Oletteko käyneet lueskelemassa kesän aikana Mamalifen puolella majailevaa Mammatyylit-blogiani? Päivitin sinne juuri eilen uuden postauksen, käykäähän kurkkaamassa millainen tyyli on äidillä, joka fanittaa Marimekkoa ja kuuntelee punk-musiikkia?

Mammatyylit on kohta porskuttanut jo pian vuoden menemään samoilla linjoilla, blogi (tai palsta, ihan kuinka vain?) perustuu siihen, että esittelen viikottain yhden äidin ja tämän lasten tyylin, välillä esittelyssä on myös odottavien äitien tyylejä, jotka löytyvät raskaustesti-kategorian alta. Tyylipostausten lisäksi kirjoittelen välillä lastenvaatteista ja kerran esittelyssä oli Viivin huonekin. Itseasiassa siitä piti alkaa ”Minun huoneeni” -postaussarja, joka ei toistaiseksi ole saanut jatkoa ajanpuutteeni vuoksi.

Mammatyyleihin tulee aika vähän kommentteja tai yleensäkään palautetta, minkä uskon johtuvan siitä, että sen tyyppiseen sisältöön ei ehkä ole tarvetta kommentoida samalla tavalla, kuin ehkä kirjoittajasta itsestään kertovaan blogiin? En tiedä, sanokaapa te? Kasvotusten olen kyllä saanut monta kertaa kommenttia, että äitien tyylit kiinnostaa ja  plussaa on tullut myös haastattelusta. Säästäisin tietysti ihan älyttömästi aikaa, jos vain ottaisin kuvat ja lisäisin postaukseen pelkästään vaatetiedot, mutta olen kokenut, että näin on parempi.

Mammatyylien kuvaamiseen ja kirjoittamiseen menee yllättävän paljon aikaa, mutta rakastan kuvaamista ja onhan se ollut aivan mielettömän ihanaa päästä jutustelemaan toisten äitien kanssa ja kuulemaan heidän tarinansa, se on ehdottomasti tämän homman paras puoli.

Nyt te kaikki ihanat äidit (ja tietysti myös odottajat) laittakaa ihmeessä meiliä ja pari kuvaa osoitteeseen magicpoks@gmail.com, jos olette kiinnostuneet tulemaan kuvattavakseni, sillä talvi painaa pian päälle ja kuvausolosuhteet muuttuvat astetta vaikeimmiksi. Kaikenlaiset idikset ja palautteet koskien Mammatyylit-blogin sisältöä ovat myös erittäin toivottuja.

-Maj

 

0 Comments

  1. Inkkarit 28.9.2015

    Tulee kyllä luettua kaikki mammatyyli postauksesi.
    Niitä on kiva katsella ja lukea mutta totta on, että niihin ei tule kommentoitua.

    Vastaa
    • Maj 29.9.2015

      Mukava kuulla, että Mammatyylit kiinnostaa – ja toisaalta ymmärrän hyvin, että sinne voi olla vähän hankala kommentoida mitään :)

      Vastaa
  2. Marianne 28.9.2015

    Tykkään mammatyyleistä ja haastattelut ovat todella mielenkiintoisia :) mutta joo ei ole kyllä tullut kommentoitua…

    Vastaa
    • Maj 29.9.2015

      Moi! Kiva kuulla, että Mammatyylit kiinnostaa :) Vielä on luvassa jatkoa, mutta en tiedä kuinka pitkään pystyn sitä ylläpitämään nykyisellään, aika näyttää!

      Vastaa
  3. jaana 28.9.2015

    tykkään lukea!

    Vastaa
    • Maj 29.9.2015

      Ihana kuulla!

      Vastaa
  4. Laura 28.9.2015

    Minäkin pidän tyyliesittelyistä! Kommentointi tuntuu tosiaan hassulta.

    Vastaa
  5. Tikru 28.9.2015

    Tykkään mammatyyleistä. Hauskaa nähdä kuinka monenlaista erilaista tyyliä meillä äideillä on. Jos vaan ehdit ja jaksat, niin ilman muuta jatka mammatyylit-blogin pitämistä. En vaan oikein osaa kommentoida tuon tyyliseen juttuun, mutta se ei tosiaankaan tarkoita sitä, ettei se olisi hyvä juttu! :)

    Vastaa
  6. Pautsi 28.9.2015

    Tykkään lukea mammatyylejä :) Sieltä saa ihanasti inspiraatiota ja on mukava lukea tarinoita. Kommentoinnissa voisi kyllä terästäytyä.

    Vastaa
  7. Nebsi 28.9.2015

    Tykkään mammatyyleistä, ja haastatteluista myös! Ja melkeinpä aina ootan jo innolla uutta postausta sinne :)

    Vastaa
  8. Henrika 29.9.2015

    Mammatyylejä on kiva katsella ja lukea :)! Joskus olen muistaakseni niihin kommentoinut, mutta ei siellä muita kommentteja sitten tainnut ollakaan :D

    Vastaa
    • Maj 29.9.2015

      Jep, mammatyyleihin kommentoidaan tosi vähän! Kiva kun jätit sinne viestiä :)

      Vastaa
  9. Cherrymarja 29.9.2015

    Hei!
    Minua Mammatyylit ei kiinnosta, oikeastaan yhtään. Mamma-etuliitteen käyttö joka ikisessä paikassa (esim. mammat bailaa, mitä?!?) on minusta aika ärsyttävää. Tosin minulla ei ole lapsia että ehkä ajatus liittyy siihen. En oikein tiedä, miksi äitien tyylissä olisi jotain kiinnostavaa verrattuna muiden ihmisten tyyleihin, jos ei nyt oteta huomioon imetysvaatteita jne. joilla on jokin tarkoitus.

    Toivon, että et ota tätä kommenttiani pahamielisenä, sitä se ei ole. Ja mamma-sanaan kohdistuva ärsytys on ihan yleistä eikä vain sinun blogiisi liittyvää. Magicpoksia taas olen lukenut vaihtelevalla intensiteetillä siitä saakka, kun Rebe oli pieni :)

    Vastaa
    • Maj 29.9.2015

      Moikka Cherrymarja! Ymmärrän mitä tarkoitat, mun mielestä tuo Mammatyylit oli ihan hauska nimi blogille, joka esittelee äitien tyylejä, mutta ymmärrän, että se ei kaikille oikein kolahda. Hieno kuulla, että olet viihtynyt Magicpoksin parissa, vaikka on ollut jaksoja, jolloin tämäkin blogi oli oikeastaan enemmän juuri mammablogi (heh, en voinut vastustaa kiusausta) – silloin ainakin kun molemmat muksut olivat pieniä? Ja ei hätää, en pahastunu kommentistasi :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *