Ilmajoogailun lisäksi olen tehnyt jotain muutakin edistääkseni omaa hyvinvointiani, nimittäin käynyt hierojalla piiitkästä aikaa. Itseasiassa viimeksi juuri tänään ja edellisen kerran viime viikolla. Näitä kahta kertaa ennen olen käynyt hierojalla ehkä kolme vuotta sitten, silloin ihan pakon edessä, kun niskani menivät ihan totaalisen jumiin. Mietiskelinkin, että miksi voin hyvällä mielellä vähintään parin kuukauden välein marssia kampaajalle, mutta hierontaan meneminen on tuntunut jotenkin hintavalta luksukselta, vaikka se olisi monet kerrat tullut enemmän kuin tarpeeseen?

Vanha tuttuni Minna pyysi minua tulemaan testihierontaan Hyvän Olon Tilaan – hän oli lueskellut täältä blogistani, että olen lenkkipoluillakin aika ahkerasti viihtynyt. Hänellekin taisi olla tiedossa, että venyttelyhän on meikäläiselle ihan vieras termi. Hieronta teki kyllä aivan älyttömän hyvää, oli ihana tunne lähteä juoksemaan kevyin pohkein seuraavana päivänä. Jep, se olo oli niin koukuttavan hyvä, että innostuin varaamaan itselleni taas uuden ajan parin viikon päähän. Hyvän Olon Tilassa tunnin klassinen- tai urheiluhieronta maksaa 42 euroa, eikä se mielestäni ole hintavaa – arjen superluksusta kylläkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulle tehtiin urheiluhierontaa, sekä klassista hierontaa koko vartalolle, erityistoiveenani oli, että selkä, pohkeet ja takareidet käydään huolella läpi, sillä ne ovat tuntuneet erityisen kireiltä. Pohkeet olivatkin aika jumissa ja samoin niska/hartia-seutu, se ei tullut itselleni yllätyksenä ollenkaan. Minna on juossut useita maratoneja, nyt naisella on tähtäimessä SM-kisat, joten häneltä sain samalla loistavia vinkkejä omaan juoksuuni.

Hyvän Olon Tila löytyy Kauppakadulta, alaovi on siinä Kekälettä vastapäätä. Jos etsitte Tampereelta hyvää hierojaa, niin voin lämpimästi suositella Minnaa sekä Jennaa. Huh, siitä on muuten aika lyhyt matka Farkkukauppa Inchiin, jos mahdollisesti haluaa hemmotella itseään oikein kunnolla…

-Maj

0 Comments

  1. Inkkarit 3.11.2015

    Täytyis uskltautua hierojalle. Moni ystävä tilaa käydessään uuden ajan, näin tulee säännöllisyys.

    Vastaa
    • Maj 9.11.2015

      Niin se kannattais, vaikka useammankin viikon päähän, muuten ei tuu mentyä!

      Vastaa
  2. Minna on aivan mahtava hieroja! Juuri eilen olin siellä taasen :) Minnan käsittelyssä olen käynyt jo joitain vuosia, ja Jennallakin olen nyt pri kertaa käynyt. Käyn muuten Lentävässä Matossakin, missä ilmeisesti ilmajoogailet :D Itse olin siellä viime sunnuntaina rentoutuksessa ilmasilkeissä.

    Vastaa
    • Maj 9.11.2015

      No jep, mä oon käynyt Minnalla ja nyt ekaa kertaa Jennalla, hän oli myös tosi hyvä :) – ja juu, Lentävässä Matossa mä oon nyt käynyt kerran viikossa!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *