Juuri nyt haluaisin istua korkealla puussa, kuten Rebekka näissä kuvissa. Seuranani voisi oikeastaan olla vain merestä kantautuva kohina – no, ehkä joku muukin, jos se osaisi olla hiiren hiljaa. Eikä yhtään myöskään haittaisi jos kädessäni olisi lasillinen kylmää viiniä, siinä kaunista auringonlaskua katsellessani. Tänään on ollut vähän pitkä päivä. 

Onhan se vähän hassu ajatus, että edes sanon näin, mutta yhteisen loman jälkeen kaipaan lomaa perheestäni. Niin se vain menee. Olen tottunut olemaan työpäivinäni ihan yksin ja aloin jo miettimään, että olenko sittenkin ekstrovertin sijaan muuttunut hiljalleen introvertiksi? Jaa-a, vai onko tämä ihan normaalia, tunnustakaa pliis joku, että tämä on tuttu tunne?

Onhan noista 5- ja 7-vuotiasta lapsista toki seuraa toisilleen, mutta voi jumankauta sitä kaikkea riitelyn ja kinastelun määrää. En kestä enää yhtäkään kinastelua tämän vuorokauden puolella. Onneksi ei tarvitsekaan, lapset ovat jo menneet unille ja kai yön jälkeen erotuomarin hommat, no, eivät nyt houkuttele varsinaisesti, mutta sujuvat ainakin paremmin kuin tunti sitten.

Olisipa puu, ranta, kesä ja se kaunis auringonlasku. No, ei tässä muuta kuin kaihtimet kiinni ja Netflix päälle. Se on viikonloppu nyt ja koko ilta aikaa nauttia hiljaisuudesta, JES! Viiniäkin löytyy.

Suukkoja,
Maj