Edellisessä postauksessa vilahtivat flatbreadit, joihin me jäätiin heti kerrasta koukkuun! Nämä litteät leipäset muokkautuvat moneen makuun sopivaksi, sillä jokainen voi tuunata leipäsensä haluamillaan täytteillä. En tajua miksi en ole aikaisemmin tajunnut tehdä näitä koskaan grillissä? Flatbreadit katosivat lautaselta nopeasti ja juhlien vieraat kyselivät ohjetta näihin, joten tässä tulee!

flatbread1

Flatbread -pohja
5 dl vehnäjauhoja
1/2 juoksevaa rasvaa tai oliiviöljyä
2 dl vettä
1 kuivahiivapussi
1/2 tl suolaa

Laita lämpöinen vesi kulhoon, lisää kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää seos sekä suola veteen. Lisää loputkin jauhot hiljalleen kulhoon,  vaivaten taikinaa. Anna lopuksi taikinan kohota liinan alla. Jaa valmis taikina kahdeksaan osaan ja taputtele käsien välissä osiot sentin paksuisiksi pohjiksi jauhotetuin käsin. Grillaa flatbreadit molemmin puolin kypsiksi. Paistoaika on about 1-2 min per puoli.

Levitin valmiiden flatbreadejen päälle maustamatonta sulatejuustoa sekä osaan testasin salsaa. Täytteiden kanssa on vain omat makumieltymykset sekä mielikuvitus rajana. Näissä kuvien iltapalaleipäsissä on täytteenä kanaa, fetaa, rucolaa ja tomaattia. Lopuksi tein kevyet viivat (kirjoitinko just noin :D ) majoneesista ja rouhin vielä mustapippuria päälle.

Täytteet muuten kannattaa grillata ennen leipiä, että ne on sitten heti valmiina, flatbreadit nimittäin maistuvat parhailta lämpimänä, joten tarjolle vaan heti!

 

flatbread2flatbread3flatbread4

Me ollaan tehty näitä jo pari kertaa, suosittelen lämpimästi, ovat ihan tajuttoman hyviä! Ja jos teillekin ”helppo” on taikasana, niin sitten vaan kädet jauhoihin ja grilli kuumaksi!

***

Ihanaa viikonloppua kaikille,
Maj

2 Comments

  1. Leena-mummi 21.5.2017

    Maistuis

    Vastaa
  2. mymmeli 21.5.2017

    mitä luulet onnistuisiko jos grillaisia leivästä vain toisen puolen ja lisäisi sen jälkeen täytteet ja grillaisi myös sen toisen puolen? terv. uuno keittiössä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *