Hupparimuija liikuskelee lähiössä, sama pusakka päällä hän painelee koiran kanssa kävelylle, hakee lapsia päiväkodista, kipaisee markettiin, Tampereen parhaimpaan ravintolaan, leffaan ja kaupungille. Hupparin kanssa muikkeli on yhdistänyt risaiset farkut, treenitrikoot tai minihameen, sujauttanut jalkaan lenkkarit tai saappaat, ei se niin justiinsa ole?
Mulla on kyllä kieltämättä todella rähjäinen olo, varpaiden kynnet ovat irtoilleet juoksukesän takia, ne näyttävät niin pahalta, että poikani ehdotti sairaalaan menemistä, hiukset huutaa kampaajaa, iho on kuiva ja silti rasvoittuu samaan aikaan – ja kaikkea muuta pientä ärsyttävää. Turvottaa, sillä jääkaapin ovi on käynyt huomattavasti tiuhempaan, kuin kuntosalin ovi.
Huppari on tuntunut turvalliselta, väljän paidan alle on hyvä piilottaa kaikki rähjäisyys, naamioida se huolettomuudeksi? Olen myös alkanut tehdä repsottaville asioille jotain, aloitin kivoimmasta eli kampaajasta ja nyt on aika varattuna Miljalle. Seuraavaksi laitan lukon jääkaapin oveen. Kävin viime viikolla jo kerran salilla. Jatkossa ostan uusia kunnollisia, mätsääviä alusvaatteita ja siivoan työpöytäni – niin vissiin :D
Ei kiinnosta yhtään näyttää naamaa, kuten ehkä huomasitte. Kaikesta huolimatta mun fiilis on kuitenkin ollut hyvä, paljon, paljon parempi kuin vuosi sitten tähän aikaan. Hei, kertokaapa, mistä mä löydän hyvän jalkahoitajan täältä Tampereelta, en tarkoita kosmetologia, vaan nimenomaan jalkahoitoihin erikoistunutta ihmistä, joka ei säikähdä kynnettömiä horror-jalkojani?
Maj
Löysin niin itseni tästä tekstistä. Sain kuin sainkin muutama viikko sitten tilattua kampaajan. Hävetti mennä kyllä sinne, koska hiukset olivat taas(!!!) kerenneet mennä huonoon kuntoon. Ihan kuin se pieni puhelinsoitto/nettiajanvaraus ihanaan, rentouttavaan hetkeen olisi jotenkin vaikeaa!?
Nyt ”normaaliarjen” alkaessa tuli tehtyä pientä ryhtiliikettä ja pikkuhiljaa olen (toivottavasti!) menossa kohti parempaa itsestä huolehtimista.
Loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin niin pienistä jutuista kiinni. Oma olo voi muuttua niin pienestä – kun jaksaa hieman enemmän katsoa peiliin kotoa lähtiessä tai saa liikuntarutiineista kiinni.
Niin, jotenkin tosi naurettavaa, että ei saa pieniä juttuja tehdyksi. Hammaslääkärin ajan varaaminen on ehkä kaikista vaikeinta, mun edellisestä kerrasta on aika monta VUOTTA. Sä oot ihan oikeassa, yritän ottaa haltuun liikuntarutiinit ja kyllä tämä nyt tästä lähtee taas, ehkä!
Mielestäni hyvä ja järkevänhintainen jalkojenhoitaja on hän http://www.jalkahoitola.net/. Herttainen ammattilainen, ei mitään erityistä spa-luksusta, mutta sitä et nyt varmaan haekaan.
Jep, nyt ei tarvita mitään spa-hommia, kiitos vinkistä :)
tykkään niin paljon enemmän tällaisesta meiningistä <3 ja just oon muutaman postauksen ihaillu sun hiuksii, mite ne muka tarttee kampaajaa?!
Haha, kuvat on otettu niin kaukaa, että juurikasvut ym. ei paljastu ;)
Tampereen jalkaterapia, http://www.tampereenjalkaterapia.fi/, Itsenäisyydenkadulla. Ei kynsienlakkausta, pelkkää asiaa.
Kiitos vinkistä, käyn kurkkaamassa :)
Oletko ostanut tuon hupparin mistä? Olen etsinyt itsekin samanlaista, rentoa ja huoletonta 😀
ZARA
Mun ihana ystäväni on perustanut oman kauneushoitolan löytyy Omorfos kauneuspalvelut nimellä, käy kurkkaan. :-) Jalkahoito oli aika ihana.. Niin kuin kasvohoitokin <3
Voin lohdutulseksi kertoa että mun kampaajakäynnit venyy useimmiten puolen vuoden välisiksi! :D ja viime kerralla kampaajan ilme oli oikeasti kauhistunut, koska tummanruskeat hiukset oli kesällä vaalentunut lähemmäs blondiksi ja latvat nyt oli mitä oli :D 15cm lyhennettyä, hiusväri ja kasa hoitotuotteita ni taas kehtas mennä kouluun ;) ja se kampaaja suorastaan pakotti mut ostamaan pullon suihkutettavaa hoitoainetta jota yritän nyt tunnollisesti käyttää :D eli no, kommentin tarkoitus oli siis kertoa että toivottomampiakin tapauksia löytyy!:D on se kyllä ihana tunne kun saa hiukset kuntoon!:))