Lähiviikkoina ajatukseni ovat pyörineet hyvin pitkälle lasten kasvussa ja kehityksessä. Meillä oli tämän ja viime viikon aikana yhteensä kuusi erilaista tapaamista liittyen lasten terveyteen ja hyvinvointiin. Rebekka ja Samuel ovat syntyneet samassa kuussa (hiukan vajaan kahden vuoden ikäerolla), joten olemme käyneet molempien lasten neuvoloissa, lääkärissä, hammaslääkäreissä ja päiväkodilla VASU-keskustelussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saimme vinkkejä niin 4-vuotiaan uhma-ikään liittyen, kuin ihan vain oikeaoppiseen hampaiden harjaamiseenkin. Täällä on kasvettu kohisten (Rebekka jopa yli 10 cm vuodessa) ja opittu valtavasti uusia taitoja. Olen täytellyt lappusia ja vastannut monenlaisiin kysymyksiin. Olen pysähtynyt ihan tosissani miettimään, että miten meidän lapsilla menee ja yleisesti kuinka meidän perheessä asiat sujuvat?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä taloudessa ei ole ollut pitkään aikaan vauvaa enää, ei ole vaippoja, pottaa, tuttia ja molemmat lapset nukahtavatkin helposti omiin sänkyihinsä, ja nukkuvat yönsä yleensäottaen erittäin hyvin. Perusasiat sujuvat hyvin, pukeminen onnistuu molemmilta hyvin, mutta meillä väännetään edelleen siitä, että paljonko ja mitä päälle puetaan. Minä pinoan illalla päivän vaatteet valmiiksi kasaksi odottelemaan ja toisinaan ne vaatteet menee päälle mukisematta, toisinaan ei, mutta yleisesti ottaen niillä mennään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä myös kinataan ja kisataan joka päivä! Kummalla on enemmän muroja, kumpi saa valita iltasadun, kumpi on pessyt hampaat ensin? Kumpi on nopeampi, voimakkaampi, taitavampi tai parempi? Oma sisko/veli saattaa muuttua muutamassa hetkessä ihanasta inhottavaksi. Riitoja ei voi välttää, lastenhuoneesta kuuluu: SINÄ OLET TYHMÄ! Ketään ei saa haukkua, eikä lyödä, mutta välillä niin pääsee käymään. Onneksi ne riidatkin saadaan aina sovittua, vaikka anteeksipyytäminen voi tehdä välillä tiukkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Useamman kerran on noussut esille, että lapsemme ovat keskenään hyvin eri luonteisia, molemmat omalla tavallaan herkkiä tapauksia. He käyttäytyvät myös ihan erilailla päiväkodissa kuin kotona. Samuel esimerkiksi ei pysty näyttämään päiväkodissa juurikaan tunteitaan, mutta kotona meillä onkin sitten yhtä ilotulitusta. Halaillaan ja pussaillaan, äiti on paras. Sampan pitkät huuto- tai uhmakohtaukset vaikuttavat negatiivisesti koko perheen mielialaan, pari kertaa poika on ollut nyrkit ojossa, mutta mielestäni raskainta on kumminkin se pitkään kestävä huuto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Molemmilla lapsilla on paljon ihania kamuja, mistä olen tosi onnellinen. Ystävät ovat tärkeitä, niin meille isoille kuin pienillekin. Edelleen ovikellomme kilkattaa tiuhaan tahtiin ja Rebekalla puhelin pirisee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monet asiat kiinnostavat ja välillä kysymykset ovat niin haastavia, että siinä joutuu kyllä itsekin miettimään vastausta hetkisen. Miksi koirat elävät lyhyemmän aikaa kuin ihmiset? Miksi Samuelin synttärit tulee ekana, vaikka Rebekka on vanhempi? Pääsevätkö vain pienet mummot eläkkeelle? Mitä meille tapahtuu, jos te kuolette? Miksi ihmiset heittävät roskia maahan, vaikka ne pitäisi laittaa roskikseen? 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joka paikkaan mennään juosten tai itseasiassa tällä hetkellä kaikista mieluiten vain pyöräillen! Samuel on juuri oppinut pyöräilemään ilman apurattaita ja Rebekka on pyöräillyt kanssani jo useamman kilometrin lenkkejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuu äiti tänne kattomaan, tiedän että sää tykkäät tästä. Katso äiti, ulkona on ihana ponitaivas. Äiti ootko sää ylpeä meistä molemmista? 

Kyllä mä oon.
Laitoin neuvolakortit takaisin laatikkoon pikkuisen sydän syrjälläni.

-Maj

7 Comments

  1. Sanna 26.4.2016

    Ihana teksti, etenkin toi loppu! <3 Mukava saada seurata teidän arkea, vaikka oma arki onkin sinkkuna kovin erilaista. Silti nää sun postaukset kolahtaa ja saa hymyn huulille!

    Ihanaa kevättä teidän perheelle! :)

    Vastaa
  2. kaisu 26.4.2016

    Mun pikkusiskolla on kuukautta aiemmin synttärit, ja kyllä se oli aina kova paikka ku ne oli aina ennen mua :D vanhemmat siihen aina sano, että sulla on ollut enemmän synttäreitä.

    Vastaa
  3. Mirde 26.4.2016

    Osu ja uppos! Meillä lapset samanikäsiä, täyttävät nyt syksyllä tyttö 6v ja poika 4v. Samanlaista täällä,kisataan mm.mukeista, kuka ehtii autoon ensin, kumpi saa olla pikkumyy ja kumpi muumipeikko( samaahan ei tietenkään voi olla ;) ), lista on loputon. Kyllähän nuo on nii rakkaimmat toisilleen ja hetkessä sit itketään ja taas halataan. Ja tuo kohta 4 v:n uhma, huh :D välillä tuntuu että se haluaa kaikki just päinvastoin aivan vaan kiusatakseen äitiä :D mutta sitähän varten me ollaa, näytetään ne rajat turvallisesti ja rakastaen :) hyvää kesänodotusta sinne täältä Torniosta!

    Vastaa
  4. Henni 27.4.2016

    Meillä poika aloittaa päiväkodissa ensi viikolla ja muutoksia siis arkeen tulossa sen myötä, melko haikein fiiliksin kyllä :’) 3v tyttö testailee tämän tästä kärsivällisyyttä ja huutoraivokohtaukset alkaa hänellä välillä ihan siitä pienimmästäkin asiasta… Sormikkaissa on joku vika kun sormet ei yllä ihan päihin asti, maito on liian kylmää, miksi äiti ei tarvi toppahousuja jos ulkona tulee räntää, peiton pohja (? :D) täytyy nukkumaan mennessä asetella paremmin, lista on joinain päivinä loputon, ja omaa kärsivällisyyttä koetellaan :/ Mutta sitten kun antaa pieleen menneelle päivälle vielä yhden uuden mahdollisuuden niin saattaakin saada sen parhaan hetken ihan yllättäen <3 Vielä nämä ei keskenään kisaa mistään, odotan "innolla" sitä vaihetta :D Mukavaa reissua ja kesän odotusta teidän perheelle :)

    Vastaa
  5. Hih, ihania pieniä :) Meillä kanssa kaksi keskenään aivan erilaista tenavaa – molemmat yhtä ihania ja rakkaita <3 "Äiti ootko sää ylpeä meistä molemmista?" – niin liikkistä! <3
    Itsellänikin on tarkoitus kirjoittaa blogiini aiheesta lähiaikoina – siihen malliin meilläkin välillä riidellään :D Onneksi vastapainoksi myös sovitaan ja halitaan.

    Kivoja kevätpäiviä!

    Vastaa
  6. Natalia 28.4.2016

    Moikka, aivan super postaus, aito ja ihana. Mulla kans lapsilla sama ikäero, tosin he ovat vasta 2 ja 4, kuulosti niin tutulta tuo teksti.

    Vastaa
    • Maj 29.4.2016

      Kiitos ihanista sanoistasi, rutistuksia pikkutyypeille <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *