Ehkäpä olettekin jo jostain bonganneet, että Magicpoks on muuttamassa? 1.1.2017 aloitan osana Asennemedian tarmokasta tiimiä. Teidän kannaltanne muutos ei varmastikaan ole kovin iso juttu, mutta itselleni se merkitsee paljon.
Magicpoksin osoitteenmuutos astuu voimaan heti vuoden ensimmäisenä päivänä ja silloin osoitekenttään tulee tämän vanhan tutun osoitteen sijaan näpytellä www.magicpoks.fi – toivon todella, että kaikki on valmista uudella sivulla siihen mennessä. Piinaan teitä varmasti vielä muistuttelemalla jatkossa tästä asiasta, ainakin muutaman kerran.


Kuten tiedättekin, olen kirjoittanut Magicpoksia jo miltei kahdeksan vuotta, joista viimeiset kuusi vuotta olen blogeineni kuulunut isoihin portaaleihin. Haluankin kiittää kaikkia ”allerilaisia” jo nyt kuluneista vuosista, olette kohdelleet minua paremmin kuin hyvin. Vaikka tämä muutos onkin lähtöision itsestäni, vähän haikein mielin ajattelen kaikkia teitä upeita tyyppejä, kanssabloggaajia ja toimiston ihmisiä. Uusi vuosi tuo varmasti mukanaan uusia haasteita blogimatkani jatkuessa itsenäisenä, toivottavasti minussa on riittävästi oikeanlaista asennetta.


Uskotte varmasti, että ajatus itsenäisemmästä bloggaamisesta on pyörinyt päässäni vuosien varrella, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Ajatus omasta sivustosta ja kaikesta siihen liittyvästä on siis hautunut jo pitkään, ensin se vain tuntui ihan liian pelottavalta toteutettavaksi. Ajan kanssa lopulta rohkaistuin ja päätin uskaltaa – ja uskoa uusiin mahdollisuuksiin.
Asennemedialla on tosi tiivis ja lämminhenkinen bloggaajaporukka, jolla on hyvä tsemppimeininki päällä. Varmasti saan heidänkin suunnalta myös tukea ja turvaa omaan tekemiseeni. Olen tosi ylpeä, että saan olla jatkossa osana tätä laadukasta tiimiä. En muuten ole porukan ainoa uusi tulokas, sillä kanssani samaan aikaan kamppeitaan pakkailee myös Arttu, joka tuo tiimiin bloginsa lisäksi myös kaivattua mieskomeutta ja video-osaamista.


Kuvat – Sam Jamsen
En kiusaa teitä jaarittelemalla virtuaalisista muuttolaatikoista sen enempää, mutta toivon tietenkin, että löydätte perille myös uuteen osoitteeseen.
Hymyilyttää, kun ajattelen tytärtäni, joka toivotteli onnea, kun kuulin olevani ehdokkaana vuoden 2016 perheblogiksi, ”Äiti, sä oot tsemppinainen”. Voittoahan sieltä ei tullut, mutta ehdokkuuskin oli hieno juttu.Tyttäreni lausahduksesta on tullut voimalauseeni, eli muina tsemppinaisina siis kohti uusia haasteita, jee!
-Maj
Oikein paljon onnea! Upea saavutus ja ihana pienen ihmisen kommentti <3
Paljon ONNEA uusiin haasteisiin! Rohkea olet!
Onnea uusiin haasteisiin! Olen varma, että pärjäät hienosti! :) ihana tsemppikommentti tyttäreltä :)
Voi miten kivat uutiset! Ihan varmasti sinä handlaat tuonkin homman :) Asennemedialla pnkin sitten melkein kaikki lemppariblogini :)
Paljon Onnea !!!