Tänään me saatiin vihdoinkin vanhasta asunnostamme viimeisetkin tavarat pois. Voin kertoa, että vanhan talon komerot ovat todella tilavat ja vetävät valtavat määrät tavaraa. Lisäksi meillä oli tyhjennettävänä kellarivarasto & autotallillinen rojua, auts. Viimeiset kolme pakettiautollista oli juuri sellaista tavaraa, mitä ei haluaisi edes ottaa mukaansa. Niin se vain on, että ihminen on luontainen keräilijä. Järkytyin mm. omasta vaatemäärästäni, tiesin kyllä niitä olevan paljon, mutta… Kuusi kaappia ei riitä vieläkään mun sisävaatteille, tilanne on katastrofaalinen.
Joka tapauksessa, nyt on kaikki rojut saman katon alla ja jokainen järjestelty muuttolaatikko on aina eteenpäin. Me muutettiin siis rivitaloon, jossa on pieni takapiha, oma sauna, kolme makkaria ja kaksi vessaa. Vaihdettiin tänne kodinkoneet ja tehdään pientä keittiöremppaa, joka alkaa huomenna.
Eilisen muuttopäivän jälkeen otettiin ensimmäiset löylyt omassa saunassa ja sen jälkeen nukahdin kuin puulla päähän lyötynä. Huomenna jatketaan kaaoksen selvittelyä ja tehdään sisustussuunnitelmia, tarvitaan vähän sitä sun tätä, uusi keittiönpöytä, telkkaritaso ja säilytysratkaisuja nyt ihan ensimmäisenä ainakin!


No siis lasten mielestä kaikki oli niin jännää ja kivaa. Uusi jääkaappi liukumäkenä…

Olkkari.

Urpolla ja Turbolla ei vieläkään ole sänkyä, toivotaan, että toimitus ei kestä ihan mahdottoman kauan.

Vaatekaappi numero 1 on täynnä :”””/

Salakuva.

Meiltä uupuu tällä hetkellä uuni ja liesikin.


”Ja tohon noin vaan…”

Muuttohommissa ei voi olla törmäämättä arkistojen aarteisiin. Margetäti taitaa olla tässä ystävien kanssa matkalla Qstockiin, ikää mittarissa ehkä 16 vuotta. Tyylikkäät Osiriksen 3d:t jalassa ja vyöt molemmilla vimpanpäälle.

Niin tosiaan, ihan heti ei taida olla luvassa sisustusjuttuja :D Nooo, eiköhän tämä tästä hiljalleen iloksi muutu?
-Maj
Huh, sun vaatteiden määrää! Mun sisävaatteet on vaatekaapissa neljällä hyllyllä + yhden kaapin tangolla :D Oon sellainen etten osta jos en ole varma että pidän, jos huteja tulee tai vanhat kyllästyttää niin laitan heti kiertoon.
Onnea uuteen kotiin ja voimia tavaroiden paikoilleen laittoon! :)
Jo pelkästään näissä yhden hengen tavaroissa oli järjestelemistä, joten voin vain kuvitella, kuinka paljon tavaraa teillä on. Mä tykkään laittaa tavaroita uusille paikoille, kunnes tulee vastaan ne kaikki epämääräiset… Niin ärsyttäviä, kun ei tiedä, minne niitä laittaa, vai laittaako minnekään! Heh, edelleen taitaa olla vaatehuoneessa jokunen pussi selvittelemättömiä tavaroita! :D
Nuo muuttohommat on kyllä aina yllättävän rankkoja. Mutta saanko kysyä että miks te muutitte edellisestä talosta pois?En muistaakseni ennen ensimmäistä muuttopostausta ollu edes lukenu että harkihdette muuttoa.. Tainnu mennä ohi? :) mutta tsemppiä sinne!
Meillä oli noin kuukausi sitten samanlainen rutistus, mutta neljän lapsen kanssa. Vaikka lähiviikot yritin pakata ja pakata niin tuntui ettei tavara lopu koskaan ja irtotavaraa sitten viimeisenä päivänä yötä myöten yritettiin saada kasaan. Päätin luopua myös monesta vaatteesta. Niitä oli kertynyt ihan liikaa. Ei kun Hietsuun myymään ja kierrätykseen. Täällä vieläkin eletään laatikoiden keskellä ;) pitäisi saada tapetit irroitettua seinästä ja seinät maalattua. Sitten vasta pääsee kunnolla laittamaan tavaroita paikoilleen. KYllä tää tästä. Tsemppiä sinnekin suuntaan.
Tsemppiä! :) Mahtava tuo vanha kuva :) Täällä odotan innoissaan sisustus ja remppa postauksia :) hihih.
Mää kans!! :)
Onnea uuteen kotiin! :)
Onnea uuteen kotiin! :)
Onnea uuteen kotiin! Kyllä se siittä.. tavarakaaos siis. Ihania noi liukumäkisankarit :))
En KESTÄ noita neiti 16v:n kamppeita!! :DDDD Ihan oikeasti..mulla on ollu JUURI tuollaiset kengät, hame ja vyö..yhtä tyylikkäästi perussukkien kanssa puettuina… :D Hamekin niin urpon mittainen! HAhhahaha! Kun oon katellu noiden aikojen kuvia, niin oon luullu että oon ollu totaalisen out!, mutta näköjään oon ollu ihan muodin huipulla :D
Itellä on omassa kämpässä todella vähä säilytystilaa, joka aluksi kovasti ärsytti. Nyt oon kuitenki huomannu, et se on todella hyvä, koska eipä tuu hamstrattua tavaraa ku ne ei vaa mahu mihinkää. Ei siis pääse vahingossakaan kaapin pohjalle unohtuun ja kertyyn tota 6 kaapillista vaatteita ;)
Onnea uuteen kotiin! :) Eiiih.. mä muistan tuon kuvan ja tyylin! :D Muistelen, että kyseisessä kuvassa olevalla nti K:lla oli übermahtava yksiolkaiminen reppu, jota sitten kilpaa lainailtiin, koska se oli niin khuul :D Ja taisipa eräs S. sen saada jossain vaiheessa omaksikin..
Muutitteko uuteen asuntoon? Vai vanhaa remppaatte? :) Ihana tuo kuva :D Muistan noi kengät, itelläkin samanlaiset oli aikoinaan…
Ja Tampereellako tuo uusi asuntonne sijaitsee?
Ihanaa, mä oon jo niin tulossa kylään! <3
Onnea uuteen kotiin ja wau, nostan hattua myös että olet muuttorumban keskeltä laittanut postauksenkin..!! Täällä kovasti niitä sisustuspostauksia tietty odotellaan, mut hyvää kannattaakin odottaa, hih :)
Vinkkaan sulle säilytysongelmiin hengaria, johon mahtuu 6 vaatetta/paitaa samaan. Löytyy JYSKistä, ja ei en ole maksettu mainostaja ;)
Tsiisus nuo kengät!! :D Mulla oli täsmälleen samanlaiset ja väriset teinitennarit. Kaverit sanoi niitä sämpyläkengiksi. Onhan ne kieltämättä aika isot mutta ai että oli silloin muodikkaat;) Kiitos tästä nostalgiahetkestä:)
Täällä ihan samanlaiset kuviot menossa. Aina vain jostain löytyy joku pussi purettavaksi ja välillä on aivan hukassa; mihin kaappiin minkäkin tavaran työntäisi.. Varmaan ihan fiksua on, että kun jonkun tavaran hankkii, niin jostain samalla luopuu. Itselleni ainakin tulee ”ällötys” tavaran paljoudesta (vaikkei sitä nyt ehkä niin paljon ole). Tsemppiä sinne, kyllä ne tavarat paikkansa löytävät. T. Kohtalotoveri:)
Onnea uuteen kotiin! :-)
Eei vitsi noita kenkiä ja tuo vyö :DD Muistan ku nuo oli nii in ja kaikilla oli noita! (#pakkosaada) Ihana ysäri<3
Korjaan *ihana 20oo!
Mie järjestin vain makuuhuoneen uuteen uskoon, raahasin yhden ainoan pöydän sieltä ulos ja kasasin uuden sängyn – ja olen sitä mieltä, että me asutaan tässä kämpässä niin kauan kunnes saadaan omakotitalo, josta ei muuteta sitten ikinä. :D Hirvittää ajatuskin, että pitäisi koko kämppä pistää laatikoihin ja kuskata toiseen osoitteeseen. :’)