Niin, mitä kuuluu meidän lapsille? Heille kuuluu hyvää, arki rullaa täällä meillä omalla painollaan. Rebekka käy kaksi kertaa viikossa jumppaamassa ja kerran viikossa muskarissa. Tänä syksynä tytöllä starttasi viimeinen vuosi päiväkodissa, vuoden päässä häämöttää eskari, aika hurjaa. Hän on kova piirtämään ja harjoittelee jo kirjoittamistakin. Rebeltä on lähtenyt jo kaksi hammasta. Naapurista on löytynyt uusi ystävä, joka on erittäin tärkeä. Rebekka leikkii mieluiten Barbeilla, poneilla tai Polly Pocketeilla omien ystäviensä kanssa. Ystävistä on tullut tässä kesän aikana ihan uudella tavalla tärkeitä hänelle. Pyöräily sujuu myös hienosti uudella, vähän isommalla pyörällä ja ilman apupyöriä, sen homman hän oppi yllättävänkin helposti. Rebekka on huolehtivainen isosisko ja usein minun pitää muistuttaa itseäni, että hänkin on vielä ihan pieni, mittarissa on kuitenkin vasta viisi ja puoli vuotta. Rebekka on välillä tosi jääräpäinen, hän saattaa tingata minulta jotain asiaa monta päivää ja tyttö kyllä tuntuu muistavan ihan kaiken, mitä hänelle on sanottu tai luvattu. Minun pitäisi muistaa useammin sanoa hänelle kuinka ainutlaatuinen ja fiksu tyttö hän on.

Samuel voi hyvin, sairaudesta ei ole ollut mitään merkkejä ja poika on pirteä kuin peipponen. Pientä uhmaa on kyllä havaittavissa, joka varmaan on aika tyypillistä 3-vuotiaille? Uhmahuutokohtauksia lukuunottamatta pikkumies on leppoinen ja huumorintajuinen tyyppi, jolla on aina pilkettä silmäkulmassa. Käsittääkseni Samppa tulee hyvin päiväkodissa kaikkien lasten ja aikuisten kanssa toimeen. Samuel ihailee kaksi vuotta vanhempaa siskoaan ja katsoo hänestä mallia – ja tekee myös kaikki tyhmyydet itse perässä. Potkupyöräily on kova juttu, välillä vaan harmittaa kun sillä ei tahdo pysyä siskon pyörän perässä. Vanha polkuautokin on kaivettu esille ja se onkin ollut myös kiinnostuksen kohteena, ajamaan ylettyy juuri ja juuri. Sampalla on paljon asiaa, hän oikeastaan höpöttää koko ajan, joskus ihan hermostumiseen saakka. Jos ei muuta, niin hän kyselee ”aavaa mitä?”  ja jos hän ei keksi mitään arvattavaa hän vastaa, että ”ei mittää” ja nauraa räkäisesti päälle. Jutuista saa hyvin selvää, mutta r-kirjainta hän ei ole sanonut vielä kuin kerran tai pari vahingossa. Samuel on meidän perheen vauva ja toisinaan annan hänelle periksi turhan helposti. Samppa on mammanpoika, me pötkötellään usein yhdessä sohvalla tai sängyllä juttelemassa niitä näitä.

-Maj