*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Arabia
Meillä kaikilla neljällä on on erilaiset mieltymykset aamupalan suhteen, yksi haluaa puuron marjoilla, toinen tahtoisi aina vaan jogurttia, kolmas mieluiten skippaisi aamupalan kokonaan ja itselleni on kaikista tärkeintä, että saan kahvia.
En tykkää syödä heti silmät avattuani, vaan teen ensin perusaskareita, vien koiran ulos, petaan sängyt ja sitten vasta on aamiaisen vuoro. Muiden syötyä jään usein hörppimään ties monennettako kahvikupillista, selaan Aamulehteä tai puhelinta, kerään voimia alkavaan päivään.


Meidän perheestä Rebekka herää aina ensimmäisenä, lomallakin ennen kahdeksaa, siinä missä Samuel saattaa pötkötellä sen jälkeen vielä parikin tuntia. Poika on kiukkuinen, jos häntä menee herättelemään, äitiinsä tullut kai. Olen syntynyt unikeonpäivänä ja herääjänä olen kuulemma en-minkäänlainen. Mieluiten en heräisi ollenkaan.

Samuel on se puuronsyöjä! Tuoreilla mansikoilla ja mustikoilla höystetty puuro katosi lautaselta alta aikayksikön. Me molemmat ollaan myös herkkävatsaisia, puuro on siksikin hyvä aamupalavaihtoehto.

Ihan tavallinenkin aamupala näyttää kesäisen kattauksen ansiosta houkuttelevalta. Toistan itseäni, mutta kukapa olisi uskonut, että fiilistelen Arabian Paratiisi-sarjaa? Kaikki nuo astioiden kauniit, rehevät, kuviot ja kiemurat miellyttävät yllättäen, vaikka aikaisemmin suosin kattauksessa käytännössä pelkkää valkoista. Kattausta voi piristää toki vain muutamalla tai vaikka vaan yhdellä Paratiisi-sarjan astialla. Meidän aamaispöydästä löytyy myös Arabian KoKo-sarjan sahramin ja valkoisen värisiä kulhoja, jotka nekin sopivat yhteen Paratiisin kanssa.


Ilahduin, kun löysin Paratiisi-sarjasta tuon vasemmalla näkyvän ison tarjoiluvadin. Sellaista tarvitsee itseasiassa yllättävän usein ja se olikin ensimmäinen astia, minkä halusin tästä sarjasta itselleni.


Me istahdetaan aina yhtäaikaa alas syömään, lapset ovat ensimmäisenä valmiita ja he kirmaavat omiin menoihinsa syötyään, palatakseen hetken päästä takaisin toimittamaan asioita pöydän äärelle.
Tälläkin kertaa vapautin muut pöydän siivouksesta ja jäin haaveilemaan kupposeni äärelle. Aamupala on päivän tärkein ateria, monessakin mielessä.
-Maj
Aina IHANA paratiisi-sarja. Tuo piristystä pöytään! Mielestäni ollut jonkin aikaa pois ”muodista”. Nyt nuoretkin tykkäävät siitä:)