Meidän pihaan kantautui yksi päivä jätskiauton tunnarimusa ja se olikin menoa sitten, muksut juoksivat edellä ja isäntä perässä. Kun me pienenä kuultiin, että jäätelöauto alkaa kiertelemään Ylivieskassakin, niin olin aivan innoissani. Mielessäni ajattelin sellaisen linja-autoon rakennetun, pienen värikkään kioskimaisen puodin, josta saisi ostaa irtojätskiä. Kuvitelmissani valikoin siihen autosta ostettuun tötterööni lisukkeet sadoista eri strösseli- ja kastikevaihtoehdoista. Kun totuus selvisi, oli pettymys suuri, sillä sieltä saikin vain isoja laatikoita tavallisia jätskejä, joita äiti ja isä eivät erityisemmin halunneet meille ostaa. Ostettiin me toki sieltä jätskiä pari kertaa, koska kaikki muutkin ostivat.
Silti jätskiautolta kantautuva tuttu pimputus riemastutti näin pitkän tauon jälkeen. Jee, jätskiä, toffeeveneitä, pakko saada. Miika osti kuitenkin kuningatarveneitä, koska ne ovat laktoosittomia ja niitä Samuelkin voi syödä. Se venejätski oli lapsena valtava – ja niin se oli meidänkin lastenkin mielestä, kumpikaan ei jaksanut syödä venettään loppuun. Kuitenkin jostain kumman syystä laatikko sisältöineen hävisi meidän pakastimesta parissa päivässä.
Ostan kyllä itselleni ensi kerralla (salaa) toffeeveneitä, maistuukohan ne vielä samalta kuin silloin lapsena? Ihan tosi, en ehtinyt syödä yhtään kunigatarvenettä, paitsi lasten jämät – eli kuinkahan monta Miika ehti niitä vetämään?
Nyt kun aloin miettimään, niin kyllä tuo jädeauton Tunnusmusa on muuttunut, eiks vaan? Kävittekö te pienenä asioimassa jätskiautolla? Lempparijätski?
-Maj