Jos olen valitellut ankeaa fiilistäni tai saamattomuuttani, niin äitini on aina kehottanut menemään raittiseen ilmaan, vaikka ihan vaan kävelylle ottamaan happea ja hengittelemään. Hengitä vähän, niin se hellittää. Viime viikolla hengitin vähän enemmänkin, sillä heitin kuusi juoksulenkkiä ja siihen päälle koiran kävelytykset kirpsakassa syysilmassa. Reippaana tyttönä on raskasta olla, etenkin jos olet varustettu herkällä mielellä ja jos otat aikaa itsellesi huonolla omatunnolla. Hengitä, hengitä, hengitä.
Jatkan harjoituksiani sopivassa määrin, niin kyllä se kuristava olo häipyy, ainakin ennen on häipynyt. Uskon hikiliikunnan ja ulkoilman auttavan syysmasikseen, helpotusta askel askeleelta. Liikkuminen on antanut ainakin aikaisempina vuosina itselleni voimia jaksaa pimeässä. Salipuuhatkin olen laittanut viimeinkin vireille, pari kertaa olen siellä tässä hiljattain käväissyt. Ja se ilmajooga, se oli mielettömän ihanaa. Tiedättekö, tämä syksy nyt vaan jotenkin tuntuu ihan hiton paljon vaikeammalta, kuin ne edelliset?
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään suurta, mutta ehkä olen tullut tietynlaiseen käännekohtaan. On varmasti paljonkin asioita, joita minun tarvitsee nyt käydä itseni kanssa läpi, että voin taas paremmin. Vuosia täällä ollaan vain selviydytty lapsiperhearjesta ja kotiäitiydestä – ja on tosi outoa, kun periaattessa sen pitäisi konkreettisesti olla nyt helpompaa, niin se tuntuukin yllättäen raskaalta.
Aika luovan mielen täällä helposti voi murtaa
ja ku menee tekee muutoksen,
ni pesee mielen puhtaaks.
Se on se ihmeellinen juttu.
Miten siellä ruutujen toisella puolella menee?
-Maj
Like the sneakers!
xx from Bavaria/Germany, Rena
http://www.dressedwithsoul.com
Thanks, Rena :*
Helpottavaa kuulla, että jollain muullakin samanlaisia fiiliksiä ja vähän raskaampi syksy. Välillä tuntuu hölmöltä kun kaikki on tavallaan hyvin, mutta silti raskas mieli. Ehkä se johtuu juuri herkkyydestä. Kyllä se silti tästä taas, tsemppiä sinnekin! :)
Toi on mun hokema ”Kyllä se tästä, kyllä se tästä” <3 MUTTA NIIN, kyllähän se nyt tästä taas helpottaa, eiks niin?
Kuulostaa varmasti liian yksinkertaiselta ratkaisulta, mutta usko pois, kirkasvalolampulla on todella huima vaikutus mielialaan. Kesävireessä ja -mielellä saa olla silloin koko vuoden! Kannattaa ihan oikeasti kokeilla, vaikka mielialaan toki vaikuttaa muutkin tekijät kuin syksyn pimeys.
Kirkasvalolamppua mulla ei ole koskaan ollutkaan, pitäis tosiaan testata! :*
Mulla oli viime syksynä sama homma, kaikki tuntui ihan ylitsepääsemättömältä. En jaksanut edes liikkua, vaikka se olis varmasti auttanut kuten sanoitkin! Mutta jouluna se helpotti, oii ihana joulu.
Tänä syksynä jännitin kovasti miten mun nyt käy, ja tähän asti kaikki on sujunut hyvin, varmaan just ulkoilun ja liikkumisen ansiosta. Ja kirkasvalon, siitä joku jo sanoikin. Jotkut syksyt ovat vaan vaikeampia, kun toiset. Tsemppiä ja iloa ja onnea paljon Maj! :)<3
Nii-iin juurikin, siltä se tuntuu, nimenomaan ylitsepääsemättömältä, hyvin sanottu. Ihana viesti, kiitos <3
Kolahti tuo lausahdus siitä kuinka vuosia on tätä arkea suorittanut ja nyt sen taaperoajan helpottaessa, arki tuntuukin raskaalta. Minulla miltei saman ikäiset lapset kuin sinulla, käyn istumatöissä, on harrastukset, päiväkotirumbat jne. Viime viikko tuntui minustakin raskaalta, tulin ihan allergiseksi esim. lasten keskinäiselle kinaamiselle ja erotuomaroinnille. Piitkästä aikaa vääntäydyttiinkin kaverin kanssa eilen lenkille, jossa venähtikin 1,5 tuntia. Kyllä helpotti! Olen aivan samaa mieltä tuosta liikunnan ja raittiin vaikutuksesta! Tsemppiä syksyyn!
No vitsit miten ihana viesti, tsemppiä sinnekin <3
Todellakin tiedän mitä tarkoitat. Viime syksy oli itselleni henkisesti rankin koskaan! Juurikin niin, että lasten suhteen kaiken pitäisi olla helpompaa, mutta silti uin niin syvissä vesissä, että pelotti. Olin todellakin, ja osaksi olen vieläkin, nyt jossain risteyksessä, jossa ns. nuoruus jää taakse ja aikuisuus iski täydellä teholla päälle. Podin siis 30 kriisiä muutaman vuoden jälkijätössä. Itse sain apua terapeutilta jäsentämään ajatuksiani tässä jonkinlaisessa identiteettikriisissäni.
Terapia on varmasti loistojuttu, sieltä saa ehkäpä vähän uudenlaista näkökulmaa asioihin tai ainakin voi kaikessa rauhassa vatvoa asioitaan täysin ulkopuolisen ja puolueettoman tyypin kanssa. <3
Varmaan aika monella tulee tuollainen ”kriisivaihe” itselläkin tuollainen iski vuosi sitten.. onko se sitten myöhästynyt kolmenkympinkriisi tai joku nimittää kuin mieheni ”välitilinpäätös” että täytyy asioita käydä läpi..pohtia mitä olisi pitänyt tehdä toisin jne. Tuo herkkyys varmasti vaikuttaa myös.. itsekin olen sellaista sorttia. Jaksamista, koeta olla lempeä itsellesi!
Olet oikeassa, varmasti useimmilla ihmisillä on jossain vaiheessa elämää kriisivaiheita, toisilla vähän lievempiä ja toisilla sitten voimakkaampia. Kiitos ihanasta viestistäsi <3
Ihanan rehellistä. Arvostan, että uskallat tuoda vähän vaikeampiakin asioita keskusteluun ja kertoa omia kokemuksia.
Mulla eka syksy kahden vauhdikkaan pojan äitinä (2v4kk ja 8kk), mies rakentaa ja käy töissä joten käytännössä oon lähes aina yksin lasten kanssa. Meillä ei sukulaisia ole täällä auttamassa, mikä välillä harmittaa kovastikin. Syksystä tykkään kamalasti ja mua ei oo koskaan pimeys ja kylmä ahdistanut, silti huomaan nyt kesän jälkeen että jos en iltaisin pääse jollain konstilla salille, jumppaan tai edes pienelle kävelylle niin äkäilen ja tiuskin kotona, menetän hermoni lasten kanssa helpommin ja kotihommatkin tökkii enemmän. Harmittaa kun oma turhautuminen ja väsymys purkautuu muihin…Jaksamisia sulle arkeen, tässä muutama päivä taaksepäin kommentoinkin sulle facebookissa kuinka ihana olet ja ihailen sun energistä tapaa hoitaa asiat <3 Muista olla armollinen itselles, varmasti hoidat ( hirrrrrmu suloiset) lapsesi, kotisi ja kaiken muunkin niin hyvin kuin pystyt!
Jo se,että jaksaa hengittää,riittää.Elämä on odotuksia,pettymyksiä,vajoamista ja nousemista.Yleensä ottaen matkaa sumuisella nummella etsien sieltä polkua valoon.Siinä etsimisessä voi mennä koko elämä,huomaamatta,varkain.Kun on paljon nähnyt ja tätä elämää kompuroiden vaeltanut,on tullut tulokseen.Vain rakkaus riittää.Voi yrittää rimpuilla itsensä uuvuksiin ja lyödä päätänsä seinään,odottaa jotain ihmettä,muutosta,pettyä yhä uudelleen.Lähinnä ihmisiin.Ei tule täydellistä elämää.Kauan aikaa ajattelin,että elämässä terveyttä tärkeämpää on saada hengittää.Mutta tärkeintä onkin rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Itselläni syksy on ainakin tähän asti mennyt ihmeen hyvin. Liikunta kyllä helpottaa paljon oloa ja tuo iloa arkeen. :)
http://www.beautyboxblog.com/
Hei, jaksamista sinne. Liikunta/ulkona olo auttaa itseänikin, varsinkin jos siihen yhdistyy hyvä seura/musiikki. Ja sellainen seura jossa saa jutella/vaikka vain kuunnella, ja keskittyä välillä ihan muihin asioihin kuin itseensä. Olen itse parivuotiaan pojan äiti, poikamme on mulle kaikki kaikessa ja olen nauttinut äitiydestä ja kotona olosta, mutta samalla koen ennennäkemätöntä oman ajan ja ”omien juttujen” tarvetta, eikä siihen riitä yksi lenkki. Syyllisyys on tuttua täälläkin mutta kyllä ihminen ja äiti tarvitsee omat juttunsa myös lasten saamisen jälkeen. Pohdiskelen töihin paluuta, ja samalla mahdollista sisarusta pojalle. Isoja juttuja, mutta tärkeintä on kuitenkin että voi hyvin, koitan miettiä asioita siitä näkökulmasta. Jospa se fiilis siellä kohenee kun lumi sataa maahan, toivon tsemppiä aallokkoon. 💕
<3
Jäin tänä syksynä työttömäksi ja tyttäremme kanssa kotiin. Hän on jo 5 vuotias, eli perus arjen jutut osaa ”itsenäisesti” ja uhmakin jo osaksi jäänyt pois. Pitäisi siis olla helppoa olla kotona lapsen kanssa. Mutta ei, hirveä syyllisyys joka aamu kun mies lähtee töihin ja itse jää kotiin. Joka päivä asettaa itse itselle hirveät paineet ruoka valmiiksi, että on siistiä, pyykit hoidettu, huoliteltuna ja kauniina kotona ja lenkillä käymisestä hirveän huono omatunto. Onko se meidän naisten joku sisäänrakennettu asia, kun ei miehet tällaisesta kärsi? Yritetään olla armollisempia itsellemme.