Vihdoinkin meidän takapihan terassi alkaa näyttämään haluamaltamme. Pientä projektia on ollut ilmoilla kaiken suhteen, edellisessä asunnossamme meillä ei ollut omaa pihaa, joten hankintalistalla on ollut monenlaista, suurempaa ja pienempää. En oikeasti tajunnut miten pitkä ostolista meille oli tulossa, kun tarvittiin tosiaan ihan kaikkea puutarhakatteesta haravaan ja sitä rataa :)

Ensimmäiseksi halusimme laajentaa terassia hieman, jotta ruokailuryhmä ym. mahtuvat siihen paremmin. Ajatuksena oli rakentaa reilu metri lisää syvyyttä eli muutaman tunnin urakka, joka kuitenkin kasvoi koko terassilaudoituksen uudelleenrakentamiseksi. Samankuvioista puutahan ei ollut enää saatavilla jolla terassimme oli rakennettu, joten koko laudoitus purettiin pois ja tehtiin uusi tilalle.

Laudoitus vaalenee huomattavasti vuoden aikana, suunnitelmissa on vielä petsata se ensi keväänä jollakin vaalealla sävyllä, joka sopii rakennuksen värimaailmaan. Ajatus on, että terassista tulee skandinaavisen vaaleansävyinen, jossa on muutamia kasveja ja sopivasti rosoisuutta. Sain betonipenkkien myötä vision vaaleasta yksinkertaisesta kokonaisuudesta, jossa on pieni tuulahdus etelästä tai jotain sinnepäin :D

Ehdinkin jo kertaalleen hehkuttaa näitä rouheita betonijakkaroita, jotka miellyttivät heti meidän molempien silmää.

Ruokailuryhmä on aika perus, se on käytännöllinen, tuolit ovat superkevyitä ja niitä on helppo siirrellä. Olisihan se betonipöytä ollut aika upea :P

Vanha laatikko, lyhty ja valkoiset kalusteet ovat olleet meillä jo ennestään. Ajateltiin tuohon päätyyn vielä hankkia sellainen savunharmaa säilytyslaatikko, jonka päällä voi myös tarvittaessa istuskella – senkiksikö sitä kutsutaan?

Tätä mattamustaa kastelukannua metsästettiin useammasta liikkeestä, Stockmannilta löytyi lopulta mieleinen. Ruokailuryhmä ja betonijutut ovat Vepsäläiseltä ja kasvit Plantagenista. Mun mielestä tässä on nyt ihan riittävästi kaikenlaista, näillä mennään nyt tämä kesä ja katsotaan ensi kesänä, että tarvitaanko me aurinkotuoleja tms. Keep it simple, sanoisi ystäväni Henna.

Eilen saatiin grillikin hankittua ja tänään se pitäisi kasata, sen jälkeen voidaan hetken aikaa hengähtää ja keskittyä kastelemaan kukkia. Syksyllä keskitytään sitten sisätiloihin – tai niin olen ainakin suunnitellut. Terde on varmaankin aika tunnelmallinen loppukesän lämpiminä, mutta pimeinä iltoina. Näen itseni istuskelemassa jakkarallani vilttiin kääriytyneenä ja summailemassa kesän tapahtumia, vähän haikean herkistyneenä.

-Maj

 

Otsikosta tulee mieleen joku suomalainen iskelmä kenties? Hehee, tällä kertaa ei ole suunnitelmissa kirjoitella mitään sen syvällisempää, vaan otsikko liittyy jutun kuviin. Itseasiassa mulla on pyörinyt päässä kaikenlaisia postausaiheita ja idiksiä, mutta hektiset päivät lasten kanssa vaikuttavat minuun sillä tavalla, että illalla päässä lähinnä vain surisee, kun ensin siivoilen päivän sotkuja ja sen jälkeen istahdan tähän koneelle.

Toissapäivänä mietin lähes koko juoksulenkin ajan, että nyt olisi pakko viimeistään tehdä vastauspostauksen toinen osa, mutta sitten tuli taas jotain muuta. Mitään varsinaista lomaa en tästä bloggaamisesta pidä, voi silti olla, että heinäkuussa saattaa olla vähän hiljaisempaa, kun Miika on silloin kesälomalla. Saatetaan olla paljon menossa – tai sitten ei.

Meillä ei ole yhtikäs mitään suunnitelmia kesälle, haluan tehdä asioita spontaanisti ja vältän etukäteen sopimista, arjessa kun rittää aikatauluja. Haluan viettää aikaa perheen ja ystävien seurassa huolettomasti. Tampereellakin on vaikka mitä kivaa tekemistä, me ei olla vielä kertaakaan käyty Särkänniemessä – ja koska tähän saakka sää on ollut koleaa niin eipä sitä rakastamaani rantsuelämääkään olla voitu viettää. Maybe beibi tomorrow?

Saatoittekin ehkä arvata Samuelin valinneen itse näiden kuvien asun, ilman pipoakin olisi pärjännyt, mutta se oli tärkeä osa kokonaisuutta. Siistit on myö nuo siivet, mutta vähän suututti, kun niillä ei päässytkään lentoon. Rebekka oli varma, että S:n toinen varvas kohosi jo ilmaan, kun hän oikein kovasti viuhtoi siivillään. Hän on omasta mielestään silti lentsikoiden aatelia eli ”Tsupatsapla” = Chubacapra (Lentsikoista) ja voittaa kaikki, tämä selvä? :D

Kesäkuun viimeisiä päiviä viedään ja nyt peukut pystyyn, että huomenna tarkenis biitsillä, eiks je? Mitä kivoja kesäsuunnitelmia teillä muuten on?

-Maj

1 2 3 4 5 18