Syksy alkaa kääntyä hiljalleen talveksi lokakuussa. Aivan kuin tämä syksy olisi suoraan kopioitu edelliseltä vuodelta. Oli reissu Idan kanssa, The Blog Awards Finland, I Love Me -messut ja Ylivieskan pyörähdys. Tismalleen samat menot on merkattu tänäkin vuonna kalenteriini, toki pienillä muutoksilla, ehkä vähän eri järjestyksessä, mutta kumminkin. Todella outoa jotenkin, aivan kuin nämä vuodentakaiset asiat olisi tapahtuneet viime viikolla, kaikki kohtaamiset, maut ja hajut ovat tarkassa muistissani.
Suurimpana erona on kuitenkin oma fiilikseni, viime syksynä oli raskaampi askeltaa, kun taas tämä syksy tuntuu etenevän kuin pikajuna. En ehdi odottamaan mitään tulevaa, kun se on jo käsillä. Ihanaa mennä Ylivieskaan, ihana tehdä siellä niitä juttuja joita me aina lasten kanssa tehdään. Tiedän, että sieltä on mukava myös palata omaan kotiin. Odotan myös I Love Me -messuja, toivottavasti teistäkin joku eksyy paikalle ja tulee juttusille, siellä me Idan kanssa puuhastellaan jälleen Suomen Luonnonkosmetiikan Tukun tiimissä, Everyday Mineralsin parissa. Tulevan perjantain gaalailut myös jännittävät jo vähän etukäteen, myönnetään. Olen myös puuhastellut jotain pientä teidänkin päänmenoksenne, mutta en voi vielä paljastaa enempää, vaikka mieli kovasti tekisikin. Täytynee hetki odottaa (malttamattomalle vaikeaa) ja toivoa, että kalenterinne eivät ole loppuvuodesta aivan täyteen buukattuja :D
Kuvat on syksyiltä, 2016, 2015, 2014 ja yksi jopa 2013.
Pienistä asioista huomaa, että edellisestä lokakuusta on tosiaan kulunut kokonainen vuosi. Rebekalta on hampaat tippuneet, Viivi näyttää miltei aikuiselta ja Samuel on venähtänyt mooonta senttiä, meillä on jo isot lapset. Kolmanneksi viimeinen kuva missä hymyilen, on viime syksyltä ja muistan kuinka se oli mielestäni aivan kamala, ihan täysin julkaisukelvoton – ja nyt katson sitäkin niin paljon lempeämmin.
Tänä syksynä olen rauhallisemmalla mielellä ja kuvittelen tietäväni, mitä tuleman pitää, vaikka se onkin täysi mahdottumuus. Elämällä on tapana yllättää. Oli miten oli, tunnen itseni kuitenkin hiukan vahvemmaksi, tulee vastaan mitä hyvänsä. Pitäkäähän itsestänne ja toisistanne hyvää huolta, ja toivoisin, jokaisen olevan vähän lempeämpi, myös itsellenne.
-Maj
Siis mä katoin tuota hammashymykuvaa, että miten ihanan leveä hymy – harvoin näkee susta tuollaisia. Elikkäs lisää hammashymyjä tähän blogiin!
Hei, nooo ei kai nyt niin harvoin, ainakin Zuii-postauksessa hampaat vilkkuu huolella, haha! Pidän silti mielessä ;) Hymyilevä tai aidosti naurava ihminen on munkin mielestä kaunista katseltavaa, itseään sitä vaan tuijottaa niin kriittisesti.
Main kummitäti sanoi aina kuvatessaan Maita, että hymyä ja hampaat esiin :)
Niinhän hän taisi sanoa, paitsi mun mielestä kyseessä oli mun veljen kummitäti <3
Ihan pakko kysyä, että minkälainen kaupunki Tampere on lapsiperheen näkökulmasta? Asutteko lähellä keskustaa, vai vähän syrjemmässä ja onko koulu/päiväkoti lähellä? Turvallinen ympäristö kasvaa?
Voisitko kuvitella asuvasi Ylivieskassa? :)
Moikka Annu! No mun mielestä Tampere on aika ihana paikka, täällä on lapsille kaikenlaista toimintaa ja puuhaa :) Emme asu keskustassa, vaan juurikin vähän täällä syrjemmässä ja koen kyllä, että tämä on turvallinen ympäristö kasvaa. En voisi kyllä oikein enää kuvitella asuvani Ylivieskassa, koska meidän elämä on niin täällä.
Voi miten sitä näkeekään itsensä niin eri valossa kuin muut, oma katse nimittäin kiinnittyi juuri tuohon superkauniiseen hymyysi! Ihana! Myös minä toivon näitä lisää :-)
Valoisaa ja tunnelmallista syksyä!
No, tuo oli niin nätisti sanottu, pelastit just mun päivän! Juuri valitin ystävälleni etuhampaistani, kun ne ovat alkaneet lipsua vinoon, vaikka oikomishoidoista on aikoinaan kärsitty piiitkään. Ehkä pitää tehdä asialle jotain, niin voi jatkossakin hymyillä :)
Muistan, kun kirjoitit viimesyksyn alakuloisistat tuntemuksistasi, ja ajattelin vaan että I feel you… Olin ahdistunut, ehkä masentunutkin, surumielinen ja jotenkin vain tosi epätoivoinen. Tuntui, ettei mikään voi ikinä muuttua paremmaksi. Ja nyt vuotta myöhemmin voin taas todeta, että I feel you! Vaikka syksy tuo tullessaan arjen ja rutiinit, tuntuu, kuin osaisin taas nauttia niistä, inspiroitua elämästä ja nauttia rakkaitteni seurasta! Ihanaa syksyn jatkoa, ihanaa kun pidät näin aitoa blogia!
Me mennään sit samalla syklillä, eiks niin?! Mulla on silti ihan, ihan, ihan vähän sellainen pelko persuksissa, että herään vaan joku aamu ja ne samat fiilikset palaa, tiedätkö? Niin ja haluan vielä sanoa, että ISO KIITOS itsellesi, kun luet tätä blogia – ja jaksoit vielä jättää kommentinkin <3
Ihana hymykuva!!