IMG_1525

Ulla sai napattua kuvan aika ihanasta hetkestä, vierelläni on kaksi rakasta ystävääni, skumppalasit kädessä ja auringonlasku edessä. Tämän painan mieleeni minireissustani Helsinkiin ja unohdan kaikki muut pienet vastoinkäymiset, kuten VR:n lakon ja bussista myöhästymisen – ja vaikkapa esimerkiksi sen, että sain aikamoisen flunssan. Saan kohta napata lapset kainalooni ja voin pysytellä heidän kanssaan kotona, itseasiassa tällä hetkellä se tuntuukin maailman parhaalta ajatukselta. Keitellä teetä, pötköttää viltin alla, ajella pikkuautoilla, leikkiä poneilla ja laittaa kaikki typerät aikuisten huolet vähäksi aikaa narikkaan.

Sitä ennen kuitenkin yksi juttu. Reissaamisesta ja kotiinpalaamisesta tuli mieleen junamatkalla käymäni keskustelu. Juttelimme 1-vuotiaan pojan äidin kanssa yleisesti äitien ja isien välisistä eroista. Olimme samaa mieltä siitä, että ihmisillä on edelleen jotenkin vanhanaikaisia ajatuksia äidin roolista. Juttukaverini hämmentyi, kun kerroin saaneeni toisinaan kulmien kohotuksia ja paheksuntaa niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin puhuessani reissuista, joita teen yksin tai omien ystävieni seurassa. Myös mieheni on reissannut yksin, eikä kukaan kauhistellut esimerkisi silloin, kun hän lähti poikien kanssa viikoksi futismatsien perään ulkomaille toisen lapsemme ollessa parin kuukauden ikäinen. Miehillä on tapana viettää isän varpajaisiakin äidin ja vauvan vielä ollessa sairaalassa, eikä mulla ole mitään sitä vastaan.

Ensimmäisiä kertoja ulkona ”tuulettumassa” ollessani (esikoisemme oli about viiden kuukauden ikäinen vauva) tapasin pari mieheni naispuolista ystävää, jotka kysyivät, että eikö minun paikkani ole kotona vauvan kanssa? Mietin, että halusivatkohan he tahallaan tehdä minulle syyllisen olon. Myöhemmin tajusin sen olevan peruskäytäntö, kun muutama muukin kysyi samana iltana, että mihin olen vauvan jättänyt? Entä jos mieheni olisikin ollut minun tilallani, niin olisiko kukaan kehottanut häntä lähtemään kotiin vauvanhoitopuuhiin? No, tuskinpa.

Blogin kommenttiboksissakin ollaan ihmetelty, että välitänkö enää perheestäni, kun reissaan ilman miestä ja lapsiani, omien ystävieni kanssa? Eräs kysyi, olenko kenties romanttisessa mielessä ihastunut ystävääni. No, välitän tietenkin perheestäni ja vaikka minulla onkin aika viehättäviä ystäviä, niin vastaus on silti ei. Mun on tosi vaikea ymmärtää näitä ihmettelyjä, sillä vaikka elämäni rooleista tärkein on olla äiti, niin koen olevani paljon muutakin. Kenties jonkun muun kohdalla nämä kaksi asiaa sulkevat pois toisensa ja heidän on siksi vaikea ymmärtää valintojani?

Miika on aina sanonut, ettei häntä ahdista yhtään, jos olen poissa vaikkapa viikon, päinvastoin hän sanoi olevansa ihan tyytyväinen saadessaan toteuttaa itseään arjessa (kyllä, hän käytti juuri näitä sanoja). Ja tiedättekö mitä, meidän perheessä on sellainen isä, joka kyynelehtii jo ekana reissupäivänä skypessä, koska hänellä on niin ikävä lapsia. Tuntuu, että puolisoni kanssa jo jonkin verran yhdessä kulkeneena ja lasten kasvaessa olemme löytäneet toimivan, tasa-arvoisen vanhemmuuden.

Muistutan aina itseäni, että jos en olisi koskaan lähtenyt mihinkään – en osaisi kaivata tietyllä tavalla, joten onneksi lähdin, kuitenkin. <3

-Maj

18 Comments

  1. Natalia 31.3.2016

    Olen kanssasi niin samoilla linjoilla, iso peukku sulle tosta tekstistä!
    Se tulee aina olemaan niin että hater gonna hate!

    Vastaa
    • Maj 3.4.2016

      Niin se taitaa olla, vihaajat vihaa ja meitsit vaan takas vilkuttaa? Kiitti kommentista <3

      Vastaa
  2. NellaM 31.3.2016

    Naurettavia kommentteja olet saanut. Minulla on yksi lapsi ja matkustan mielelläni myös yksikseni ja meillä on mieheni kanssa kummallakin myös omia menoja. Mielestäni se on täysin normaalia ja tervettä.

    Jatka siis samaan malliin eli nauti perheestäsi ja ystävistäsi, yhdessä ja erikseen!

    Vastaa
    • Maj 3.4.2016

      Niin, oon samaa mieltä ja en kyllä oikeastaa koskaan ole antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa, vaikka jotkut arvostelut ovatkin tuntuneet pahalta. Ihanaa kevättä sinne <3

      Vastaa
  3. Eve 31.3.2016

    Vaikka mulla ei lapsia vielä olekaan niin oon täysin samaa mieltä. Kyllä äiditkin kaipaa tuuletusta ja irroitusta arjesta. Itse ajattelisin olevani taas reippaampi ja jaksavampi äippä kun kävisin mun rakkaiden ystävien kanssa reissussa, ulkona tai vaikka kahvilla; ilman lapsia ja ilman miestä. Jokainen tietty tekee tyylillään mutta luulen että meillä mentäisiin aika samalla kaavalla kuin teillä ja olisin siitä melkein jopa ylpeä että näin voidaan tehdä.
    Aurinkoista tulevaa viikonloppua!

    Vastaa
  4. Viivi 31.3.2016

    Niin osuva teksti, kiitos tästä! Koen aina jonkinlaista syyllisyyttä kun olen pois lapseni luota (1v2kk) ja aina kyselen itseltäni, että miksi??? Jos isä käy jossain, ei syyllisyys kalva, joten miksi me äidit niin helposti siihen sorrutaan. Ja maailman rakastavin isä löytyy myös täältä, onnekkaita ollaan<3

    Vastaa
    • Maj 3.4.2016

      Se on kyllä niin jännä juttu, joskus kotiäitinä ollessani oikein toivoin, että pääsisinpä johonkin edes hetkeksi yksin ja sitten kun se hetki koitti, niin tulikin jo ikävä. Äitiys on kieltämättä tosi ristiriitaista, vaikkakin parasta <3

      Vastaa
  5. Riima 31.3.2016

    En mä usko, että ihmiset mitenkään pahalla kysyy. Kai oletus on, että alle 6kk vanha vauva on täysimetyksellä, jolloin äidin poissaolot on vain muutaman tunnin mittaisia. Toisilla vauvat myös valvottaa, jolloin väsyttää, eikä jaksa lähteä bilettämään. Yleisin syy on varmaan se, että monilla hormonit pelkästään tekee sen, ettei vauvan luota voi kyynelehtimättä lähteä :). Itselle tämä oli suurin syy ”pysytellä” kotona suunnilleen ekat 6 kk.

    Eikä se musta tehnyt huonompaa äitiä, vaikka monet (ulkopuoliset) niin antaa ymmärtääkin, kun en antanut vauvaa hoitoon tai jättänyt pitkän isän kanssa kaksin. Kuulemma omin vauvan, en välittänyt itsestäni ”pirteä äiti on vauvalle parasta ja pirteyttä saa vain kun käy vähän tuulettumassa”, en antanut mummoille mahdollisuutta tutustua vauvaan ja mitä kaikkea kuulinkaan… Esikoisen aikaan annoin vielä periksi näille ”vaatimuksille” ja lähdin ”tuulettumaan” eli toisin sanoen itku ja ikävä tuli aika pian, kun vauvan luota poistuin. Kuopuksen kohdalla tein just niin kuin itsestä parhaalta tuntui ja vauva-aika on tuntunut aivan ihanalta, siinä missä se oli ahdistavaa esikoisen aikaan. Kun annoin periksi kaikille äidinvaistoilleni, niin koko perheellä on ollut ihanampi vauvavuosi. Eikä ne mummotkaan ole traumatisoitunut, vaikka eivät ole saaneet nykyisin 1 veetä hoitoonsa kuin satunnaisesti pari tuntia kerrallaan :).

    Vastaa
    • Maj 4.4.2016

      No hmm… Varmasti 6 kk:n täysimetys voi toki olla oletus, mutta ei aina kovasta yrityksestäkään huolimatta onnistu. Osa äideistä pumppaa rintamaitoa, niin että isäkin voi syöttää pullosta vauvaa, eikä tarvitse hälyttää äitiä paikalle ensimmäisestä nälästä, eikä imetys ns. kärsi. Meidän esikoinen oli koliikkivauva ja välillä todella kaipasin irrotautumista itkuisesta vauvasta, vaikka toki häntä rakastin ja myös ikävöin poissaollessani. Mä ymmärrän kyllä hyvin, että joku toinen ei kaipaa tuntia tai paria (tai laisinkaan) pidempää eroa lapsestansa, enkä todellakaan tuomitse tai arvostele heidän valintojaan, mutta toivoisin myös voivani itse tehdä ratkaisuni tulematta tuomituksi. <3

      Vastaa
  6. Tiina 31.3.2016

    Voi että miten puet sanoiksi sitä mitä itse olen monta kertaa miettinyt! Mä nyt en ole varsinaisesti paljoa reissannut ilman perhettä, (parin, kolmen yön reissuja joitakin), mutta muuten kyllä teen asioita paljonkin ihan itsekseni. Olen saanut hämmästelyä osakseni kun vauva oli parin kuukauden ikäinen ja kävin kavereiden kanssa syömässä ollen pois ehkä kolme tuntia. Ihmeteltiin miten voin jättää hoitoon. En kokenut jättäväni hoitoon, koska vauva oli isänsä kanssa. En ole koskaan ymmärtänyt sitä miksei isä olisi tasavertainen vanhempi arjessa. Toki imetettävä vauva tarvitsee äitiä eri tavalla, mutta kaikessa muussa isä voi olla heti mukana.

    Muistan kun jännitin vauvan kanssa ekaa kertaa shoppailureissulla, että mitä jos se alkaa huutaa. Mies otti vaunut, sanoi että käy ostamassa mitä tarvitset, hän kyllä pärjää yhden vauvan kanssa vaikka se itkisikin hetken :D

    Jos nyt suoraan sanotaan niin mua vähän ärsyttää ne äidit jotka pitää tiukasti kiinni siitä että hoitavat itse kaiken. Ei anneta isän hoitaa esim. jotain haastavampia tilanteita, vaan ollaan heti puuttumassa ja näyttämässä miten kuuluu toimia. Toki perheessä pitää olla yhteiset pelisäännöt, mutta mitä jos annettaisiin sille isällekin mahdollisuus. :)

    Olen tosi onnellinen siitä että lapsi voi meillä kääntyä kumman tahansa vanhemman puoleen silloinkin kun on joku hätä. Eli pisteet tasa-arvoiselle vanhemmuudelle täältäkin 😊

    Vastaa
    • Maj 4.4.2016

      Mä ajattelen, että jokainen toimikoon (tietyissä puitteissa) tavallaan, en häiriinny jos joillekin äitiys on riittävästi, tiedätkös? Ehkä myös osalle isukeistakin sopii loistavasti, että äiti on isommassa roolissa tms. MUTTA sun tarina kuulostaa tosi tutulta ja olen juurikin samasta asiasta myös todella onnellinen <3

      Vastaa
  7. Halina 31.3.2016

    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Minulla ei itselläni ole vielä lapsia, mutta olen miettinyt millaiseksi mahdan muuttua äitlyden myötä. Pahin pelkoni on se, että en olisi enää mitään muuta ja eläisin pelkästään lasteni kautta. Uskon, että lapset menevät aina etusijalle asioissa ja olisin ylpeä äiti, mutta toivoisin tottakai että elämään sisältyy mysö omia harrastuksia, matkoja ja ystäviä. Lähipiirissäni on äitejä, jotka facebook päivityksistä alkaen puhuvat vain lapsistaan, mikä on ymmärrettävää, mutta jotenkin omituista. Jos esimerkiksi puhuisin elämässäni vain hankkimastani koirasta tai uudesta talosta, sekin olisi hassua. Lapset ovat ehkä hieman eriasia, mutta itseleni on vain luonnollista että lapsia on olemassa, ilman että koko identiteettiään rakentaa pelkästään sen varaan. Olen ollut myös yllättynyt miten paljon äidit arvostelevat toisiaan (vaikkeivat he olisikaan esim. Kasvatusalan professoreita, ravitsemuksen asiantuntijoita tai muitakaan henkilöitä, joilla olisi ehkä jotain muutakin näkemystä kuin oma käsitys mikä on oikein tai väärin). :)

    Kannatan myös ajatusta siitä, että isä ottaa yhtä paljon vastuuta lastenhoidosta. Jokainen äiti omalla tavallaan, mutta jotkut isät haluaisivat varmasti yhtä paljon vastuuta hoidosta. Jos äiti aina ”tietää paremmin” eikä anna isän osallistua, on ehkä turha valittaa uupumusta ja sitä että kaikki jää äidin vadtuulle(tätäkin olen todistanut).

    Mielenkiinnolla odotan millainen oma äitiys on ja millaiseksi tulen hahah :D mutta tiedän jo etukäteen, että itseäni ei pysty loukkaamaan tai syyllistämään vaan teen lapsen kanssa niin kuin itsestä tuntuu parhaalta :D minusta neuvolaan pitäisi saada joku ”äidin itsepuolutus kurssi, eli miten blokkaat ikävät kommentit”, koska monet äidit tuntuvat olevan niin epävarmoja :D saa nähdä millaiseksi sitä itse sitten muuttuu, mitta onneksi ystäviä jotka synnyttänert niin monta lasta että ovat kumonneet tyyliin kaikki ”näin toimit vauvasi/lastesi kanssa”-teoriat kun jokainen lapsi on ihan oma tapauksensa :D

    Vastaa
    • Maj 4.4.2016

      Kiitos kommentistasi! Tuohan kuulostaa hyvältä kurssilta, ehdotusta eteenpäin vaan ;) Itsellänikin oli ennen äidiksi tulemistani tietynlainen mielikuva siitä, että millainen äiti olen ja miten meillä lapsen kanssa toimitaan, mutta niin… Eihän se ihan sitten niin mennytkään :F

      Vastaa
  8. Aurora 1.4.2016

    Loistava kirjoitus Maj! Jokainen olkoon äiti ja vanhempi omalla tavallaan :) On ihmisiä, jotka haluavat välttämättä sitoutua vanhemmuuteen 100% ja unohtavat muut ”roolit”. Tämäkin on ihan ok. Mutta on myös ok ja oikeastaan suotavaakin olla elämässään myös paljon muuta kuin vain äiti tai isä, vaikka lapset olisivat vielä pieniäkin.

    Vastaa
    • Maj 4.4.2016

      Molemmat tavat ovat tosi ok – ja myös kaikki siltä väliltä, eiks ni?

      Vastaa
  9. Eveliina 1.4.2016

    Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi! Itse odotan ensimmäistä lastani ja olen paljon miettinyt näitä asioita. Mielestäni äidinkin on täysin hyväksyttävää tehdä asioita ilman lapsia (jopa lähteä lomalle herranjumala!). Todella masentavaa että äidit arvostelevat toisiaan niin paljon. Uskon että suuri osa näistä arvostelijoista ovat itse niitä joilla ei ole syystä tai toisesta mahdollisuutta toimia kuten sinä ja ovat siitä kateellisia. Mielestäni ei ole mitään järkeä polttaa itseään loppuun (ja olla vielä ylpeitä siitä?!) jos mahdollisuus muuhun on. Itse haluan että lapsellani tulee olemaan läheinen suhde myös isään ja toivoisin että olisimme vanhempina tasa-arvoisina. Täytyy vaan olla välittämättä näistä arvostelijoista ja toivoa rutkasti lisää positiivisuutta ja onnellisuutta heidän elämäänsä, sitä on ilmiselvästi liian vähän. Mukavaa kesän odotusta Maj ja kiitos blogistasi! :)

    Vastaa
  10. -S- 2.4.2016

    Olet niin asian ytimessä! Minulla on kohta kymmenkuinen tyttövauva ja asumme keskisuuressa kaupungissa, jossa on kuitenkin hyvin pienen kylän henki eli äidit hoitaa lapset ja äitien on turha hömpöttää mitään muuta. Koen olevani outolintu tässä seurassa, kun olen muutakin kuin vaan äiti. Olen ylpeä äitiydestäni ja se on tärkein tehtäväni, olen kuitenkin myös vaimo, ystävä, kummitäti, tytär jne. Ja minulle tärkeää on toteuttaa myös itseäni.
    Onneksi on olemassa miehiä, jotka tukevat ja kannustavat niihin omiin juttuihin ja sanovat pärjäävänsä vallan mainiosti pilttien ja muksujen kanssa keskenään ja mielestäni iseille pitääkin antaa tilaa luoda suhde lapsiinsa. Olen kuitenkin myös itse törmännyt vertaukseen, etten rakastaisi lastani yhtä paljon kuin se äiti jolle 10minuuttia omaa aikaa päivässä on ok. Olen kuitenkin törmännyt elämäni aikana miin moneen äitiin, joka on kadottanut äitiyden myötä oman itsensä ja myöhemmin sitä katuu ettei edes pieniä irtiottoja ole raaskinut ottaa arjessa. Mielestäni jokaisella on oikeus omaan aikaan, olet sitten äiti tai isä ja muiden on turha tulla arvostelemaan oletko hyvä vanhempi vai et sen perusteella. Minulle on ok, jos jollakin ei ole tarvetta muulle elämälle vanhemmuuden ohella. Miksei heille olisi ok minun tapani toimia? Voisin avautua aiheesta enemmänkin, pidän kuitenkin mölyt mahassa. Ihanaa ja aurinkoista kevättä!

    Vastaa
  11. Vanha pari 30/32v 4.4.2016

    Me ollaan kolmekymppinen pari ja teini-iässä tavattu ja seitsemän lasta. Isä ei voi synnyttää ja imettää-periaate toimii meillä ja muuten isä on yhtä läheinen turva kuin äitikin lapselle. Isille pitää antaa mahdollisuus olla lapsen kanssa eikä itse äitinä luoda äiti-lapsi symbioosi ja sulkea isää kauemmas.
    Imetykseni ei ole ollut kuin muutamia kuukausia ja lasten ollessa 6kk olen matkustanut Ystäväni kanssa viikon ulkomaan reissuja. Olen saanut samaa ihmetystä ja syyllistämistä äitiydestä,mutta ajattelen että tämä sopii meille että äitikin käy tuulettumassa.
    Liekö syllistävä ihminen haluaisi itsekin parisuhteen,jossa mies hoitaa lasta yhtä täysipainoisesti ja pärjää isänä tai haluaisi itse (väsyneenä) äitinä lähteä tuulettamaan,mutta ei onnistu ja silloin kommentit ovat ikäviä muille?

    Kiitos kivan pirteästä blogista, jonka olen vasta löytänyt!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *