Mä pakkasin ihan turhaan taas ison kassillisen vaatteita mukaani Ylivieskaan. Aattona käytin mustaa siistimpää mekkoa, mutta muuten koko joulu meni käytännössä yökkäreissä hilluen. Ulos lähtiessä heitin päälle collegepaidan, jonka kaverina oli suurimmaksi osaksi joogapöksyt, pari kertaa jopa farkutkin :D Olisin pärjännyt repullisella vaatteita helposti. Me ei tehty jouluna mitään erityistä, parhaamme mukaan ahdettiin ruokaa napoihimme, ladattiin akkuja ja vietettiin aikaa läheisten kanssa. Joulupäivän tanssitkin jätettiin tällä kertaa nuoremmille ja todella hyvä niin :)

Pipo – Marc & Spencer
Takki – Lindex
Paita ja käsineet – H&M
Farkut – Bull & Bear (ikivanhat)
Kengät – Nike

Joulu oli kyllä ihan täydellinen, kaikki sujui hyvin. Ylivieskassa oli aattona ihanasti lunta, mutta se suli heti joulunpäivän myötä pois, höh! Huomenna laittelen blogiin muutaman joulukuvan, jos niitä kamerasta löytyy, aika laiskasti tuli kuvailtua.

Kauniita unia ja ihanaa uutta viikkoa toivottelee,
Maj

0 Comments

  1. tepe 28.12.2015

    Ai kauhee ku meni oikein vilunväristykset, kun näin sun paljaat nilkat :D ! Itte oon niin vilukissa, että vetelen villasukat jalassa ympäri vuoden, no kesällä en nyt sentään ulkona mutta vanhassa viileässä talossa asuessa sisällä kyllä. Kaverina on tyyppi joka laittaa sukat jalkaan ihan vaan kovimmilla pakkasilla, ja minä sen palelen puolesta kun nähdään. Ollaan me ihmiset vaan niin eriskummallisen erilaisia jokainen :) mukavaa vuodenvaihdetta teille!

    Vastaa
    • Maj 29.12.2015

      Moikka! Mäkin oon villasukissa sisällä, mutta kröhöm… Toisaalta saatan kuitenkin kulkea pakkasilla ilman sukkia, ei sitten mitään järkeä. Siskoni myös kauhisteli paljaita nilkkojani :D

      Vastaa
  2. Elovena 29.12.2015

    Hei, voinko kysyä, että mitkä nuket sulla on jalassa ja onko tuossa kantapää yhtään korkeammalla ja jos on, osaatko arvioida kuinka paljon? Haluisin niin liikkua lenkkareissa, mutta jalat jostain syystä väsyy tasapohjaisissa… Kiitos!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *