Yhtenä tuulisena päivänä mä olisin halunnut jättää asukuvauksen välistä, oli nimittäin jo valmiiksi epätoivoinen olo ja sellainen tunne, että nyt ei vaan kannata. Jos kuvattavalla on vaivaantunut olo, niin se kyllä yleensä välittyy kuvista. Ystäväni on kuitenkin pieni sitkeä nainen, jolla oli selvästikin visio näistä kuvista. Hänelle ei kovin helposti sanota ei :D Mustavalkoisessa lopputuloksessa näytän yllättävän rauhalliselta vai mitä tuumaatte?



Takki, housut ja kengät – Zara
Kauluspaita – COS
Laukku – Furla
Aurinkolasit – Folli Follie


Tässä oli muutamia vähän otoksia, jossa naamani on aika peruslukemilla. Itselleni on luonnollista hymyillä kameralle, koska näytän omasta mielestäni perusilmeelläni erittäin synkältä tai sellaiselta öö, nyreältä. Olen kuullut muiltankin mun perusilmeen olevan vähän tympääntynyt, jonka takia saatan vaikuttaa vihaiselta tahtomattanikin, miten ärsyttävä juttu. Enkä oikein voi sille mitään, olisi outoa kuljeskella väkinäinen kestohymy päällä ympäriinsä?
Kuvatessani en kuitenkaan kovin usein kannusta ketään hymyilemään, ottamissani lapsikuvissakin ilmeet ovat aina luonnollisia, vakavia toisinaan. Lapset ovat niin kauniita omina itsenään. Joskus olen saanut ottamistani kuvista kritiikkiä, että johan on synkkiä.
MUTTA nyt, hymyä huuleen, se on perjantai ;)
-Maj
Haha se on varmaan joku Suomijuttu, koska mä olen kuulemma erityisesti keskittyessäni johonkin aika vihaisen näköinen :D näissä kuvissa on kiva tausta, onko Tampereelta?
Sara, tsekkaa tää -> http://www.stara.fi/2015/12/10/onko-sinulla-vakava-perusilme-nama-voivat-tuntua-tutulta/ En oo ehkä se kaikista hiljaisin tyyppi, mutta silloin kun sitä on omissa mietteissään niin käy just näin!
Ihan kauneimpia kuviasi nämä, myös vakava-ilmeiset. Olet niin upea!
Huh, ei kai? Ihan kivan erilaisia kylläkin :)
Tasokkaita ja tasapainoisia kuvia. Mustavalkoiset kuvat ovat tosi ajattomia. Ja taitaapa olla niin, että jokainen kuvattava on aika kriittinen itseään kohtaan kuvia katsellessaan. Voin näin ulkopuolisena sanoa, ole rauhassa, näytät ihan hyvältä.
Hehe, ihana Paula! Mä oon rauhassa <3
Ihan sama juttu, omaan kiukkuisen perusilmeen =)
Oivoi meitä, täälläkin yksi synnynnäinen bitchface ilmoittautuu.. :-DD