Joulupäivänä saa ja mun mielestä vähän kuuluukin, olla pyjama päällä aamusta iltaan. Tänä vuonna joulu osui (harmillisesti) lauantaille ja koska Miikalla ei ole yhtään ylimääräisiä vapaapäiviä, niin meillä on aika reipas aikataulu täällä pohjoisessa.
Ollaan kaahailtu tänään kyläpaikasta toiseen, joten yökkäritkin oli vaihdettava pois heti aamusta. Jouluaatto sujui kuitenkin varsin perinteisen kaavan mukaan ja yllätyttiin iloisesti tänne tullessamme, vitsit miten paljon lunta! Äitini on huolehtinut kaikesta, sängyissä oli lakanat valmiina, jouluruoka oli katettu pöytään ja tietenkin jokaisella mahdollisella hyllyllä tai tasolla on joko koristetonttuja tai kynttilöitä, myös molempia. Ihmettelin kyllä vähän missä ovat jokavuotiset jouluverhot? Kenellä, äitiäni lukuunottamatta, on oikeasti erikseen jouluverhot ja pääsiäisverhot, what? Äitikin totesi, että punaiset olivat tänä vuonna vähän liikaa, ihmeitä tapahtuu. Lapset saivat ihan liikaa lahjoja (mäkin sain muutaman ylläripaketin!) ja Teppo on lihonut varmasti ainakin kilon, eli kaikki hyvin.



Kuvat – Janita Autio
Meikit & Hiukset – Saara Sarvas
Vaatteet – Samsøe & Samsøe/INCH” Store


Heti ensimmäisenä illalla vaihdan pyjaman, syön sängyssä suklaata ja mietin minne me lähdettäisiin perheen kanssa keväämmällä lomalle, PARASTA! Okei, ehkä yksi jakso The Affairiakin. Ehkä lasi viiniäkin. Kieltämättä toivoisin, että joulu ja vapaat jatkuisivat ihan vähän pidempään. Miten teidän joulunne on sujunut, saitteko paljon paketteja ja onko joulusafka maistunut?
-Maj
Jouluna perinteitä kunnioittaen taas muiden passattavana? Kun ei itse jaksa eikä viitsi eikä osaa järjestää? Eiköhän tuo parin päivän all inclusive- loma riitä teidän perheelle.
Mitä ihmettä 😂😂 mulla muuten oli samanlainen all inclusive -loma. Tai oikeastaan kaksi! Ensin omien vanhempien luona, sitten poikaystävän perheen. Koska en osaa enkä viitsi järjestää! Mahtavaa! Halvaksi tuli! Ja isi vielä pesi ja tankkasi autoni sekä vaihtoi tuulilasinpyyhkijöiden sulat! Ihana joulu ilman katkeruutta ja kateutta. Koska sellaista se joissain perheissä on.
Jaa, että vähän vettä kiukaalle :D Ai saakeli, te olitte kyllä viiden tähden mestoilla, tankkauspalvelut ja kaikki!
:D huvittava kommentti! Voi Maj, toivottavasti nautitte teijä all inclusive -lomasta, harmi että ette miikan töitten takia pystyneet olemaan pidempään joulun vietossa! Me jäätiin tänä vuonna kotiin (koska 2-vuotiaassa, 5-kuisessa ja kissassa on liikaa kuskattavaa tre-sjk pariksi päiväksi)
Oli kyllä ihana päivän tai parin loma, varattiin sama setti ensi jouluksikin. <3
Moikka K! Ensiksi mua vähän nauratti tämä sun kommentti, mutta hetken mietittyäni tulin todella surulliseksi sun puolesta.
Like the cute pyjama pictures!
Merry Christmas!
xx from Bavaria/Germany, Rena
http://www.dressedwithsoul.com
Hi Rena and thanks <3 Actually these are not pyjamas, but anyways very cozy outfit :)
Meillä tehdään nykyään niin että me sisarukset järkätään myös joulua mun vanhemmille. Eli he saavat myös tulla välillä valmiiseen pöytään passattavaksi ;). Musta kiva uusi perinne sekin. Ja kyllähän se tuo ihan eri tavalla joulutunnelmaa, kun laatikot ja kinkku tuoksuu omassa kodissa <3
Moikka! Mä näkisin myös mun meidän vanhemmat ja sisarukset meillä, jos tilaa olisi vain enemmän itseasiassa juuri spekuloitiin yhdessä, että voitaisiin aivan hyvin joskus vuokrata vaikka lapista iso mökki, jonne kaikki mahtuisivat. En ehkä uskaltaisi ottaa yksin vastuuta joulun ruokajutuista, sillä se ei ole yhtään meikäläisen heiniä, enkä usko, että se idea saisi edes kannatusta muilta :DD
Jouluaattona pääsin minäkin perheeni (mies ja kaksi lasta) kanssa mun vanhempien luo syömään ja nauttimaan joulusta ja rakkaista. En pode yhtään huonoa omaatuntoa, eikä edes tarvitse!
Joskus kun mun lapsilla on omat perheet, niin mä olen erittäin mielelläni se, joka laittaa ruokaa ja kutsuu kaikki koolle jouluna.
Sehän se on joulussa tärkeintä, rakkaat ja yhdessäolo ❤
No ei varmasti pidäkään potea – ja näin juuri mä luulen, että meilläkin homma toimii <3
Niin se meillä on aina ollut. Aikoinaan äiti ja isä halusivat aina jouluna, että porukka kokoontuu sinne ja nyt kuuskymppisenä minusta on ihanaa, että lapset tulee meille.
<3 <3 <3
Hahah, meitäki on viis lasta ja kaikki paitsi yks oltii joulun aika vanhempien luona. Ruokakin meille katettiin oikeen pöytään ja tehtiin pedit valmiiksi. Jotain pientä saatellaan joskus autella. :)
Jep, eiköhän tämä vähän ole jokaisen perheen oma asia? Mun vanhempien luokse kokoontuu meidän oman perheen lisäksi mun veli ja sisko( +perhe) sekä isän kaksi siskoa.
Hih,Mä olen melkein viiskymppinen ja aina vaan menen lasteni kanssa vanhemmilleni jouluksi. Sydänkohtaus heille tulisi jos ehdottaisin jotain muuta järjestelyä. Sopii meille kaikille. Eikä kukaan ole katkera🙄
Apua! Meidän mutsikin on sanonut, että meidän on tultava jouluksi kotiin – tai hänelle ei tule joulu ollenkaan <3
Täällä ilmottautuu lukija, jonka äiti vaihtaa jouluverhot! Ja imuiroi jopa pihalaattoja, kuten muistelen teidänkin äitiin tekevän ;DD
Ah, jouluverhot!! Pääsiäisverhot, kesäverhot, talviverhot, MITÄ! Missä ihmiset jemmailee niitä kaikkia ei käytössä olevia verhoja? :D Ihana!