OLYMPUS DIGITAL CAMERA t2 OLYMPUS DIGITAL CAMERAMeille juuri tupsahti ovesta pari extra-lasta, jotka jäävät yökyläilemään. Tänään saan fiilistellä miltä tuntuisi pyörittää arkea neljän alle 7-vuotiaan kanssa. Kaikkeen toki kasvaa hiljalleen, mutta aika hauska ajatusleikki silti. Jostain lehdestä luin jo aikoja sitten suurperheen äidin haastattelun, joka sanoi ymmärtävänsä väsyneitä kahden lapsen äitejä ja pärjäävänsä itse ison (muistakseni perheessä oli 6 tai 7 lasta) lapsilauman yksinhuoltajana, sillä ”eiväthän lapset tähän suoranaisesti taivaasta tippuneet”. Jotenkin niin se tarina meni, että jopa haastateltavan mielestä kahden lapsen kanssa oli raskaampaa, sillä elämänmuutos oli isoin toisen lapsen syntyessä, sillä silloin äidillä on 100% enemmän handlattavaa, kolmannesta taas prosentit laskee ja niin edelleen. Tämä ei siis ole mun mielipide, mutta näin siinä jutussa luki.

Ajateltiin ehkä katsella Särkänniemen ilotulitusta jostain vähän kauempaa – ja mahdollsesti sitä ennen kurvataan elokuviin. Teen muksuille siskonpedin ja toivon, että kaikki simahtaa helposti touhukkaan päivän päätteksi – ja eiköhän, sillä olemme niin hyviä tuttuja toisillemme, eikä tämä ole ensimmäinen yökyläily puolin tai toisin.

Nämä kuvat on muuten otettu heinäkuussa, tyttöjen syntymäpäiviltä. Ystäväni kanssa suunniteltiin, että otetaan vastaava kuva joka vuosi, niin lapsista, kuin itsestämme. Voidaan sitten päivitellä yhdessä kuinka lapset ovat kasvaneet ja miten me itse kaunistumme vuosi vuodelta, haha ;) Jos haluat, niin kurkkaa tämän postauksen viimeisestä kuvasta, miltä sama jengi näytti vuosi sitten, heinäkuussa 2015.

Ihanaa viikonloppua toivottelee,
Maj

5 Comments

  1. Rena 3.9.2016

    The pictures are extremely cute!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    http://www.dressedwithsoul.com

    Vastaa
  2. Inkkari 3.9.2016

    Villin näköinen porukka;) Makeet kuvat. Mukavaa viikonloppua!

    Vastaa
    • Maj 4.9.2016

      Kiiitos! Toivottavasti sulla oli kiva viikonloppu? Meillä ainakin vauhtia riitti :D

      Vastaa
  3. emziki 3.9.2016

    Maagisen kauniita kuvia, oot taitava kuvaamaan! ♡

    Vastaa
    • Maj 4.9.2016

      Mä oisin näihin kuviin kaivannut vähän lisää valoa, mutta ihan kivoja muistoja pikkutyypeistä :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *