Olihan siellä kameran muistikortilla kuitenkin muutama jouluaattona napattu kuva! Aattoaamuna syötiin Tampereen mummolassa riisipuurot, jonka jälkeen lähdettiin perinteen mukaan ajelemaan kohti Ylivieskaa.
Lasten tähtihetki oli tietenkin joulupukin vierailu, mikä meni aika ihanasti. Vielä viime vuonna Samuelia jännitti ihan tosissaan, mutta nyt molemmat muksut nauttivat ihan täysillä joka minuutista, itseasiassa meidän mummo taisi jännittää joulupukkia kaikista eniten.


Kirkkaasti ja korkealta. Lasten lauluesitys oli niin reipas, mutta silti kovin liikuttava. Taisin pari kertaa salaa pyyhkäistä silmäkulmaani. Samuel ja Rebekka lauloivat pukille vielä toiseenkin otteeseen ja Rebekka oli askarrellut pukille pienen lahjankin.




Kuusi oli tänä vuonna nätti ja sopusuhtainen. Ollaan muutamina vuosina naurettu sisarusten kanssa ihan kippurassa porukoiden harvaoksaisille kuusille, jotka äiti on tunkenut täyteen koristeita, että ne eivät näyttäisi niin pahalta. Viime vuonna kuusen yhdeltä sivulta puuttui kokonaan oksat, joten se meni kätevästi seinän viereen…

Keittiön iso korituoli on meidän kotona tapahtumien keskipiste. Jo ihan pieninä minä ja veljeni leikittiin keittiön lattialla äidin hääriessä ruokapatojen parissa.

Teppo vahtimassa Petterin unta.

Samuelilla täysi show käynnissä serkkujen luona.

Sunnuntaina saatiin nauttia kirpsakasta pakkasesta ja kauniista auringonpaisteesta.


Joululahjaksi saatu pyjama oli päällä iltaan asti joulupäivänä.

Voi joulu, olit niin lempeä meille, vaikka joulumieli oli koko joulukuun allekirjoittaneelta vähän kadoksissa :”)
-Maj
Oi miten ihania kuvia ja laulu tosi reipas!
Kiitokset, kovin montaa kuvaa ei tullut otettua, mutta onneksi kuitenkin muutama saatiin muistoksi <3
Ihana laulu <3
Aaaw, kiitos! Se oli kyllä niin liikkis :)