Olen jemmaillut vekkihamekuvia muutaman viikon ja nyt tuntuu sopivalta jakaa nämä. Kuvissa on kivan seesteinen fiilis, vaikka tällä hetkellä itselläni ei ehkä niinkään ole, reissussa rähjääntyy ja Ruisrockista palautuminenkin taitaa olla vielä kesken. Festarikuvat laitan jakoon myöhemmin tällä viikolla.
Muistatteko viime kesän, kun joka puolella vilahteli vekkihameita? Tänä kesänä vekit ovat olleet vähemmässä, mutta ajattomiahan ne toki ovat, omani ostin jo viisi vuotta sitten ja se on edelleen käytössä.
Meillä on Idan kanssa muutamia tosi samantyyppisiä ja tismalleen samanlaisiakin vaatteita, vaikka tyylimme ovatkin mielestäni keskenään aika erilaiset. Näihin kuviin heitimme päällemme huviksi mätsäävät asut ja lopputuloksesta tuli hauska, vaikka oikeasti tuskin tulisi lähdettyä näin samanlaisissa asuissa minnekkään.
Idan neuletakki löytyi hänen äitinsä vaatekaapista ja muut vaatteet ovat jo vanhoja, Reebokin tennareita lukuunottamatta. Asuista ja luonnonkukista tulee vähän juhannusvibat, voisinkin ajatella käyttäväni tätä asua rennoissa, kesäisissä illanistujaisissa.
-Maj
Ihanat nuo kuvat, joissa tumma metsä taustalla, ja vaaleisiin pukeutuneet neidot niin kauniina edessä.
Hei, kiitos ihanasta postauksesta. Tuo valkoinen pitsimekko vaalean naisen yllä, mistä kaupasta se mahtaa olla? Onko hintava? Se on hurjan kaunis mekko!
Hups, äskeinen kommentti oli tarkoitettu Ruisrock-aiheiseen postaukseen. Mutta kysymys sama, mistä se pitsimekko lienee? :)
Moikka! Hennan pitsimekko on ostettu jostain reissusta, ei tainnut olla kallis, mutta hankalasti saatavilla täältä käsin :/