Viime viikon ehdottomasti isoin juttu oli se, kun teimme alkuviikosta kaupat tästä meidän asunnosta. keskiviikkona kilistelimme Henriksissä Idan kanssa hänen valmistumistaan – ja tietty meidän asuntokauppoja. Vihdoinkin siitäkin tuli virallista ja muuttomme todella konkretisoitui. Aloimme kiireen kaupalla miettiä kaikenlaisia pieniä juttuja, kuten, että mihin lastenhuoneen iso kerrossänky laitetaan?

Helatorstaina serkkuni kävi hakemassa lastensängyn itselleen ja me kävimme kaikki muksujen tavarat läpi. Samana päivänä huristeltiin vielä kahdestaan Ylivieskaan, se oli nopea 24 tunnin reissu. Pidin kirppispöytää, kuvasin mammatyylejä, sovin lounastreffeillä tulevista työkeikoista, kävin salilla… Viikko täyttyi kaikenlaisista pienistä, mutta mukavista hoidettavista asioista. Lauantaina irtauduin kaikesta arkisesta, kun pääsin vaihtamaan vapaalle Idan kanssa. Sunnuntaina jatketiin tavaroiden läpikäymistä ja päästiin eroon Malm-lipastoista, kun uudet omistajat hakivat ne pois täältä meiltä.

Meidän arkikuviot tulee jatkossa hiukan muuttumaan, lapset aloittavat ennen pitkää uudessa päiväkodissa, mutta ensin nautitaan kesästä – tuntuu hullulta, että ensi viikko on vimppa päikkyviikko ja sitten me chillaillaan kotona Sampan ja Rebekan kanssa koko kesä. Uskon silti vahvasti, että vielä sitä ennen ehtii tapahtumaan vaikka ja mitä :D Ainakin jos edellisiin viikkopostauksiin on uskominen. Olen niin älyttömän helpottunut ja onnellinen kun nämä asumiskuviot on selkeytyneet <3

-Maj

0 Comments

  1. emzi 20.5.2015

    Nämä olis tosi kivaa luettavaa jos olisi aina kuva ja teksti siihen perään. kännykällä tosi hankalaa kun pitää lukea teksti ja rullata takasin kuviin katsomaan että mitä meinasit :)

    Vastaa
  2. Esteri 21.5.2015

    Muutto on kyllä ihan loistava tapa päästä turhista tavaroista eroon (ja vielä jos muuttaa usein, haha)! Koskas muuten on luvassa se kyssäripostauksen kakkososa..? :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *