Muistatteko vielä kun kirjoittelin lasten harrastuksista? Mietin, miksi Rebekalle jumppatreeneihin lähteminen on tehnyt niin tiukkaa, ja kerroin, millaisen keskustelun kävimme aiheesta. Siitä on vierähtänyt nyt jo puoli vuotta – ja harrastuksiin lähteminen on nykyään helppoa, toki tytöllä on niitäkin päiviä, kun ei huvita, mutta yleensä pieni tsemppaaminen riittää. Olen edelleen sitä mieltä, että jos haluaa jotain harrastaa, niin treeneissä on myös silloin käytävä.

Rebekka käy jumppaharrastuksen eli joukkuevoimistelun lisäksi myös kerran viikossa sählyssä ja pianotunneilla. Mielestäni siinä on aikalailla ohjelmaa pian 7-vuotta täyttävälle tytölle. Viimeisimpänä hän vaan halusi niin kovasti aloittaa harrastamaan sählyä, että emme hennoneet kieltää ja pappa oli heti ostamassa mailaakin. Samuel kävi kesällä futistreeneissä ja nyt talvella hän on ollut muskarissa kerran viikossa, joten yhteensä viikkoon harrastuskertoja mahtuu jo kuusi.

guggguuu3

Rebekan jumpparyhmästä kysyttiin tyttöjen halukkuutta kahden treenikerran lisäksi kolmansiin harjoituksiin. Mietimme tosi pitkään kannattaako ja kysyimme tytöltä haluaako hän ihan tosissaan, riittävätkö energiat? Kirkkain silmin hän vakuutti tahtovansa. Intoa treenaamiseen on tullut lisää ja olin lentää pepulleni, kun Rebekka palkittiin viime kaudella oman joukkueensa kauden voimistelijaksi – sama tyttö, jonka kanssa väännettiin alkusyksystä ihan tosissaan.

guggguuu

Niin ne asiat voi vaan muuttua, lyhyessäkin ajassa. Jatkossakin tuen lapsia harrastuksissa, liian helposti ei kannata luovuttaa, vaikka lähteminen tuottaisikin vähän hankaluuksia – etenkin jos huomaa lapsen nauttivan itse harrastamisesta.
guggguuu2 Rebekalla kuvissa päällä Gugguun tämän kevään mallistosta saadut leggarit ja tunika, joista tulee ihan mieleen Superman-jäde, vaahtokarkit ja My Little Ponyt. Soft Pinkin ja Water Bluen yhdistelämä on superherkullinen. Saatoittekin nämä jo Instagramista bongata? Reben kokoisille oli ainakin näitä leggareita tosi hyvin vieläkin jäljellä!

Meidän Rebekkaa motivoi myös varmasti hänen siskopuolensa menestys. Hän niin kovasti ihailee Viiviä, joka muuten on tälläkin hetkellä kisaamassa saman lajin parissa Tartossa saakka! Terkkuja sinne naapurimaahan, täällä pidetään peukkuja ja ollaan hengessä mukana.

Mitä teillä harrastetaan  ja miten on sujunut? Onko vuodenvaihteessa loppunut  vanhoja, tai alkanut uusia harrastuksia?

-Maj

5 Comments

  1. Mintsu 11.2.2017

    7-vuotias poikani harrastaa partiota (1. vuotta), breakdancea (3. vuotta) ja kitaransoittoa (3. vuotta). 6-vuotias tyttöni viulua (2. vuosi), balettia (2. vuosi) ja taitoluistelua (3. vuosi).

    Säpinää riittää siis mutta ihan sopivasti on nyt. Enemmänkin on kaikenlaista kokeiltu esim. uimakoulut käyty mutta näillä mennään toivottavasti pitkään :)

    Vastaa
    • Maj 13.2.2017

      No, todellakin teillä varmasti säpinää riittää ja jotenkin ihanan monipuolisia harrastuksia pääset seuraamaan vierestä :) Meillä taitaa olla ne uimakoulut vielä edessä, hyvä kun muistutit :P

      Vastaa
  2. Helmis 12.2.2017

    Heippa! Kuulostaa siltä, että te vanhemmat olette ihan täystyöllistettyjä kuskaajia. :D Mutta ihanaa että harrastavat, mua ei itseäni kannustettu mihinkään. Kyllä se laiksistaa.

    Omia lapsiani olen käyttänyt muskarissa, mutta nyt 3-vuotias tyttö voisi olla jo kypsä liikuntaharrastuksellekin. Minkä ikäisenä teidän Rebekka aloitti voimistelun? :)

    Vastaa
    • Maj 13.2.2017

      Moikka! No, meillähän ei Samuel vielä harrasta, kuin sen kerta viikkoon muskaria, joten hyvin pärjätään kuskaushommien kanssa ja isovanhemmatkin auttavat :) Rebekka aloitti ”jumpan” eli temppukoulun jo vähän vajaa 3-vuotiaana!

      Vastaa
  3. Jenna 15.2.2017

    Temppuileeko Rebekka Tampereen voimistelijoissa? Vai jossain muussa seurassa? :) Entäpä Viivi?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *