Tiedättekö millaista on, kun arki ei tunnu oikein miltään? Se on ahdistavaa jos asiat, joiden parissa ennen on puuhaillut ihan tyytyväisenä, eivät tuotakaan enää samanlaista hyvää fiilistä. Jotain tosi tärkeää puuttuu. Arkiaskareet hoituvat robottimaisesti, ilman tunnetta. Lapsiperheen päiviin mahtuu paljon kaikenlaista ja pienet tyypit saattavat käydä koko tunteiden kirjon läpi tunnin aikana – ja itsestäsi, no ei tunnu oikein miltään.

Mulla oli sellainen raskaampi jakso syksyllä tai kai se jatkui talven puolellekin. Se oli sellainen selviytymisjakso. En kuitenkaan koe olleeni masentunut, se on liian voimakas ilmaisu. Toimintakykyni ei kadonnut yhtään minnekään. Pimeä vuodenaika on toki ennenkin ollut itselleni hankala ja tuntuu, että kaamos se vaan väsyttää vuosi vuodelta enemmän. Väsymys ei ollut se ongelmani, ajattelisin sen pikemminkin olleen kyllästymistä ihan-kaikkeen.

Viime syksyssä oli kuitenkin myös jotain muuta, kuin sitä tavallista kaamosväsymystä. Syksy oli harmaa monelle muullekin. Lähipiirissäni oli myös meneillään kaikenlaista ikävää, huonoja uutisia tuli vähän joka suunnalta. Mun ei ollut hyvä, ei mitenkään päin. Ei vaan kiinnostanut – ei sitten oikein mikään. Pystyin avoimesti juttelemaan läheisteni kanssa omista fiiliksistäni ja se aina helpotti hetkeksi. Mitään selkeää yksittäistä syytä alavireisyydelleni en koskaan löytänyt, kai siinä oli vähän monta monessa, voiko niin sanoa? Alavireisyyteni oli vahvasti läsnä arjessa, viikosta toiseen. Koin olevani ihan todella itsekäs ja useamman kerran itkeskelin, kun en voinut vaan siinä hetkessä olla mitään muuta. Olin ilonpilaaja, ankeuttaja, menin mukaan asioihin negatiivisuuden kautta.

Se tyhjä tunne alkoi helpottamaan, ihan huomaamattani, hiljalleen. Askeleeni keveni vähän kuin varkain. Pieniä juttuja. Pelailin lasten kanssa lautapelejä ja huomasin innostuvani aidosti pitkästä aikaa. Pienillä jutuilla on oikeasti väliä. On tärkeää pystyä keskittymään ja olemaan hetkessä läsnä. Mua ympäröivä harmaa sumu väistyi, sitä on vähän vaikea selittää, mutta tuli sellainen fiilis, että sain itseni takaisin.

Miksi kerroin tämän? Enpä tosiaan tiedä. Varmaan jokaisella meistä on ollut harmaita jaksoja. Jos en olisi äiti, niin en varmasti olisi tuntenut oloani niin itsekkääksi. Mun oma arkeni on kahden tyypin lapsuus, en tietenkään toivoisi sen olevan väritöntä ja ankeaa.

Siinä missä toisilla on pientä aallokkoa, toiset ovat myrskyn kourissa.
Juuri nyt meitsillä on aika tyyntä – ja tässä on ihan hyvä seilata juuri nyt.

-Maj