Uusi viikko – uudet kujeet, mutta palataan hetkeksi viikonvaihteeseen. Kulunut viikonloppu oli nimittäin aikamoista aaltoilua ja tunteiden vuoristorataa. Olin lasten kanssa kolmisin kotosalla ja etenkin lauantai meni erittäin plörinäksi. Yhteispelistämme ei tullut mitään, kaikilla taisi vähän kenkä puristaa jostain kohtaa, tietenkin raskas viikko takana lapsillakin.

Lauantain tahkeasta menosta en voi tietenkään syyttää ketään muuta kuin itseäni, sillä täpötäysi Särkänniemi oli erittäin huono idea meikältä. Narunvedosta tuli aivan surkea ylläri ja se kirvoitti pienen raivon ilmoille. Kavereilla ei ollut rannekkeita ja sekin harmitti. Tämä tyhmä äiti ei ostanut edes hattaraa. Tällä kertaa kotona olisi päässyt aavistuksen helpomalla, totesin pyyhkiessäni iltapalasmoothieta rattaista, vaatteista ja bussin lattialta. Mietin kotipihassa kököttäneen auton helppoutta, noh, aina ei voi valita oikein voittaa. Ilotulitus tietenkin missattiin ja Rebekka mätkähti bussin lattialle nenä edellä kun hän äimistyneenä bongasi raketit ikkunasta. Myöhästyttiin siis alunperin siitä bussista mihin meidän oli tarkoitus hypätä ja siksi oltiin vasta liian myöhään kotona, kyllä, kotona, jossa odotteli koira vielä lenkittäjäänsä. Pienempi lapsista kiljui vielä joskus kello 23.00 jälkeen, että ei nukuta… Kiroilin mielessäni, sillä kyllä meikäläistä vaan olis nukuttanut senkin edestä. Nielin ne kirosanat ja änkesin kerrosängyn alapetiin pojan viereen juttelemaan, hänellä oli aika hienoja ajatuksia maailman menosta, laulettiinkin siinä pari laulua yhdessä. Muutaman minuutin päästä molemmat lapset olivat unessa – ja näyttivät ihan enkeleiltä nukkuessaan, kuten aina. Rauha maassa. Sen verran omat hermot olivat edelleen kireällä, että omaa päätä tyynyyn painaessani lupasin itselleni olla parempi ihminen ja äiti seuraavana päivänä, – jepjep, se ei paljoa vaatisi, ajattelin.

Tämä sunnuntai meni kuin menikin mukavissa tunnelmissa, ehdittiin aamupäivä hengata kotosalla, mutta iltapäivällä riennettiin synttärikekkereiden kautta suoraan Rebekan jumppatreeneihin. Synttäreitä varten tehtiin laineita hiuksiin ja puettiin vähän siistimpää päälle, otettiin kuviakin. Sunnuntai oli kiva, ehkä juuri siksi, että päivään ei oltu ladattu mitään odotuksia. Sepä se taitaakin usein olla vikana, että suunnitelmat ja odotukset pilaavat kaiken, mutta miten toimia lapsiperheenä ilman suunnitelmia, onko se ylipäätänsä mahdollista?

Rebekka
Mekko – COS
Legginsit – H&M
Laukku ja kengät – Zara

Samuel
Paita – COS
Farkut – Zara
Tennarit – Vans/Cartel

He eivät olisi itse keksineet lähteä Särkäniemeen, heille olisi varmaankin riittänyt oma piha. He eivät osaa katsoa bussin aikatauluja, eivätkä edes kelloa. Pirtelökin kaatui vahingossa ja varmasti oli myös vähän hankala ymmärtää, että miksi narunvedosta tuli lähinnä vauvoille tarkoitettu lelu. Heidän mielestään rahalle ei ole parempaa käyttökohdetta kuin a) uusi narunveto tai b) hattara.

Oliko tämän tyhmän äidin pakko taas kiristellä hermoja, kun se ei kuitenkaan auttanut yhtään mitään? Kyllä, nyt on taas helppoa myöntää kaikki tämä ja kirjoittaa se vieläpä muidenkin luettavaksi, sillä viereisessä huoneessa nukkuu taas kaksi enkeliä, joiden päähän käyn vielä painamassa suukot – ennenkuin kömmin onnellisena omaan sänkyyni ja lupaan taas olla huomenna kunnollinen äiti lapsilleni.

-Maj