Tällä viikolla täytän 32 vuotta. Kolmenkympin virstaanpylvään ohitettuani se ei ole enää niin iso juttu, mutta en silti ole erityisen innoissanikaan asiasta. Vanheminen on nyt vaan sellainen asia, joka meillä kaikilla on edessä, eikä sitä kukaan voi estää.
Voidaankin kilistellä vaikka lasilliset skumppaa vanhenemiseni kunniaksi lapsuudenkodissani, sillä lähdettiin juuri ajelemaan kohti Ylivieskaa. Suunnitelmissa on ainakin käydä Kalajoella ja jos säätiedotus pitää paikkansa, niin viedään lapset Jukuparkkiin polskimaan.
Tällä viikolla on takana vain laiskoja aamuja – ja veikkaan saman meiningin jatkuvan vielä sunnuntaihin saakka. Sitten Miika jatkaa töitä ja itse jatkan vielä muutaman viikon lasten kanssa kotona. Täytyy jotenkin päästä fiksumpaan unirytmiin ennen kuin arjen pyörittäminen alkaa. Viimeisellä lomaviikolla mennään Rebekan kanssa ostamaan penaalit ja kaikki koulutarvikkeet, se oli omasta mielestäni ainakin ihan parasta syksyssä :”)
Seuraavaksi luenkin itsekirjoittamani oppaan aikuisen naisen ihonhoidosta :D En kestä, että valitsimme ystäväni kanssa lopputyöhömme juuri tuon aiheen. Enkä ainakaan kestä, että siitäkin on kulunut jo kohta 10 vuotta.
-Maj
Ihania meikkikuvia ja kaunis valo!