Tässä on mennyt muutama vuosi niin, että en ole juuri lukenut, korkeintaan pari hassua kirjaa vuodessa. Kirjaan tarttuminen on tuntunut niin paljon isomalta ponnistelulta kuin vaikka leffan tai sarjan tuijotteleminen. Parhaimmillaan kirja antaa paljon, se herättää tunteita, jotka eivät painu unholaan kansien sulkemisen jälkeenkään.

Seuraavaksi esittelyssä kolme hiljattain lukemaani kirjaa, kaikki aivan erilaisia keskenään, mutta jokainen omalla tavallaan aivan loistavia, yksi itketti, toinen sai nauramaan ääneen ja kolmas antoi toivoa.

kirjat

1. Pauliina Rauhala – Taivaslaulu
Taivaslaulu sai minut itkemään, monta kertaa. Kirja kertoo nuoresta lestadiolaisparista Viljasta ja Aleksista. Taivaslaulu nostaa esiin tärkeitä asioita, se avaa yksityiskohtaisesti lestadiolaisten elämää – ja paljastaa uskonyhteisön karuja puolia. Taivaslaulu on kertomus uskosta mutta samalla myös parisuhteesta, äitiydestä, rakkaudesta ja elämästä. Ystäväni Ida oli ottanut Taivaslaulun mukaan Kosin reissullemme ja me molemmat luimme sen parissa päivässä. Kirjan koskettava tarina tempaisi mukaansa niin tehokkaasti, etten malttanut laskea sitä käsistä.

2. Lena Dunham – Sellainen tyttö
Sellainen tyttö on Lena Dunhamin eräänlainen oma(seksi)elämänkerrallinen opas. Se on kirjoitettu pilke silmäkulmassa – erittäin häpeilemättömästi. Sanoisinko, että Lenalle on tapahtunut aika paljon 28-vuotiaaksi naiseksi?! Kirja ällöttää, naurattaa, saa tuntemaan myötähäpeää ja nostattaa punan poskille. Mä olen katsonut Lena Dunhamin The Girls -sarjaa ehkä puolikkaan jakson verran, mutta tämän kirjan lukaistuani ajattelin katsella sarjankin.

3. Anna Perho – Työ x Perhe = Superarkea²
Anna Perho antaa kirjassaan vinkkejä ajanhallintaan ja opastaa, kuinka yhdistää työ ja perhe. Annan vinkit ovat yksinkertaisia, käytännönläheisiä – ja etenkin armollisia. Loistava self-help-opas jokaiselle työssäkäyvälle vanhemmalle. Sopii myös iltalukemiseksi väsyneelle äidille, joka jaksaa lueskella maksimissaan pari lukua ennen nukahtamista. Sain tästä kirjasta tietynlaista lohtua itselleni – ja vahvan fiilisen siitä, että kaikki kyllä selviää loppujen lopuksi. 

-Maj

0 Comments

  1. Marianna 2.12.2015

    Pakko kommentoida tota taivaslaulu-kirjaa. Olen lukijasi, 24-vuotias lestadiolainen äiti,joka odottaa onnellisesti neljättä lastaan. Tuntuu pahalta nähdä monessa paikkaa tuo kirja. Tuntuu että ihmiset ottavat sen niin,että suurin osa meistä lestadiolaisista voi huonosti.ei se ole niin. Kommenttisi kirjasta oli kyllä aika neutraali mutta halusin vaan kommentoida ja ottaa asian esille. Liian moni kuvittelee tuonki luettuaan että lestadiolaisella ei voi mennä hyvin. Oli pakko purkautua.:) ihanaa joulunaikaa sinulle,pidän blogistasi<3

    Vastaa
    • Aino 2.12.2015

      Täällä toinen lestadiolainen lukija. En ole itse lukenut Taivaslaulua, mutta uskon sen olevan hyvä ja ajatuksia herättävä kirja. Kaikkialla tässä maailmassa on vääryyttä ja epäkohtia joihin tulee puuttua, uskonnosta riippumatta. Toivoisin myös kuitenkin, että kirjan lukeneet eivät näkisi kaikkia lestadiolaisia mustavalkoisten lasien läpi, vaan ymmärtäisivät, että lestadiolainen perhe, pariskunta ja ihminen, ovat kaikki erilaisia. Kirjassa käsitelty lapsiasia on varmasti monelle kipeä paikka, mutta kuitenkin uskoisin että suurin osa lestadiolaisista tekee ratkaisut omantuntonsa perusteella, eikä sokeasti niin kuin joku toinen ajattelee. Näin ainakin itse toimin, enkä koskaan ole kokenut minkäänlaista painostusta omaan elämääni ja päätöksiini liittyen, vaan kaikesta on pystytty keskustelemaan rakentavasti. Usko ei oikeuta rikoksiin, henkiseen väkivaltaan tai painostukseen, kuten valtaväestö meistä tuntuu ajattelevan. Lestadiolaisetkin tekevät virheitä ja vääriä tekoja jotka tulee selvittää ja sovittaa, mutta ne ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita. Terveisin 10 lapsisen perheen toiseksi vanhin lapsi, naimisissa oleva ja toistaiseksi lapseton nuori nainen.

      Vastaa
    • Katri 2.12.2015

      Mulle tuli kirjasta toki myös surullinen olo, mutta enimmäkseen herättelevä ja hyvä olo. Koin, että siinä tuotiin esille lestadiolaisten kykyä sitoa perinteiset periaatteensa myös nykyhetkeen. Äideille hankitaan apua jos he sitä tarvitsevat, kaikkea ei tarvitse jaksaa yksin.

      Vastaa
  2. Judith 2.12.2015

    Yhdyn edelliseen kommenttiin, täällä myös yksi onnellinen lestadiolaisäiti. Ja mukavasti menee :) Kiitos blogista!

    Vastaa
  3. s 2.12.2015

    Yhdyn edelliseen kommenttiin.
    Kirjassa kerrottu on vain yhden perheen surullinen tarina.
    Onneksi löytyy monenlaisia muitakin tarinoita. Niitä onnellisia suurin osa :)
    Kaikkien (niin lestadiolaisten kuin muidenkin) meidän elämä on samanlaista. On onnellisia ja ei onnellisia tarinoita. Uskosta riippumatta!

    Vastaa
  4. ... 2.12.2015

    Ei lestadiolaisen elämä nyt niin kauheaa ole. Itse olen nuori kolmen lapsen äiti jolla on rakkaat lapset ja huolehtiva aviomies. En mistään hinnasta vaihtaisi elämääni. Toki jokaisella on elämässä välillä rankkaakin, tuskin täällä elelee ketään joka voisi sanoa että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Minulla on paljon läheisiä joihin voin luottaa ja tukeutua. Yksin ei tarvitse olla. Elämä on onnellista, vaikka meitä lestadiolaisia niin kovasti mustamaalataankin.

    Vastaa
  5. Anniina 2.12.2015

    kiva, että kirjoittelet kirjoista! kaksi ekaa kirjaa on sellaisia, jotka on ollut mulla lukulistalla pitkään! täytyy lukea :-)

    Vastaa
  6. greta 2.12.2015

    Edellisiin kommentteihin liittyen muistui mieleen Rauhalan haastattelu kirjan julkaisun aikoihin, jossa hän muistutti, että kirja on vakavasti uupuneen pariskunnan kertomus, ei tyypillisen lestadiolaisparin tarina. Tämä on hyvä pitää mielessä kirjaa lukiessa. Itse pidän kirjaa lähinnä korkeatasoisena proosana, mitä se palkintojen perusteella onkin. Tosi hyvä että muutama lestadiolainen itse nosti elämän monimuotoisuuden esiin. Ja Maj, kiitos kivasta blogista! Suosiosta päätellen täältä löytyy paljon yhtymäkohtia myös meidän lestadiolaisten elämään 😊

    Vastaa
  7. marissa 3.12.2015

    Minusta on erittäin tärkeää, että ko kirja on saanut näin paljon huomiota aikaan. Ystäväni erosi hiljattain tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä johon elämä on ollut kokonaan sidottuna. Tiiviin yhteisön sisällä lienee aina äärimmäinen autoritäärisyys, josta irtautuminen on äärimmäisen raskas prosessi..

    Vastaa
  8. marissa 3.12.2015

    Kirja oli kauniisti kirjoitettu erittäin rankasta aiheesta huolimatta. Kiitos myös muista lukuvinkeistä!

    Vastaa
  9. Esteri 3.12.2015

    Tämähän oli kivan erilainen postaus, kirjoittele ihmeessä jatkossakin lisää kirjaesittelyjä jos tulee luettua lisää! Itsekin pitäisi tarttua kirjaan useammin mutta kun siihen ei ryhdy niin se jää… Mutta tällaiset inspiroi!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *