Minua ja parhaita ystäviäni yhdistää vahvasti huumori. Me nauretaan ja paljon! Nauramme toisillemme ja ihan vaan reilusti itsellemmekin. Aina välillä sitä kohtaa ihmisiä, jotka häkeltyvät, kun eivät tajua minun vitsailevan. Tiedättekö sen kiusallisen hetken, kun toinen tuijottaa kasvot peruslukemilla takaisin sanottuasi jonkun omasta mielestäsi hauskan jutun? Tulee kiire kertoa, että ei hätää, en ollut vakavissani.
Pystyn nauramaan itselleni helposti, eikä minulle esimerkiksi ollut lainkaan isoa kynnystä kertoa täällä blogissa, että olen välillä vähän sählääjä. Päinvastoin, en osaa kehua itseäni, en edes silloin, kun olisi aihetta olla jostain erityisen ylpeä. Moni muuten on ottanut tuon postauksen koheltamisestani turhan vakavasti. Ei, en kuitenkaan aina kohella, vaikka kirjoitinkin siitä.
Arjessani on aika paljon hoidettavaa ja muistettavaa – ja omasta mielestäni suoriudun aika hyvin, vaikka välillä nyt yhdet aurinkolasit katoaisivatkin. Pidän sovituista asioista kiinni, tapoihini ei kuulu tapaamisten feidaaminen tai yleensäkään minkään tyyppinen peruminen ilman oikeaa, todellista syytä. Sairastumisenkin sattuessa omalle kohdalle tuntuu tosi pahalta ilmoittaa peruuntumisesta, sillä tiedän sotkevani toisten suunnitelmat, vaikkakin tahtomattani.
Luotto omiin ystäviini on todella vahva ja haluankin ympärilleni vain sellaisia ihmisiä, joiden sanaan voi yhtään miettimättä luottaa. En kestä, jos joudun arvailemaan, että saapuuko se toinen sovitusti paikalle vai ei.
Toisinaan ihmisillä on tapana vaan jauhaa lämpimikseen. "Voi, on ollut niiin kamala ikävä, olet niin tärkeä ja olisi niin kiva nähdä ja ensi viikolla mennään kahville..." En ymmärrä miksi sopia edes mitään alustavaa, jos heti sillä hetkellä on jo tiedossa, että mitään tapaamista ei ole tulossa, eikä sen eteen edes yritetä tehdä mitään. Ai hitsi, miten turhaa. Tottakai ihmisille pitää olla mukavaa, mutta miksi mennä sopimaan tai lupaamaan, jos oma aikataulu on yksinkertaisesti liian kiireinen treffailulle.
Takki - Samsoe & Samsoe
Paita - Gugguu
Farkut - Zara
Tennarit - Adidas
Laukku - LV
Tällä ja ensi viikolla itselläni on paljon hommaa ja hoidettavia asioita. Eilen ystäväni kanssa pyöriteltiin, että mihin väliin mahduttaisimme yhteisen treenihetken, mutta totesin ettei se nyt vaan tule onnistumaan. Tänään laitoin yhdelle kivalle tyypille viestiä, että haluan kyllä nähdä hänet, mutta vasta huhtikuussa, sillä aikaisemmin minun on vaan mahdotonta keretä. Ilmoitin myös erään huikean Ruokakirjan kirjoittajille, että julkkarikekkerit jää välistä tällä kertaa ja yhden uuden tuttavuuden ihanat lastenvaatekutsut on myös pakko skipata.
Arvostaisin, jos ihmiset oppisivat sanomaan myös ei. Se vaan on niin paljon reilumpaa kaikkia kohtaan painaa sieltä Facebookin tapahtumasivulta "ei voi osallistua" kuin että "osallistuu" - mutta ei silti koskaan saavu paikalle. Nykyään järjestäjän roolissa on hankala olla, juurikin tämän asian takia. Ei ole ollenkaan kivaa puuhaa kilautella kutsumillensa ihmisille ja tivata, että ovatkohan he mahdollisesti nyt tulossa vai eivät.
Omasta mielestäni pieni myöhästyminen ei ole niin paha homma, mutta sitten taas useiden tuntien odotuttaminen on silkkaa välinpitämättömyyttä toista ihmistä ja tämän aikaa kohtaa. Siinä vain yksinkertaisesti asettaa toisen ihmisen ajan vähemmän tärkeäksi, kuin omansa. Minullakin on petrattavaa ihan valtavasti niin ilmoittamisessa kuin ajoissa olemisessakin, joten eiköhän tsempata yhdessä!
Lyhyesti: Kuinka paljon kivempi tyyppi sitä on, kun rehellisesti ja ajoissa kertoo, että ei tällä kertaa voi osallistua vs. tyyppi, joka on innoissaan kutsusta ja kiittelee, mutta ilmoittaa tuntia ennen, että nyt ei onnistukaan? Ja krapula ei muuten ole mikään syy.
-Maj
Täyttä asiaa! Nyt lupaan parantaa omat tapani. Omatunto koki nipistyksen.
Perfect combo with the sneakers and the amazing coat!
xx from Bavaria/Germany, Rena
http://www.dressedwithsoul.com
Itse oon tykännyt järjestää parit kotikutsut vuoteen jo monien vuosien ajan. Tänä vuonna taidan jättää välistä. Yhä enemmän tulee näitä ”Kiitti kutsusta, tulen näillä näkymin!” viestejä, jotka sitten perutaan tuntia ennen kutsujen alkua. Toki jokaiselle voi eteen sattua kaikenlaista, mutta minä en alunperinkään loukkaantuisi kieltävästä vastauksesta.
Jep, niin raivostuttavaa, ja en tiedä, jotenkin myös surullista :/ En mäkään ikinä loukkaantuisi kieltävästä vastauksesta, ei todellakaan siitä voi loukkaantua, mutta jos ollaan sovittu, niin tulematta jättäminen on tosi epäreilua!
Olen kyllä ihan samaa mieltä. Kotona lasten kanssa ollessa nyt ei hirveästi mitään tapahdu, ja silloin harvoin kun jotain järjestää, on tosi kurjaa odotella niitä ”ehkä tulijoita”. Sama pätee myös jonnekin lähtemisessä, lastenvahtia ei viitsi hankkia turhan takia.
Olen aina myös niin tuntenut tuon saman tunteen, kun vastapuoli vaan napottaa ihan tosissaan eikä ymmärrä vitsiäni. Miksi kaikki pitäis ottaa niin hirveen vakavasti? Ehkä se vaan on sitä ettei kemiat kaikkien kanssa kohtaa. Oon ihan joutunut opettelemaan vakavana olemista vieraiden ihmisten seurassa, kun se nolostuminen on itselle niin inhottavaa. Parempi ensin vähän seurailla kenen kanssa voi jutustella letkeemmin. :)
Ihanan raikas asu muuten!
Todellakin on parempi ensin seurailla, että mikä meininki toisella on, oot oikeessa <3 Ja kiiiitos!
Voi vitsi miten hyvä kirjoitus! Ihanaa että uskalsit olla niin rehellinen. Olen samaa mieltä, että tää aika kaipaa jotenkin vilpittömyyttä lisää. Sitä että sanotaan mitä oikeasti ajatellaan, eikä jauheta samaa mantraa kaikille siitä että ihana olis nähdä ja joo heti ens viikolla.
Mulle silti tuntuis kyllä pahalta kuulla, että treffit onnistuu vasta kuukauden päästä. Tulisi ehkä väkisinkin sellanen olo ettei mua varten edes huvita järjestää aikaa esim. tunnin tapaamiseen. Toisaalta olen itse tällä hetkellä tilanteessa jossa en vaan jaksa tavata kavereita enkä oikein edes halua, kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä mun tilannetta.
Vaikeita juttuja siis! Kiitos että tartuit tähän aiheeseen ja ehdottomasti itse ainakin arvostan rehellisyyttä. Tää sun blogi on huippu! :)
No helpottaisko sua yhtään, jos kertoisin, että oon tässä välissä kaksi viikkoa pois Suomesta? Ei se muuten niin pitkälle menisi… ja huh, tähän ekaan kahteen viikkoon mahtuu 3 Helsinginreissua ja 2 x lasten synttäreiden järjestelyhommelit ja aika monta muutakin juttua, joten siksi näin. <3 Kiitos ihanasta kommentista ja nyt mua jäi mietityttään, miksi et jaksa tavata kavereita?
Juu arvelinkin, että reissujen takia näin on :) Ja oikeasti ymmärrän sua oikein hyvin, joskus vaan kaikki kiireet kasautuu. Mulla on lähipiirissä ollut todella vaikea ja kuormittava sairastuminen, joten elämään ei ole vähään aikaan juuri muuta mahtunut. Tuntuu äärimmäisen tylsältä kun kaverit tietää tilanteen ja silti dumppaa tavatessa niskaan jotain pienempiä murheitaan :(
Kurja kuulla. Todella paljon voimia sulle <3 Olethan kertonut tuosta tilanteesta sun ystäville? Toistan itseäni, mutta jotenkin mulla on sellainen fiilis, että monissa asioissa on kysymys väärinymmärryksistä. Siitä, että omat tuntemukset ja harmitukset pidetään itsellä. Ei välttämättä sun kohdalla kylläkään, joskus vain ihmiset eivät pysty samaistumaan tai ymmärtämään toisen fiiliksiä.
Mä oon just tollanen ärsyttävä että lupaan (yrittää) tulla mutta en tuukkaan. :/ Mut mulla on suht vaikee perussairaus, enkä ikinä voi tietää etukäteen mikä on kunto kyseisenä päivänä. Enkä viitti aina sanoo varmuuden vuoks etten tuu ollenkaan koska on kuitenki mahollisuus että pääsen. Yritän kuitenki ilmottaa mahollisimman aikasin jos en ookkaan tulossa ja sukulaiset ja kaverit on tietosia sairaudesta… Välillä on vaan älyttömän huono omatunto kun en vaan pääse poistuun kotoo ja kaikki ei sitä ymmärrä. Onneks kaveritkaan ei älyttömän kiireisiä oo niin hyvänä päivänä voidaan nähdä lyhyelläki varotusajalla :)
Moi Inka! No mutta tuohan on erittäin ymmärrettävä ayy, eikä sinulta voida missään nimessä vaatia enempää. Sukulaiset ja ystäväsi (ja muutkin) varmasti tämän ymmärtävät tilanteesi- ja tietävät, että et jätä saapumatta paikalle laiskuuttasi tai välinpitämättömyyttäsi. Halauksia <3
Niin asiaa! Jotenkin monilta menee esim. Facebookin tapahtumakutsujen maailmassa hieman sekaisin se, että kun tulee kutsuja kaiken maailman massatapahtumiin, konsertteihin, festereille, näyttelyihin ties mihin ja kavereiden illanistujais, synttäri- ja valmistujaiskutsuja samaan aikaan niin niihin kavereiden tai kaverin kavereiden kutsuihin olisi kohteliasta vastata ihan oikeasti sillä niihin joku yksityishenkilö oikeasti saattaa varata tiloja ja luultavasti vähintäänkin tarjoiluja.
Ja pääsääntönä ihan oikeasti pitäisi olla se, että jos johonkin kutsutaan niin yrittää tulla paikalle. On tosi törkeää jos joku kutsuu omiin juhliinsa ja joku jättää tulematta koska ei huvita tai että lyhyellä varoitusajalla ”tulee parempaa tekemistä”. Sairastumiset ja muut esteet on asia erikseen, toki joskus olo voi olla ihan kertakaikkisen inhottavan väsynyt ettei pysty lähtemään mutta semmoinen laiskottelu, että enpä nyt mene jonkun synttäreille koska sohva houkuttaa enemmän ja ilmoitan järjestäjälle samana päivänä on kyllä kertakaikkisen inhottavaa!
Emma, sä olet asian ytimessä! Juurikin näin <3
Hyvä kirjoitus. Sisareni perheineen asuu 800 km päässä, joten näemme harvakseltaan. Nyt meidän piti nähdä hiihtolomalla. He peruivat tulonsa viikkoa ennen. Lapset olivat tietysti odottaneet kovasti, ja me aikuisetkin. Tyttäreni sanoi minulle, että älä äiti enää ikinä kerro mulle etukäteen, koska meidän pitäisi nähdä ne, kun kuitenkin tulee jotain. Ei siis ollut ensimmäinen kerta. Ja syyt on aina ihan naurettavia. Tällä kertaa meille jäi ”käsiin” iso mökki, johon oltaisiin toki voitu pyytää joku muukin kaveriporukka…mutta viikkoa ennen alkaa kaikilla olemaan suunnitelmat valmiina.
Moikka! Ymmärrän kyllä oikein hyvin, että sinua turhauttaa, tosi kurja tilanne. Oletko yrittänyt puhua siskollesi suoraan tästä? Tuohan ei ole yhtään reilua käytöstä, tajuaako hän miten paljon teidän perheelle tuli harmia ja miten pettyneitä lapset olivat tuosta peruuttamisesta?