Täällä on otettu varaslähtö jouluun näiden pienten kanssa. No okei, yksi on jo vähän isompi, mutta meille kuitenkin silti pieni. Nämä tyypit on aivan loistavia, olen miettinyt koko illan, että miten upeita ja hauskoja tyyppejä meidän lapset on – ja mitä olen tehnyt ansaitakseni näin ihanan perheen? Joulu part 1 on kääntymässä lopuilleen täällä Tampereen mummolassa, lahjojen jakoa odoteltiin aika kierroksilla, mutta sen jälkeen aika onnellisia naamoja ollaan saatu katsella.

Nyt sängyistä kuuluu jo suloista tuhinaa. Huomenna käännetään auton nokka kohti Pohjanmaata, jatkamme taas perinteisesti joulun viettoa mun perheen seurassa Ylivieskassa.

Fiilikset on kaikinpuolin kiitolliset ja onnelliset, vaikka vielä eilen sanoinkin, että ei kyllä tunnu yhtään joululta. No, nyt jo tuntuu. Rauhallista joulua kaikille!

-Maj

Päässäni pyöri vaikka mitä hienoja ideoita ja ajatuksia siitä mitä haluaisin kirjoittaa tähän postaukseen minusta ja Sannista. Tutustumisesta ja ystävystymisestä. Jännä juttu kun nyt tuntuukin hankalalta pukea yhtäkään niistä (hienoista!!) ajatuksista sanoiksi.

Olen tavallaan vähän vaivihkaa tutustunut Sanniin, tiesin hänestä jo joitain asioita, ennen kuin edes tapasimme. Luin kommenttiboksistani vuosia sitten jo näyttäväni Sannilta, jopa ennen kuin edes olin nähnyt häntä tai hänen kuviaan. Vaihdoimme muutamia viestejä ja tutustuimme toisiimme. Kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta tapaamisellemme kasaantui vähän liikaa odotuksia, joten oli aika hauskaa, että asiat menivät sillä tavalla, kuin ne sitten menivät.

Menin piipahtamaan pr-toimistolla ja ovelta heti huikattiin, että ”ihana nähdä Sanni.” Niin, paitsi en ollut Sanni. Myöhemmin ovesta tupsahti oikea Sanni ja niin me tapasimme ensimmäistä kertaa, oikeastaan ihan täysin sattumalta.

Emme jaksa edes aina korjata, kun joku puhuttelee meitä siskoksina, ja näin käy poikkeuksetta aina, kun olemme yhdessä liikenteessä. Meidät on sekoitettu keskenään enemmän kuin kerran ja myös aika monta kertaa yhdennäköisyyttämme on kommentoitu myös somekanavissa. Ymmärrän kyllä tavallaan miksi. Eihän kukaan naura niin isosti omille (surkeille) vitseilleen, kuten minä ja sitten myös Sanni. Olen tavannut tyypin, jonka seurassa ei tarvitse nolostua, sillä hähäää, hän on melkein yhtä nolo kuin minäkin! Fyysisestikin löytyy jotain pientä yhtäläisyyttä, ainakin olemme sentilleen saman mittaisia, meillä on pitkulaiset kasvot ja tuommonen terävä nenäkin molemmilta taitaa löytyä. Itse sitä on vähän vaikea havaita yhdennäköisyyttä, ja varmasti osa siitä tuleekin vaan tavasta olla ja elehtiä.

Kuvat – Janita Autio
Vaatteet – INCH” Store / Minimum
Meikit ja hiukset – Saara Sarvas
Kuvauspaikka Radisson Blu Plaza Hotel

Sannin seurassa on luonnollista olla. On mahtavaa huomata, että kaikkia asioita ei tarvitse selittää alusta juurta jaksain, vaan toinen kyllä ymmärtää mistä on kyse. Aivan kuin oltaisiin oltu aina tuttuja.

Näitä kuvia varten meillä oli samanlaiset vaatteet lainassa, mutta kotiinpäin lähtiessä heitimme omat vaatteet päälle – ja kappas kummaa ne olivat aivan yhtä samanlaiset, sattumalta tietenkin.

-Maj

1 2 3 4 5 6 7 13