Vihdoinkin meidän takapihan terassi alkaa näyttämään haluamaltamme. Pientä projektia on ollut ilmoilla kaiken suhteen, edellisessä asunnossamme meillä ei ollut omaa pihaa, joten hankintalistalla on ollut monenlaista, suurempaa ja pienempää. En oikeasti tajunnut miten pitkä ostolista meille oli tulossa, kun tarvittiin tosiaan ihan kaikkea puutarhakatteesta haravaan ja sitä rataa :)

Ensimmäiseksi halusimme laajentaa terassia hieman, jotta ruokailuryhmä ym. mahtuvat siihen paremmin. Ajatuksena oli rakentaa reilu metri lisää syvyyttä eli muutaman tunnin urakka, joka kuitenkin kasvoi koko terassilaudoituksen uudelleenrakentamiseksi. Samankuvioista puutahan ei ollut enää saatavilla jolla terassimme oli rakennettu, joten koko laudoitus purettiin pois ja tehtiin uusi tilalle.

Laudoitus vaalenee huomattavasti vuoden aikana, suunnitelmissa on vielä petsata se ensi keväänä jollakin vaalealla sävyllä, joka sopii rakennuksen värimaailmaan. Ajatus on, että terassista tulee skandinaavisen vaaleansävyinen, jossa on muutamia kasveja ja sopivasti rosoisuutta. Sain betonipenkkien myötä vision vaaleasta yksinkertaisesta kokonaisuudesta, jossa on pieni tuulahdus etelästä tai jotain sinnepäin :D

Ehdinkin jo kertaalleen hehkuttaa näitä rouheita betonijakkaroita, jotka miellyttivät heti meidän molempien silmää.

Ruokailuryhmä on aika perus, se on käytännöllinen, tuolit ovat superkevyitä ja niitä on helppo siirrellä. Olisihan se betonipöytä ollut aika upea :P

Vanha laatikko, lyhty ja valkoiset kalusteet ovat olleet meillä jo ennestään. Ajateltiin tuohon päätyyn vielä hankkia sellainen savunharmaa säilytyslaatikko, jonka päällä voi myös tarvittaessa istuskella – senkiksikö sitä kutsutaan?

Tätä mattamustaa kastelukannua metsästettiin useammasta liikkeestä, Stockmannilta löytyi lopulta mieleinen. Ruokailuryhmä ja betonijutut ovat Vepsäläiseltä ja kasvit Plantagenista. Mun mielestä tässä on nyt ihan riittävästi kaikenlaista, näillä mennään nyt tämä kesä ja katsotaan ensi kesänä, että tarvitaanko me aurinkotuoleja tms. Keep it simple, sanoisi ystäväni Henna.

Eilen saatiin grillikin hankittua ja tänään se pitäisi kasata, sen jälkeen voidaan hetken aikaa hengähtää ja keskittyä kastelemaan kukkia. Syksyllä keskitytään sitten sisätiloihin – tai niin olen ainakin suunnitellut. Terde on varmaankin aika tunnelmallinen loppukesän lämpiminä, mutta pimeinä iltoina. Näen itseni istuskelemassa jakkarallani vilttiin kääriytyneenä ja summailemassa kesän tapahtumia, vähän haikean herkistyneenä.

-Maj

 

0 Comments

  1. Inkkari 29.6.2015

    Ihana terassi!!!!

    Vastaa
  2. Jessii 29.6.2015

    Vaikuttaako Olivia lehden lopettaminen blogin jatkumiseen?

    Vastaa
    • Maj 29.6.2015

      Moikka! Blogi jatkaa täällä Olivian verkon alla ihan tuttuun tapaan, eli ei vaikuta. Haikeilla mielin olen silti Olivian lopettamisesta, tosi harmi juttu.

      Vastaa
  3. riina 29.6.2015

    Siis aivan ihana tuo betonilyhty, onko sekin vepsäläiseltä?

    Vastaa
    • Maj 29.6.2015

      No eikös olekin, mun oli ihan pakko saada se – ja jep, Vepsäläiseltä :)

      Vastaa
  4. annika 30.6.2015

    Moikka! tuo lyhyty on aivan ihana – pakko saada :) meiltä löytyy se betonipöytä ruokapöytänä yhdistettynä artekin tuoleihin ja kotoa löytyy myös muutama noita jakkaroita :) kauniin näköistä teillä kotona!

    Vastaa
  5. Petra 30.6.2015

    Senkistä ei lie puhuta jos tarkoitat sellaista jonka päällä voi istua :). Senkki on enemmänkin lipaston synonyymi. Tarkoitat kai ihan tavan arkkua. Ni :)

    Vastaa
  6. Laura 30.6.2015

    Kaunis terassi teillä. :)
    Olisiko mahdollista saada postausta koskien asunnon etsimistä Tampereen seudulta? Kuinka pitkä prosessi oli löytää rivitaloasunto sieltä suunnalta?
    Terkuin mahdollisesti sinne suuntaan aikova

    Vastaa
  7. Noorq 2.7.2015

    Tosi kaunis terassi ja ihanat yksityiskohdat!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *