Matkustin Thaimaahan ensimmäistä kertaa reippaasti yli kymmenen vuotta sitten. Se oli ihan ensimmäinen kaukomatkani ilman vanhempia. Ihmettelin ihmispaljoutta Bangkokissa, tuijottelin upeita temppeleitä ja myöhemmin säikähdin rankkasateista aiheutunutta tulvaa Hua Hinissä. Suurimmaksi osaksi vietin rentoa rantaelämää Koh Samuilla, lämpö helli kehoa ja mieli todella lepäsi.

Matkakuumeessani fiilistelin vanhoja reissujani ja löysin arkistojeni kätköistä cd:n täynnä vanhoja kuvia! Voi vitsit mikä aarre, tosin silloisella kameralla kuvaamistani otoksista ei löydy kovinkaan montaa kuvaa, jotka kehtaisin tänne laittaa, mutta jos nyt muutama kuitenkin ;)
thaikku2
thaikku7
thaikku1

Monesti ystävien ja tuttujen kanssa on tullut puhetta Thaimaasta, kun ollaan vaihdettu matkakokemuksia. Itseasiassa tuntuu, että melkein kaikki tutut ovat ainakin joskus käväisseet siellä. Ehkäpä siksi onkin jotenkin hassua, ettei Miika ole koskaan siellä suunnilla matkustellut, vaikka hänen ystävänsä on jo pitkään häntä kotiinsa Phi Phi -saarelle pyydellyt.

thaikku6thaikku4
thaikku5thaikku10

Ai että, nämä oli mun mielestä niin hieno bikinit! Ystäväni antoi minulle toiset samanlaiset, kun ne olivat hänelle väärää kokoa, olin ihan onneni kukkuloilla, haha! Muistan, että klassisesti kärvähdin tuolla paahtavassa helteessä, tässäkin kuvassa posket punottaa aikalailla, auts!

thaikku3

Muille perheenjäsenille matkamme Thaimaaseen on siis ensimmäinen ja itselleni jo neljäs! Maailmalla riittäisi kyllä niin paljon muitakin maita ja nähtävää, joten ehkä seuraavaksi lähdetään jonnekin ihan muualle. Olen kuitenkin aivan superinnoissani ja vähän myös jännittää, että mitäköhän muut tykkää!?

thaikku8
thaikku9
thaikku11
thaikku13Tämän jäi viimeiseksi kamerallani otetuksi kuvaksi. Olin fiksuna tyttönä ostanut kameralle roiskevedeltä suojaavan pussukan, jonka ilmeisesti ajattelin kestävän myös sukeltamista.

Vitsit, olin niin mielissäni kuulkaas löytäessäni vanhoja kuvia, lapsetkaan eivät olleet tunnistaa minua, mutta sehän johtuu, kröhmm, vaan muuttuneesta hiustyylistä. Näiden kuvien ottamisen jälkeen Thaimaasta on tullut vieläkin suositumpi lomakohde ja meininki on muuttunut. Ainakin turistien määrä on kasvanut ja varmasti kasvaa edelleen.

Millaisia fiiliksiä teillä on jäänyt Thaimaasta? Viime hetken vinkkejä voi vielä heittää kehiin!

-Maj

 

3 Comments

  1. Sara // housefive 15.3.2017

    Mua ei ole ikinä kiinnostanut Thaimaaseen matkustaminen, mutta toisaalta kaikki ketkä sielä ovat käyneet, hehkuttavat maata ”maasta taivaisiin”. Ja onhan nuo nyt todella paratiisimaisia kuvia! Hauska nähdä nämä sunkin kuvat, söpö hiustyyli :) Toivottavasti teillä on onnistunut reissu ja ehkä me vielä joku päivä matkustetaan tuonne itsekkin. Jo edes autenttista ruokaa maistelemaan.

    Vastaa
  2. Westend Mum 15.3.2017

    Mielettömät maisemat siellä..!
    http://westendmum.fi

    Vastaa
  3. Riinu 15.3.2017

    Palattiin muutama viikko sitten toiselta Thaimaan matkalta. Tykkään. Joskin Phi Phi ja esim Similan saaret oli ihan täyteen buukattuja. Ne olisi ollut ihanaa nähdä juurikin vaikka 10 vuotta sitten.
    Mutta kuumuutta, aurinkoa, uimista/snorklaamista ja hyvää ruokaa sinne lähdettiin hakemaan ja sitä myös saatiin. :) Vatsapöpöjä pelkäsin, onneksi ei sellaisia tullut.
    Ihanaa reissua teille, eiköhän teidän muukin jengi tykkää paikasta :P

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *