Tiedättekö millaista on, kun arki ei tunnu oikein miltään? Se on ahdistavaa jos asiat, joiden parissa ennen on puuhaillut ihan tyytyväisenä, eivät tuotakaan enää samanlaista hyvää fiilistä. Jotain tosi tärkeää puuttuu. Arkiaskareet hoituvat robottimaisesti, ilman tunnetta. Lapsiperheen päiviin mahtuu paljon kaikenlaista ja pienet tyypit saattavat käydä koko tunteiden kirjon läpi tunnin aikana – ja itsestäsi, no ei tunnu oikein miltään.
Mulla oli sellainen raskaampi jakso syksyllä tai kai se jatkui talven puolellekin. Se oli sellainen selviytymisjakso. En kuitenkaan koe olleeni masentunut, se on liian voimakas ilmaisu. Toimintakykyni ei kadonnut yhtään minnekään. Pimeä vuodenaika on toki ennenkin ollut itselleni hankala ja tuntuu, että kaamos se vaan väsyttää vuosi vuodelta enemmän. Väsymys ei ollut se ongelmani, ajattelisin sen pikemminkin olleen kyllästymistä ihan-kaikkeen.
Viime syksyssä oli kuitenkin myös jotain muuta, kuin sitä tavallista kaamosväsymystä. Syksy oli harmaa monelle muullekin. Lähipiirissäni oli myös meneillään kaikenlaista ikävää, huonoja uutisia tuli vähän joka suunnalta. Mun ei ollut hyvä, ei mitenkään päin. Ei vaan kiinnostanut – ei sitten oikein mikään. Pystyin avoimesti juttelemaan läheisteni kanssa omista fiiliksistäni ja se aina helpotti hetkeksi. Mitään selkeää yksittäistä syytä alavireisyydelleni en koskaan löytänyt, kai siinä oli vähän monta monessa, voiko niin sanoa? Alavireisyyteni oli vahvasti läsnä arjessa, viikosta toiseen. Koin olevani ihan todella itsekäs ja useamman kerran itkeskelin, kun en voinut vaan siinä hetkessä olla mitään muuta. Olin ilonpilaaja, ankeuttaja, menin mukaan asioihin negatiivisuuden kautta.
Se tyhjä tunne alkoi helpottamaan, ihan huomaamattani, hiljalleen. Askeleeni keveni vähän kuin varkain. Pieniä juttuja. Pelailin lasten kanssa lautapelejä ja huomasin innostuvani aidosti pitkästä aikaa. Pienillä jutuilla on oikeasti väliä. On tärkeää pystyä keskittymään ja olemaan hetkessä läsnä. Mua ympäröivä harmaa sumu väistyi, sitä on vähän vaikea selittää, mutta tuli sellainen fiilis, että sain itseni takaisin.
Miksi kerroin tämän? Enpä tosiaan tiedä. Varmaan jokaisella meistä on ollut harmaita jaksoja. Jos en olisi äiti, niin en varmasti olisi tuntenut oloani niin itsekkääksi. Mun oma arkeni on kahden tyypin lapsuus, en tietenkään toivoisi sen olevan väritöntä ja ankeaa.
Siinä missä toisilla on pientä aallokkoa, toiset ovat myrskyn kourissa.
Juuri nyt meitsillä on aika tyyntä – ja tässä on ihan hyvä seilata juuri nyt.
-Maj
Kevät tulloo! <3
…joillekin se tulloo etuajassa! <3
Itselleni viimetalvi oli raskas, sinä vuonna oli muutenkin tapahtunut paljon, oli syntymää ja kuolemaa.
Olin ahdistunut, pelkäsin läheisten ja itseni puolesta, pelkäsin elämää, olisin halunnut piiloutua maailmalta, enkä tuntenut muuta kuin pelkoa ja ahdistusta.
Arki kävi siis liian raskaaksi kahden pienen kanssa ja sain apua ja huomasin kuinka suuri vaikutus kunnon yöunilla on omaan hyvinvointiin.
Onneksi olet jo parempaan päin!
Unella on tosi iso vaikutus ihan kaikkeen, sitä ei saa vähätellä yhtään, mutta jotenkin sitä on itsellensä aina vähän ankarampi? Ihana kuulla, että sä sait apua ja nyt asiat on jo paremmin <3
Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut! Ihanaa, kun kirjoitit tämän. Olen itse kärsinyt ihan samoista tunteista ja syyllistänyt niillä itseni väsyksiin asti: enhän saisi olla näin negatiivinen ja ahdistunut, kun elämäni on juuri sitä mistä aina olen haaveillut! Jotenkin elämä vain tuntui (ja tuntuu vähän edelleen) tyhjältä, vaikka kaikki on periaatteessa hyvin. Mutta niinkuin sanoit, arjen tosi pienissä asioissa on ne onnenjyväset. Pitäisi paremmin oppia keskittymään niihin!❤️ Ja kai tämä on jonkinlaista kolmenkympin kriisiäkin, joka nyt vain joillakin ottaa vähän kovemmalle kuin toisilla. Mut tästä selvitään ja kohta jo ihmetellään taas kuinka onnelliselta ihan tavallinen arki voikaan tuntua, eiks niin?:)
Kyllä, niin juuri! Hemppahan tuossa jo ehti ensimmäisenä huikkaamaan, että kevät tulloo <3
Kyllä se siitä, aina jossain vaiheessa :) Kiitos että jaoit fiiliksesi kanssamme!
Eiköhän niin :) Mulla on vahva luotto siihen, että tästä vuodesta tulee hyvä. <3
Pystyn eläytymään hyvin tunteisiisi. itselläni on auttanut vain aika ja se että olen höllentänyt vaatimuksia itseäni kohtaan. Hetkessä (eli arjessa) eläminen ja siitä nauttiminen ON vaikeaa jos on suoritusrumbassa ja velvollisuuksia on paljon.
Suoritusrumba on aika hyvä kuvaamaan viime vuotta, sitä se taisi hyvin pitkälle olla. Kiitos kommentista <3
Te nuoret vaaditte itseltänne liikaa. Ympäristökin ehkä osltaan luo liikaa paineita. Ihana, että näiden alakuloisuuksien jälkeen osaa taas nauttia ja hyvin monella ne menee piankin ohi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että parasta aikaa elämässä on kun lapset on vielä kotona, silloin jos tapellaan niin nautitaan just niistä pienistä asioista kun lapsi ottaa kaulasta ja kertoo kuinka paljon se tykkää, se on niin aitoa ja kahden keskinen aika kumppanin kanssa on luksusta. Ei huolta kyllä vanhuuskin on mukavaa, erillaista semmosta:)
Varmasti tuo pitää paikkansa, itselleen sitä on aina kaikista ankarin – ja ympäristökin luo paineita. Se on varmasti monelle tosi kova paikka, kun pääkopassa jyskyttää, että nyt lapset ovat pieniä, joten tästä pitäisi osata nauttia – ja sitten ei kumminkaan oikein osaa tai pysty.
Kiitos että kirjoitit tästä vaikeasta aiheesta. Tunne lienee jokseenkin tuttu monelle, lievempänä tai voimakkaampana. Tunnistin niin itseni tuosta ”itsensä takaisin saamisesta”. Pitää vuoroin tukea toisiamme, niin pääsemme kaikki yli näistä vaikeista hetkistämme. Nyt päivät ovat onneksi jo valoisampia, ja ennen kuin huomaammekaan, alkaa puissa näkyä jo hiirenkorvia ja kuulemme taas lintujen laulun.
Kiitos Maj blogistasi, se antaa varmasti monelle voimaa. Toivottavasti saat myös jotain meiltä lukijoilta takaisin :) kaikkea hyvää sinulle ja ihanalle perheellesi.
Ps. En vastannut kyselyysi snapchatissa, mutta olen 24-vuotias, ikäkriisistä kärsin harvoin, ja silloinkin siitä syystä, että tuntuu etten ole saavuttanut elämässäni tarpeeksi (esim. Ura, koulutus, rahan säästäminen omaa asuntoa varten jne), mutta kaikki aikanaan! :)
Voihan ikäkriisi! Mä olen avoimesti myöntänyt, että kärsin tosi voimakkaasti kolmenkympinkriisistä – mutta yksikään ystävistäni ei pysty jakamaan tätä fiilistä kanssani. EI Y K S I KÄÄN, kaikille muille kolmikymppisyys tuntuu vain tuoneen varmuutta ja muita positiivisia asioita ja tietty hyvä niin. Toisaalta, ehkä kukaan ei vaan halua korostaa tai myöntää sitä, hoho! :)
Täällä sama juttu mutta vieläkin päällä,mikään kun ei tunnu oikeestaan hyvältä. Miettii jo että tämmöistäkö loppu elämä on?pelkään että lapset ja mies kärsii tästä,niin yritän hirveesti nauttia elämästä vaikka voisin vain nukkua. Toivotaan että tämä harmaus lähtee pois myös minusta ja kiva kuulla että sulla jo helpottaa :)
”Yritän hirveesti nauttia elämästä vaikka voisin vain nukkua.” – ehkä sun pitää oikeestikin nukkua ja se on ihan sallittua. Mä toivon, että kevään myötä tulee joku oikein kunnon energiaboosti sinnekin suunnalle, tsemppiä!
Arvostan kovasti, että jaoit näitä harmaampia fiiliksiä meidän lukijoiden kanssa. Aika moni varmasti käy läpi samanlaisia tuntemuksia ja tuntee siitä ihan turhaan syyllisyyttä. Itsellänikin on aika vaikea talvi takana, ilman mitään sen kummempaa syytä. Toisten kokemuksista lukeminen lohduttaa, kun tietää, että muillakaan ei aina mene tuhatta ja sataa :) Mutta kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu, ihan varmasti!
Tutulta kuulostaa. Itse vihaan talvea ja sen pimeyttä ja kylmyyttä ja kaikkea aivan sydämeni pohjasta. Joten talvi on aina itselleni rankkaa aikaa. Välillä on iloisempiä päiviä mutta pääasiassa elo on hiukan alavireistä koko ajan. Minä kuuluisin palmujen alle lämpimään ja aurinkoon.
Olet näyttänyt snapinkin puolella niin kovin alakuloiselta viime aikoina (mutta aina niin kauniilta!) ja olen ollut huomaavinani, että kasvosiki ovat menneet lommolle, toivottavasti stressi ei vaikuttaisi ruokahaluusi! Uni ja ruoka tekevät ihmeitä. :) Toivottavasti saat kuitenkin löydettyä oikeanlaisen kipinän taas arkeen ja saada enemmän aiheita hymyyn! <3 Paljon tsemppiä!
Aikas samoja fiiliksiä ollut myös täällä. En sanoisi itseäni masentuneeksi, mutta hyvin ahdistuneeksi kuitenkin – pelkään, että jotain kamalaa tapahtuu minulle tai läheisilleni koska kaikki on muuten niin hyvin. Olen ollut väsynyt, ärtynyt, huolestunut ja pelokas. Myös talvi on tuntunut synkältä ja loputtoman pitkältä, vaikkakin tämä tammikuu on mennyt yllättävän kivuttomasti ja ajatus keväästä tuntuu uskomattoman piristävältä. Itselleni parhaaksi lääkkeeksi olen huomannut asiat, joista tykkään: ulkoilu, liikunta, perhe ja ystävät. Kyllä tää tästä, tsemppiä sullekin!
Moi! Mistäpäin kuvat on otettu?:) olen miettinyt, missä Tampereella olisi kiva notskipaikka tai laavu jonne pääsisi grillailemaan!
Ihana ku kerroit. Tosi samanlaisia ajatuksia, mitä mulla on tällä hetkellä. Periaatteessa kaikki on hyvin ja elämä rullaa, mutta jotenki on alavireinen olo. Mikään ei tunnu oikeen miltään. Toivottavasti itelläki tämä pikkuhiljaa alkas väistyyn ja sais entisen iloisen ja positiivisen minäni takas.
Kiitos tästä tekstistä. Mulla on just nyt sellainen fiilis, mikään ei oikein tunnu miltään eikä kiinnosta. Jotenkin on henkisesti väsynyt ja mieli maassa. Kaipa se taas tästä.
KIITOS!! Olen paininut ihan samojen asioiden kanssa joulusta lähtien. Olen huomannut, että jaksan hyvin vuoden pimeimmän ajan yli mutta tammikuussa laskeutuu harmaa verho arkeni eteen eikä mikään tunnu miltään. Periaatteessa kaikki on hyvin ja itseään tulee syyllistettyä kun ei osaa nauttia elämästä tai olla super aktiivinen arjessa. Itselläni ahdistus ja alakuloisuus vaikuttaa myös ruokahaluun jonka puuttuminen vaikuttaa taas mielialaan. Noidankehä on valmis. Ei auta muuta kuin uskoa, että kevät ja pitenevät päivät tuovat helpotuksen! Suomessa jonkinlainen kaamosmasennus on varmasti vielä yleisempää kuin ajatellaan. Tsemppiä sinne ja kiitos kun jaoit tarinasi, jotain liikahti sydämessä kun huomasin etten ole (taaskaan) yksin oloni kanssa! :)
Moi.
Tuntui juuri kuin olisin ukeut omasta elämästäi. Viime syksy ja alkutalvi olivat omalla kohdallani täysin samanlaisia kuin sinulla. En tiedä mikä oli, mutta nimen omaan mikään ei tuntunut miltään. Olin kiukkuinen ja negatiivinen. Sitten se yhtäkkiä joulun alla rupesi katoamaan. Tuli valoa ja tunnetta normi arkeen. Nyt olo on jo oikeastaan aika huippu. Arki on taas todella ihanaa ja inspiroivaa :)
Ihanaa ku jaoit tämän meidän kanssa, kiitos. <3 Minäkin taidan selvitä tästä harmaudesta! Iloa teidän loppuvuoteen! 😊
Kiitos tästä postauksesta <3 Itselläni on tällä hetkellä jotenkin tosi raskas jakso menossa.. Kirjoituksesi loi toivoa paremmasta.