Tällä viikolla olen ensimmäistä kertaa koko talven aikana miettinyt, että onko lapsilla riittävästi vaatetta päällä ulkona? Samuelille mahtui vielä viime talvena saatu Didriksonsin Sutton-haalari ihan hyvin, mutta se on käynyt pesukoneessa kymmeniä kertoja, joten se ei enää ole ehkä sieltä ihan lämpimimmästä päästä. Tarvittaessa haalarin alle voi pukea Ruskovillan luomumerinovillaisen haalarin, haalarikombolla tarkenee pakkasillakin.

Pipon ja tumput nappasin nopeasti Prismasta, ruokaostoksia tehdessämme. Kengät ovat DinSkosta ja vähän epäilen, että paukkupakkasilla ne eivät riitä eristämään kylmyyttä eli kenkäkaupoille on mentävä, jos ilmat vielä tästä viilenee.


Rebekan viime vuoden toppakamat olivat auttamattomasti jo liian pieniä. Käytiin metsästämässä tämä setti marraskussa, kun kaupoista alkoi olla jo talvikamppeiden koot vähissä. Ticket To Heavenin takki löytyi Stockalta, Rebekka oli mukana ostoksilla ja tämä väri oli hänen mielestään paras, tietty! Polarn O. Pyretin ulkovaatteet ovat ehdottomasti yksiä kestävimmistä ja laaduikkaimmista tuotteista, mitä meidän lapsilla on koskaan ollut. Päädyin siis ostamaan toppikset sieltä, samat pöksyt menevät sitten myös Samuelillakin.





Pipo on Gugguun ja käsineet ostin toppahousujen kanssa samaan aikaan Popilta – ja ne ovat osoittautuneet myös mieluisiksi ja kestäviksi.

Hankintalistallamme taitaa olla siis kahdet lämpimät talvijalkineet, Rebekalla on yhdet varastossa odottelemassa, mutta ne taitaa olla tähän hetkeen auttamatta liian suuret.
Osaatteko suositella jotain kenkiä? Miltä merkiltä löytyy lämpimät sekä kestävät lasten talvikengät, jotka pitäisivät vettä ja soveltuisivat pakkasillekin? Uggit löytyy meidän molemmilta muksuilta, mutta niillä ei tallustella yhtään kosteilla keleillä – enkä ehkä mieltäisi niitä esim. päiväkotiin soveltuviksi kengiksi muutenkaan.
-Maj
I love her pink jacket so much!
xx from Bavaria/Germany, Rena
International Time-Related Giveaway: Bad News and More
http://www.dressedwithsoul.com
Näin päikyntätinä törmää ties minkälaisiin töppösiin, joista suurin osa onkin ihan asianmukaisia ja hyviä. Monelta viluiselta pikkuselta on löytynyt mennätalvina Sorelin kengät (esim. , joista on semmoinen ”lämmin, kestävä kuva”, kun omistan merkin talvipopot itsekin. Ja pitää vettäkin! Esim. nää: https://www.zalando.fi/sorel-talvisaappaat-black-so616k006-q11.html. Toiset vähän samanlaiset omat lempparilastenkengät loskasta pakkasiin on Reiman Nefarit, en vain tiedä meneekö viluisimmalla ihan paukkupakkasilla. Mutta ihan mahtavat kengät muuten!
Bisgaardilla on ihania nahkaisia ja villavuorisia saappaita ja nilkkureita lapsille. Oman kokemuksen mukaan on tosi lämpimiä, kestäviä ja pitää myös kosteutta ja passaa hyvin päiväkotiin mutta myös kaupunkivaatteeksi. :)
Ostin pojalle tänä talvena Primigin goretexit (ptikävartiset), joissa on lampaankarva. Voisin kuvitella niiden sopivan hyvin myös pakkaskelille :) Ja jos lämpimiä kinttaita kaipaa, niin Reimalta on tullut Tomino-malli, jossa on melkein 30% sisuksesta villaa. Vaikuttivat ainakin lämpimiltä!
Meillä on pojalla ollut kuomat. Ei kauneimmat, mutta mustana menee, on lämpimät, edulliset ja lapsenkin helppo pukea. Tänä vuonna kuitenkin pääsyin Soreleihin, vaikuttaa ainakin lämpimiltä ja varmaan kuomia paremmin kestää märempiäkin olosuhteita. Näinä tällaisina talvina kyllä on ainakin meillä tarpeen myös talvikumpparit. Niissä päädyin Kavateihin, ihan kivat ulkonäöltäänkin, hyvät jalassa ja lämpimät sekä näistä saa irti halutessaan tuon karvavuoren eli menee sitten muutenkin kumppareina. Crocsit on ollut ehkä hieman pettymys lapsen käytössä. Mielestäni aika liukkaat ja kumparit vähän kankeat pukea. Itsellä kyllä tykkään sekä kumppareista sekä noista talvinkengistä <3. Nyt meitin vaan itsekin pikku pojille, 1vee, aloittamassa hoitoa että mitkä kengät..Kun eivät vielä kävele kunnolla, eikä ulkona varmaan hetkeen..Kuitenkin pitäisi olla nimenomaan lämpimät kun aika paljon jäpittävät paikoillaan ettei pelkät tommoset toppakengät taida enää riittää siellä päikyn pihalla.
Meillä on 2.5v pojalla ollut reiman talvikengät ja oon tykännyt todella paljon! Pitää vettä ja on lämpöiset, helpot pukea ja joustavat, suosittelen! :) Tytöllä 1v on superfitin kengät ja nekin on ollut todella hyvät! Superfitillä on aivan mahtavia ensiaskelkenkiä, jos jollain on hakusessa :)
Mun suosikki on Kavatin saapasmalli, nahkakenkä, kärjessä sellainen ”vahvike”,lämmin karvavuori, pitävät vettä, helppo pukea ja käy tarvittaessa myös kaupunkikengästä. Ainoa miinus on se, että suurin koko taitaa olla 35, joka on jo käytössä meidän kuusivuotiaalla. Toinen ihana ja loistava kaupunkikenkäkin on Bisgaardin tarrallinen nahkakenkä villavuorella ja texkalvolla. Meillä on sellaiset nyt ekaa talvea Kavatien rinnalla. Miinuksena se, etten usko kengän kärkien pysyvän siisteinä, jos ainoastaan ne käytössä.
Kuomat ehdottomasti! Kotimaiset, tilava lesti, aitovillainen vuori ja sanoinko jo, kotimaiset!
Ei ole kuomia voittanutta. Niin parhaat lapselle. Ja siistitkin. Paremman näköiset kuin monet kalliimmat… Söpö malli pienen jalassa. Lämpöiset. Ja mikä parasta: edulliset ja kotimaiset.
Sorelit. Piste. Pitää veden samalla tavalla kuin kumisaappaat ja pakkaset varsinkin ne mallit joissa irroitettava villakenkä sisällä. Itsellä juuri tällaiset ja ovat mennä talvilla olleet normaalillakin sukalla liian kuumat. Ei epäilystä mitkä ostan meidän kuukauden vanhalle ensi vuonna ❤️
Kiitos ihanasta blogista Maj ❤️
Sorelit on kyllä lämpimät, mutta toivottoman kömpelöt ja painavat. En suosittele ainakaan pienelle lapselle. Lapsi ulkoilee ja liikkuu ainakin päiväkodissa tosi paljon, kengät tulisi olla mun mielestä keveät ja ”sporttiset”. Meillä on monena vuonna ollut joku Reiman malli. Villasukka sisälle pakkasella ja villapohjalliset tietty. Ne lämmittää myös omassa kengässä :).
Jos on pieni lapsi, myös liukkaus täytyy huomioida, monet kengät on tosi liukkaita :( esim juuri ne Crocksit ja Uggit.
Ulkovaatteiden alle suosisin myös ohkaisia mutta lämpimiä kerroksia, että lapsen on helppo liikkua. Meillä onkin usein ollut fleecevuorellinen kurahaalari talveksi, sillä menee pikku pakkasetkin, eikä tarvii ahtaa alle vaatetta tai päälle kurahousuissa :) lapsen mukavuus on mulle ykkösasia!
Lielahden xxl:ssä oli vielä eilen tarjouksella soreleita ja samaten irroitettavalla vuorella olevia talvikumppareita eli niille on käyttöä muutenkin kuin talvella. Myös erätukun kumiteräiset lastenkengät on meillä hyviksi ja lämpimiksi todettu, niissä myös on irrotettava vuori.
Ehdoton suositus on viking gore-tex talvikengät. Lämpimämmät kuin reimat, kevyemmät kuin Sorelit.
Sorelit, ovat lämpimät ja pitävät vettä, just perfect ! Ovat myös fysioterapeuttien suosittelemat lapsille, koska pohjassa jalkakaarta tukeva muoto!
Meillä käytössä molemmilla lapsilla Vikingin gore-tex toppakengät ja Kuomat. Lapset tykkää kovasti ja ovat lämpimät :)