Jep, saimme mahdutettua pienehköön lastenhuoneeseen pöydän! Huone on nyt aika täynnä, mutta kyllä siellä silti edelleen on lattiatilaa, jossa pystyy leikkimään ja touhuilemaan. Lapset olivat tietysti innoissaan päästessään askartelemaan ja piirtelemään ikioman pöydän ääreen. Jalat ja pöytälevy ovat molemmat Ikeasta, maksoivat yhteensä vain pari kymppiä. Voisin itse käyttää tuota pöytää ihan hyvin työpöytänäkin. Tämä meidän huonejärjestys menee kuitenkin vielä jossain vaiheessa uusiksi.

Kyllä siinä kelpaa piirrellä ja hommailla.

Tiedättekös, en pysty keskittymään näissä kuvissa mihinkään muuhun, kuin tuohon Samuelin nutturaan. Missä välissä hänen hiuksensa kasvoivat noin pitkiksi? Pakko myöntää, että olen aika usein heikolla kuopukseni edessä, hän kun on niin liikkis. Samuel on aivan supertunteellinen ja avoin tyyppi. Hän muistaa aina sanoa, miten paljon hän välittää ja haluaa antaa mm. aamuhalin, jep. Miten pysyä asettamieni rajojen takana, kun hän tuijottelee mua noilla suurilla, ruskeanvihreillä silmillään?

-Maj

0 Comments

  1. Inkeri 30.11.2015

    Miehet osaa:) Ajaton pöytä ja tosi edullinen.

    Vastaa
  2. Sara. 30.11.2015

    Voi Samuel-suloisuus, tosi hyvin sopii pitkät hiukset. Ikäkaveri-James on kanssa sellainen sydämen sulattaja, että välillä on vaikeaa pitää pokka. Tyypillä on maailman hersyvin nauru.

    Juu, mutta pöytä näyttää tosi kivalta ja ilmavalta ja kiva, että se vielä sopi joukkoon :)

    Vastaa
  3. roosa 30.11.2015

    Heh, miksi musta tuntuu että juuri poikalapset osaavat vedota äidin tunteisiin ilman, että he edes sanovat mitään ;)

    Vastaa
    • piupali 1.12.2015

      No nimenomaan! Mulla on poikaesikoinen ja tyttökuopus, pakko myöntää että tuon pojan edessä olen välillä sulaa vahaa. Ja hän taitaa osata käyttää mun heikkouksia hyväkseen, monta kertaa päivässä kehuu äitiä ihanaksi ja jakelee pusuja. Toisaalta taas tuo tyttö on tainnut kieroa sormensa isänsä ympärille – että tasapeli. :D

      Vastaa
  4. Nipe 30.11.2015

    Like father, like son ;)

    Vastaa
  5. Amaalia 30.11.2015

    Meillä taitaa olla sama pöytä mut lipastosta :) askartelutarvikkeet mahtuu hyvin! Suosittelen teillekin korkeampia tuolia, esim. IKEAn juniorituoli toimii hyvin työtuolina. Lapsen on mukavampi istua siinä, kun ei tarvitse kurkotella ja tasapainoilla liian alhaalla. Jokainen aikuinen tietää, miten tärkeää on työtuolin oikeat säädöt :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *