Syksy on hiipinyt tänne Mallorcallekin, kellastuneita lehtiä on bongattavissa kävelykaduilla, vaikka kyllä hellettäkin on riittänyt ihan kivasti. Olemme täällä yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla yhdessä Idan kanssa. Ei yhtään harmita hoidella työhommia, sillä tämä ympäristö on kovin inspiroiva ja tietysti on mahtavaa, kun vieressä on ihminen, jonka kanssa voin pyöritellä työasioita ja saada niihin vähän erilaista näkökulmaa. Toki tämä viikko on myös lomaa omasta arjesta ja rutiineista, tällä energialla jaksaa toivottavasti pitkälle talveen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERANämä kuvat on napattu ensimmäisenä päivänä, kun saimme vettä niskaamme oikein kaatamalla. Asukin on jo entuudestaan tuttu, taas sitä samaa vanhaa settiä. En muuten yhtään tiedä, mitä ajattelin pakatessani laukkua, oli vissiin vähän vaikea päästä kesäfiiliksiin, sillä aika tummanpuhuvia vaatteita tuli taas napattua mukaan. Onneksi päivisin on pärjännyt käytännössä pelkillä bikineillä. Vielä muutama päivä aikaa nauttia näistä keleistä, ennen kuin palataan Suomeen ja saadaan vissiin suorilta sujahtaa villakangastakkeihin?

-Maj

1 Comment

  1. inkku 6.10.2016

    Oikeen rennon oloisia kuvia:) Nautinnollisia loppupäiviä siellä. Täällä pakkasta aamuisin mutta aurinkoisia päiviä, villakangastakki tarpeen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *