16-, 14- ja 13-vuotiaita. Kolmen teinin hormonit samassa taloudessa…

        Vastaa
  2. retromoderni 22.5.2015

    Niin vietettiin meilläkin sirkusteemalla. Oli kyllä tosi hauska esitys. Voimamiehet olivat niin voimakkaita, että painotkin katkeilivat :D

    Samoista asoista myös täällä taistellaan ja nukkumaanmenosta, sillä ei ole ilta kun on valoisaa.

    Vastaa
    • Maj 22.5.2015

      Sirkusteema oli kyllä oikein nappivalinta! Mä tässä justiinsa kans mietin, että tarvitaanko me kesäksi lastenhuoneeseen sälekaihtimien lisäksi vielä pimennysverhot…?

      Vastaa
  3. Arja 22.5.2015

    Niin ihanat nuo hupparit että piti itsekin käydä lapsille tilaamassa.. Näytti olevan vieläpä alessa!! :)

    Vastaa
  4. Veera 23.5.2015

    Miten se onkin niin, että kun äiti on poikki, ei ole kellään kivaa :D? Näin ainakin meillä. Lapset tuntuvat vaistoavan kaikki omat mielentilat, ja väsyneelle on ilmeisesti kiva kiukutella :/

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *