Täältä meidän nurkista löytyy kaikenmoista pussukkaa ja nyssykkää, pesukone laulelee (kirjaimellisesti) iloisesti ilmoitukseksi siitä, että pyykit on pesty. Parasta on, että lapset viihtyvät aivan superhyvin leikeissään, omat lelut tuntuvat varmaankin pienen breikin jälkeen taas mielenkiintoisilta. Olen lupautunut nappaamaan tänään vielä yhden kaverin pienokaisesta kuvat, käymään iltalenkillä veljeni kanssa ja ohjelmassa on muutakin pientä säätöä, ehkä salaa nautin olla taas ”tohinoissani”.

Miika palasi töihin jo ja näin jälkikäteen pakko todeta kliseisesti, että menipäs se kesäloma nopeasti. Itse olen lasten kanssa kotona elokuun puoleen väliin, jolloin he palailevat osa-aikaisesti päiväkotiin – tai itseasiassa aloittavat uudessa päiväkodissa, aina jännää?! Onneksi kuitenkin voidaan totutella suhteellisen pehmeästi uuteen arkeen.

Perheeni ilmoitti, että keskiviikkona juhlitaan mun synttäreitä, istutaan alas porukalla ja syödään hyvin – sääli, että siskoni on ihan toisella puolella Suomea, eikä siksi pääse mukaan. Torstai aamuna suuntaan Gugguun asiakasiltaan Hirvihaaran kartanoon, kenties joku teistäkin on tulossa sinne? Olen työhommissa siellä, mutta jutulle saa tulla tottakai :)

Keittiö-postaukseen tuli kommentteja, koitan palata niiden pariin vielä ennen viikonloppua. To do -listalla on vielä lisää kotipostauksia, mutta ensin täytyy siistiä ne nurkat ja keräillä ”nyssykät” kaappeihin!

-Maj

0 Comments

  1. veramarika 28.7.2015

    Jee, kiva että oot takaisin! Toivottavasti oli mukava loma :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *