*kaupallisessa yhteistyössä Rochen kanssa
Ihan ensimmäisenä kerron teille ylpeänä, että olen osallistumassa elokuun alussa 6.8.2016 Helsingissä järjestettävälle Twilight Runille Rochen tiimissä. Twilight Run & Walk -juoksutapahtuma tukee Syöpäsäätiötä tuoden ihmiset yhteen liikunnan sekä hyväntekeväisyyden merkeissä, let’s beat cancer together!
Juoksen tosiaan Rochen tiimissä, lääkeyhtiö on erikoistunut täsmähoitojen kehittämiseen vakaviin sairauksiin. Roche on johtava syöpälääkkeitä kehittävä yritys, joka on tukemassa Twilight Run & Walk -juoksutapahtumaa. Hyväntekeväisyystapahtuman koko tuotto lahjoitetaan Syöpäsäätiölle. Tapahtumaan on mahdollista ottaa osaa niin lasten kuin aikuistenkin, alle 13-vuotiaat lapset voivat osallistua 800 metrin juoksuun ja aikuisilla on valittavana joko 5 kilometrin kävely, kympin juoksu tai puolimaraton.
Mä ilmoittauduin puolikkaalle, jonka ajattelin juosta ihan oman fiiliksen ja kunnon mukaan. Lähtekää tekin messiin juoksemaan hyvän asian puolesta, jos ei ihan puolikkaalle, niin vaikka kympille? Tai jos juoksu ei tunnu omalta jutulta, niin voit ottaa silti tapahtumaan osaa ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi. Hyväntekeväisyystapahtumassa kaivataan vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin, kuten reitinvalvontaan, huoltoon tms.
Tämä ei ole mulle mikä tahansa kampanja, vaan henkilökohtaisesti erittäin tärkeä aihe ja olen iloinen, että saan olla mukana tukemassa näin tärkeää asiaa. Itseasiassa on erittäin vaikeaa kirjoittaa tätä postausta itkemättä.
Vuonna 2014 loppukesästä oma maailmani romahti, kun tuolloin 2-vuotias poikamme sairastui aivan yllättäen. Terveyskeskusreissulta kiidettiinkin yhtäkkiä lastenosastolle tutkimuksiin. Kolme epätietoista vuorokautta tuona kesänä oli tähänastisen elämäni pisimmät ja raskaimmat päivät. Yksikään ihminen ei siinä kohtaa pystynyt sanomaan meille, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, että tästä selvitään kyllä. Sanottiin vain, että toivotaan niin. Oman lapsen sairastuminen tuntui epätodelliselta painajaiselta, ja ajattelin itsekkäästi, mutta varmasti samalla tavalla kuin monet muutkin vanhemmat: miksi juuri minun lapseni?
Samuel sairastui rajusti autoimmuunihemolyyttiseen anemiaan eli AIHA:aan, jota todetaan vuosittain Suomessa alle sadalla henkilöllä. AIHA on hoidettavissa oleva sairaus. Totuus kuitenkin on, että ilman sairaalassa saamaamme hoitoa, meillä ei olisi enää poikaa. Varmasti on sanomattakin selvää, kuinka kiitollinen olen kaikesta.
Samuel oli sairaalassa yhtäjaksoisesti parisen viikkoa. Erilaisia sairauksia suljettiin pois yksi toisensa jälkeen ja kun syy oireisiin lopulta selvisi, voitiin aloittaa hoitokin. Pojan vointi alkoi kohenemaan, veriarvot alkoivat pysyä vakaina ja pääsimme yhdessä kotiin. Arki muuttui vähän, hän ei voinut käydä päiväkodissa, kerhoissa tai synttäreillä infektioriskin vuoksi, joten olimme kahdestaan kotona kunnes loppuvuotta kohden tilanne arvioitiin uusiksi.
Olin sairaalassa Samuelin kanssa päivät ja yöt, hän ei saanut poistua huoneestaan edes käytäville. Välillä käväisin kotona, puin juoksulenkkarit jalkaani ja annoin mennä. Itkin ja juoksin. Juokseminen helpotti, palasin aina sairaalaan vahvempana, pystyin olemaan tukena ja turvana pienelle. Tiedän, että me oltiin onnekkaita. Tiedän, että kaikkien tarina ei pääty näin hyvin. Ystäväni kouluikäinen poika kamppaili samaan aikaan syöpää vastaan. Katselessani sairaalan ikkunasta pihalle tuotua karusellia ja pieniä kaljuja potilaita sen kyydissä, elämä tuntui niin epäreilulta. Ensimmäistä kertaa todella tajusin, kuinka lähellä syntymä ja kuolema ovat toisiaan, kuinka mikään täällä ei ole itsestäänselvää. En koskaan tule unohtamaan sitä. Ystäväni poika sai pitkän ja raskaan taistelun jälkeen terveen paperit viime maaliskuussa.
Mitä ensimmäiseen puolimaratoniini tulee, en varmasti unohda sitäkään koskaan. Epäröin osallistua juoksutapahtumaan, koska se oli sama vuosi 2014, elokuun loppu. Miika toi kalpean, kellertävän, juuri sairaalasta päässeen pojan radan varteen vilkuttamaan. Sieltä isänsä sylistä hän kannusti ja huusi ”hyvä, äiti!” Hiekkatie sumeni silmissäni, karuselli pyöri mielessäni ja juokseminen tuntui niin naurettavan pieneltä ponnistelulta.
Juoksu on mulle terapiaa, molemmat juoksemani puolikkaat tuntuvat henkilökohtaisesti kovin tärkeiltä, ymmärrätte nyt varmaan miksi. Juoksu saa tuntemaan itseni voimakkaaksi ja edelleenkin usein juostessani tunnen ihollani kylmät väreet ja silmät kostuvat, mutta se on toisaalta hyvä asia, se muistuttaa nauttimaan ajastani tässä ja nyt. Samuelin AIHA on onneksi toistaiseksi pysynyt oireettomana.
Kaikki maailman sanat kuulostavat tässä kohtaa laimeilta, mutta koko sydämestäni toivon voimia teille, jotka taistelette sairautta tai lähimmäisen sairautta vastaan.
”Yksi pieni elämä
Suuri valo sisällä
Katson hiljaa nukkuvaa
Katson lohdunkantajaa
Pidän aina lähellä
Kuljen matkan vierellä”
Lohtu.
-Maj
Kiitos perjantai-itkuista ;)
Olet mukana tosi tärkeässä jutussa, kiitos siitä. Aihe on mulle itselleni liian lähellä, ja huomaan että tietoisesti vältän kaikkia tällaisia tapahtumia. Se on sääli, mutta en voi sille mitään. :/
Olen sairastanut itse syöpää yli kuusi vuotta. Se pysyi poissa jonkun aikaa, mutta palasi takaisin levinneenä. Siitäkin on jo 4,5 vuotta. Välillä hoidot on rankempia, välillä helpompia. Koko ajan kuitenkin hoidetaan. Juuri nyt tilanne on todella hyvä, parempi kuin aikoihin. Uusin lääke tuntuu toimivan hienosti.
Ja onhan tämä rankkaa, sitä en kiistä. Rankinta on ne kolmen kuukauden välein olevat kontrollit. Silti. Silti jaksan ajatella että tämä ei ole pahinta. Pahempaa olisi jos tämä olisi mun lapsella. Paljon pahempaa.
Ja täytyy vielä sanoa että en ole katkera, enkä jaksa kysellä miksi tämä tapahtui mulle, ja vielä näin nuorena. Elän koko ajan niin täysillä kuin pystyn, teen asioita mahdollisimman normaalisti, käyn töissä lähes normaalisti aina kun on helpompi hoito päällä, kuten nyt. Saan olla äärimmäisen kiitollinen siitä että tänä päivänä syöpähoidot ovat Suomessa näin hyviä. On vaihtoehtoja mitä kokeilla.
Tsemppiä juoksutapahtumaan ja kaikki toivo sille että Samuelin sairaus pysyy oireettomana.
<3
Kyyneleet silmissä täälläkin. Hienosti kirjoitettu <3 mahtavaa että tuollaisia tapahtumia järjestetään :)
Itku tuli <3
Näppäimistölle ropisi kyyneleitä kun tätä kirjoitin, ja se on varmasti ihan ok <3
Voi että, sait kyyleneet silmiin. En osaa sanoa tähän oikein mitään. <3
Ei tarvikkaan, rakkautta, rakkautta vaan. <3
<3
Hei! Saanko poiketa täysin aiheesta ja kysyä mistä niken toppisi on :)
Juu, toki, mä olen saanut sen lahjaksi, joten en yhtään tiedä :)
Voi Maj, oot ollut tosi urhea! ja Samppa tietenkin myös <3
S oli kyllä uskomattoman reipas ja on edelleen. Verikokeiden ottaminenkaan ei tunnu enää missään <3
:,) Juuri koskaan en oo kommentoinu, eikä mulla ees oo lapsia mut tää kosketti.
Juoksisin vaikka maailman ääriin, kun vaan kaikki pienet tytöt ja pojat sais elää ihanaa onnellista lapsuutta <3
No juurikin näin <3
Ihana sinä <3
Varmasti maailman rankinta, kun oma lapsi sairastuu. Itku tuli täälläkin. <3
Olisi kiva, jos joskus kirjottaisit juoksuharrastuksestasi ( kuinka olet aloittanut jne.. ) ja muutenkin elämäntavoistasi :)
Ulla! Sydämiä sinne! Ja hyvä idis, mä voisin todella kertoa juoksusta, muistan vielä ihan hyvin ne ajat, kun jaksoin juosta juuri ja juuri tyyliin yhden ”sähkötolpan välin” :)
<3 Valitettavasti tämä asia on tullut itsellekin tutuksi viime aikoina lähipiirissä. Hienoa, että lähdit mukaan tukemaan tätä kamppista! PS: Tsekkaa myös Fuck Cancer-kampanja, joka nostaa esiin syöpään sairastuneet nuoret aikuiset (www.fuckcancer.fi)
Moikka Päivä! Mä jumituin tuonne sivustolle ja luin kaikkien tyyppien tarinat. Vitsit miten rohkeita ja upeita tyyppejä jokainen ja niin hienoa, että vertaistukea on tarjolla <3
❤️ Ihanaa että teidän poika selvinnyt ja toivottavasti tulevaisuudessakaan ei tulisi mitään! Niin koskettava kirjoitus.. Nyt osaa taas arvostaa omia lapsia vielä enempi. Kiitos kun jaoit kokemuksen!
Todella koskettava teksti, kiitos kun jaoit tämän kanssamme. Tänä aamuna omat lapseni saivat muutaman ylimääräisen suukon ja pidin heitä hiukan kauemmin kainalossa ajatellen kuinka kiitollinen olen heistä. En voi kuvitellakaan mitä olette käyneet läpi. Ihanaa, että Samuel on kunnossa. Tsemppiä juoksuun! :)
Kuten muillakin, tekstisi sai silmäni kostumaan. Kiitos, että jaoit kokemuksesi kanssamme ja sait ainakin minut taas laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Itse ainakin saatan liian herkästi valittaa pikkuasioista, mutta aina tällaiset tekstit saavat oman elämän asiat raiteilleen ja huomaamaan, kuinka hyvin asiat ovat. Toivotaan, että pikku-Samuel saa elää sairautensa kanssa mahdollisimman oireettoman ja hyvän elämän! Kiitos blogistasi ja hyvää kesää teille!
💝
Todella koskettava kirjoitus. Kiitos, että jaoit sen. Terveys ei ole itsestäänselvyys, mutta harmillisesti se meiltä kaikilta välillä unohtuu. Kiitollisuudessa on hyvä elää. Kaikkea hyvää teidän perheelle<3
Kiitos Sini, mä oon pitkään pyöritellyt tätä aihetta mielessäni ja on ollut selvää, että haluan siitä jossain vaiheessa kirjoittaa. Sairastuminen vaikutti tosi isosti meidän elämään – ja muutti mua myös ihmisenä, niin kliseiseltä kuin se ehkä saattaa kuulostaakin. Sinne myös kaikkea hyvää <3
Voi miten koskettava ja kaunis kirjoitus, kiitos siitä <3 Kyyneleet tuli silmiin täälläkin. Minulla ei itselläni lapsia ole, mutta alkuvuodesta seurasin läheltä hyvän ystävän lapsen vakavaa sairastumista. Omat mitättömät murheet sai taas kerran oikeat mittasuhteet. On ne nuo pienet potilaat kyllä hämmästyttävän urheita tapauksia <3 Rakkautta teille – ja meille kaikille <3
Kyllähän moinen sai silmät kostumaan, mutta ihanaa että nyt elämä hymyilee. Mistä muuten tuo takki on ostettu ?
Kyllä! Takki on ostettu jo aikoja sitten H&M:ltä :)
Pienen pojan äitinä itku silmässä luin tätä. Maj ❤️