*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & BIC Megalighter
Eikö totta, että ulkona ruoka maistuu aina paljon paremmalta? Metsäretkellä etenkin, jopa taivaalliselta. Meidän metsäeskarilaisen mielestä aamupalakin kannattaisi syödä aina pihalla. Ollaan tänä kesänä grillailtu niin paljon, että kotigrillistä on kaasu lopussa ja kaikki uudet grillireseptit kiinnostavat! Ollaan testattu perinteisten grilliherkkujen lisäksi paljon uusiakin reseptejä, joista muutamiin olen ihan täysillä koukuttunut.
Muistatteko, kun vinkkasin täällä blogissa ihanasta Kirskaanniemen retkipaikasta? Oletteko jo käväisseet tai suunnitelleet retkeä sinne? Nämä kuvat on otettu juurikin yhdeltä grillipaikalta siellä.
Me valmisteltiin metsäretkellemme eväät siihen malliin, että ne oli helppo tehdä loppuun paikan päällä. Jos pitaleivät ja chilicoleslaw kuulostavat hyviltä, niin kannattaa jatkaa lukemista.
Pitaleivät
– 2 x kuivahiivapussi
– 3 dl vettä
– 1/2 dl oliiviöljyä
– 2 tl sokeria
– ripaus suolaa
– 7-8 dl vehnäjauhoja
Lisää kädenlämpöiseen veteen öljy, sokeri ja suola. Sekoita jauhojen sekaan kuivahiiva ja lisää ne samalla alustaen kunnes taikina on kimmoisaa, mutta pehmeää. Vaivaa taikinaa vielä 10 minuuttia ja lopuksi peitä kulho liinalla ja anna kohota puolisen tuntia.
Ripottele jauhoja pöydälle, kippaa taikina kulhosta ja vaivaa sitä vielä hetki. Jaa taikina kahdeksaan palaan. Pyörittele paloista palloja ja paina kädellä vähän litteämmiksi. Kauli palat noin puolen sentin paksuisiksi kiekoiksi ja asettele ne pellille.
Kuumenna uuni 250 asteeseen ja laita pelti myös sinne. NYT TARKKANA -> Vedä leivät leivinpaperin avulla valmiiksi kuumalle pellille ja nosta uuniin noin 5 minuutiksi.
Pitaleipien täytteeksi grillattiin kanat sekä lusikoitiin chilicoleslawta, näköjään myös salaatinlehtiäkin on sujahtanut mukaan. Chilicoleslaw on ystäväni Even resepti, jonka sain luvan julkaista. Tätä ovat (ihan) kaikki kehuneet ja teidänkin on ihan pakko testata, jos coleslaw ja tulinen safka yhtään maistuvat.
Chiliscoleslaw
– pieni kaali tai puolikas isommasta kaalista
– 4-6 porkkanaa
– 3 chiliä (tai niin paljon kuin vatsa kestää!)
– 1 kermaviilipurkki tai turkkilaista jogurttia, molemmat käy!
– 1-2 rkl dijon-sinappia
– töräys sriracha-kastiketta
– 1-2 valkosipulinkynttä puristettuna
– puoli tuubia majoneesia
– sitruunamehua
– pippuria
Raasta kaali ja porkkanat, pilko chili ja purista valkosipuli, laita kaikki kulhoon odottelemaan. Sekoita pienemmässä astiassa kermaviilit, majoneesit ym. jonka jälkeen tee makutesti dippailemalla vaikka sipseillä tai leivänpalalla. Onko tulisuus ja maku kohdallaan? Lisää tarvittaessa chiliä tai srirachaa.
Kun tulisuus on sopivalla tasolla, niin kaada mixaus isoon kulhoon sekoittaen vielä huolellisesti. Valmista ja ihan koukuttavan hyvää!
Lapset tekivät itselleen vartaita, joihin voi pujottaa oikeastaan mitä tahansa. Tikkuja kannattaa liottaa vedessä ennen vartaan kokoamista, ettei ne grillausvaiheessa kärtsää ihan mustiksi. Sampan vartaassa oli nakkeja, halloumjuustoa, kesäkurpitsaa, tomaattia ja kananugetteja.
Tehtiin tosiaan jo kotona valmiiksi coleslaw, pitaleivät ja vartaat, tuossa kylmälaukussa kaikki kulkeutui helposti paikalle kantajaa vuorotellen. Perillä sai fiilistellä maisemia rauhassa ja safkan suhteen päästiin helpolla.
Jälkkäriksi grillattiin vielä klassisesti vaahtokarkkeja, nam! Kannattaa muuten varata tahmaisten nassujen ja tassujen varalle mukaan puhdistusliinoja, ne pelastavat monta sotkuista tilannetta. Toki järvessäkin saa huuhdottua kädet ihan kätevästi.
Samuelille tuli kerrattua moneen kertaan turvallinen käyttäytyminen nuotiopaikalla. Poika oli aika innostuneena tulesta ja vähän väliä hänellä oli käsissään kepakko, joka olisi pitänyt saada työntää tuleen, huh! Meillä oli reissussa mukana mun vanhemmat, joten onneksi valvovia silmiä riitti.
Teppo apajilla!
Family portrait!
BIC Megalighter on laadukas ja helppokäyttöinen sytytin, joka tuottaa turvallisen ja luotettavan liekin. Se auttaa virittämään tunnelman tai valmistaman ruoan – voit sytyttää esimerkiksi kynttilöitä, takan tai grillin sekä hankaliakin kohteita vaivattomasti.
Osallistu kampanjasivuilla 26.6.-30.7.2017 Mestareiden illallisen arvontaan. Farangissa voittajaa on vastaanottamassa Tomi Björck ja illallinen sisältää kolme ruokalajia viineineen.
Vaikka rakkaudella itse tehty grillisafka on kyllä huikean hyvää, niin kyllä itsellenikin kelpaisi kolmen ruokalajin illallinen Farangissa! Käykäähän osallistumassa arvontaan :)
-Maj
I H A N A ! Tuo teidän perhepotretti nimittäin.
Kivat kuvat! Ja nam, mitkä eväät. :)
Maanantaina tehtiin retki Kirskaanniemeen, ihana paikka. Kiitos vaan vinkistä. :)
Vitsit toi teidän perhepotretti sai hyvälle tuulelle. Ihanan iloinen kuva, kuten kaikki muutkin. Näyttää kyllä aivan täydelliseltä kesäillalta. Pitäisi itsekin napata eväitä laukkuun ja suunnata tuonne joku kesäilta. :)
Toi teidän kimppakuva on aivan ihana! :) Jotenkin välittyy aitous ja kaikki se mikä tässä blogissa on just parasta. Sun blogi on muutenkin mulle yks niistä muutamista, joita säännöllisesti seuraan ja tykkään niin paljon sun tyylistä välittää sitä perusarkea, josta itse mieluiten luen :) Ehkä alitajuisesti itsekin haaveilen eläväni vielä samantyyppistä perhe-elämää, vaikka yksinkin viihdyn välillä vähän liiankin hyvin. Tää metsä- ja grillauspostaus oli kiva ja on niin totta että ulkona kaikki maistuu ihanalta :)
Herkulliselta kuulostaa tuo chilicoleslaw, vois vaikka kokeillakin. Ja pitaleipiäkään en ole muistanut tehdä moneen vuoteen. Kiitos vaan vinkeistä! Ja täytyy yhtyä edellisten kommentteihin; teidän perhepotretti saa kyllä hyvälle mielelle. :)
Kiva perhepotretti😎
Viikko sitten kävimme Kirskaanniemessä :) Kiitti vinkistä!