Olen varmasti ennenkin kertonut olevani aikamoinen hermoilija ja stressaaja. Kotona on vähän haastavaa olla rennosti, sillä siellä riittää aina tekemistä, ihan tavallisia kotiaskareita ja ihan myös oikeitakin töitä. Vähintäänkin jatkuvasti perässä laahaavan kirjanpidon ajatteleminen ahdistaa. Pahin pelkoni on, että en saa sovittuja asioita hoidettua ajoissa. Se on ehkä vähän outoa, sillä aina olen ehtinyt ja pystynyt. Kodin sotkut tai epäjärjestys vaivaavat myös enemmän, oskan teen töitä kotoa käsin. Nyt lasten kesälomalla on pakko antaa joidenkin asioiden vaan olla, tai järkihän tässä lähtee.
Ulkomaille tai tarpeeksi kauas kotoa lähteminen on paras rentoutumiskeino itselleni, silloin pääsen parhaiten irti kaikesta. Yleensä teen vielä kaikki postaukset yms. hommat ennen lomaa mahdollisimman valmiiksi, että voin minimoida koneen ääressä istumisen tai puhelimella olemisen.
Täällä Ylivieskassa oleminen on helppoa, pystyn rauhoittumaan. Lapsuudenkoti tuntuu edelleenkin kodilta, vaikka ollaankin vain vieraina. Sen verran harvoin täällä tulee käytyä (viimeksi jouluna?!), että äiti ehkä vähän liikaakin hemmottelee mua – ja meitä!
Eilen oli ihan täydellisen rento kesäpäivä. Heräsin unisen Samuelin vierestä, ei jaksettu heti nousta sängystä, vaan pötköteltiin vierekkäin lueskelemassa kirjoja. Päivä alkoi hitaasti, hörpin minulle termariin valmiiksi keitettyä kahvia, Sampan leikkiessä omiaan siinä vieressä.
Pyöräiltiin hiukset hulmuten joka paikkaan, puistoon ja kylille. Kerroin pojalle, millaisia juttuja tein pienenä. Ehdin leikkiä hänen kanssaan pitkästä aikaa. Käytiin kaksi kertaa jätskilläkin. Loikoiltiin vanhempieni takapihalla auringossa, lorotettiin letkulla lasten uima-altaasen vettä ja syötiin takeaway lounasta. Vietiin isälleni jätskitötterö töihin.
En muista olleeni aikoihin näin rentoutunut,
en kotisohvallani, enkä edes Tarttossa tai Ahvenenmaalla.
-Maj