Huomaan tyttäressäni paljon omia luonteenpiirteitäni, niin hyvässä kuin pahassa. Kai me molemmat olemme taivaanrannanmaalareita, ainakin vähän huolimattomia tavaroita käsitellessä. Usein hän, kuten minäkin,  on uppoutuneena omiin ajatuksiinsa ja maailmoihin. Silloin ei kuule, eikä edes näe mitään. Voin tunnustaa olevani vielä kaiken lisäksi myöhästelijä, onneksi hän ei ole.

Vuorotellen etsimme toistemme hukassa olevia kamoja. Siivotessani saatan tuikata tavaroita kaappiin piiloon tai ajatuksissani laitan vaikkapa puhelimen johonkin ihan järjettömään paikkaan. Viime talvena Rebeltä katosi niin monet talvihanskat, että uhkasin ommella ne toppatakkiin kiinni.

Rebekka rientää usein auttamaan etsinnöissä ja hän onkin onnistunut löytämään kadonneita tavaroita mitä ihmeellisimmistä paikoista – en edes kehtaa kertoa mitä tai mistä :D Vitsit, mikään ei muuten voita sitä fiilistä, kun löytää hukassa olevan jutun. 

 

maanantai_3maanantai_4

Inhoan tuota tiettyä huolimattomuutta itsessäni ja siedän sitä heikosti muiltakin. Tänä aamuna tyttö meinasi myöhästyä koulusta, koska pipo oli hukassa, hanskat olivat kadonneet ja puhelinta ei löytynyt mistään. Sitä ehkä kuvittelisi, että minä jos joku ymmärrän, koska olen itse ihan samanlainen – mutta eheii kuulkaa, tämä piirre saa minut hulluuden partaalle. Minkäs teet? Hän on selkeästi äitinsä tyttö. Aamusta kuitenkin selvittiin, läksyt oli tehty huolellisesti, löysimme hukatuista asioista 1/3 ja varastosta löytyi päällepantavaakin. Sitä paitsi ehdimme koululle minuuttia ennen kellon soittoa.

maanantai_5maanantai_6

Rebekka vetää vetoketjut repusta, taskuista ja laukusta huolellisesti kiinni ja tarkistaa ne vielä kertaalleen. Hän lähtee aina mielummin todella ajoissa kuin myöhässä kouluun. Hän on aamuvirkku, minä en. Älkää kysykö montako puhelinta olen tuhonnut niin, että olen jättänyt juomapullon auki laukkuun tai reppuun. Tyttärelläni on kuitenkin menossa vasta toinen puhelin.

maanantai_2maanantai_1

Tavarat hukkaantuu täällä siis tasaiseen tahtiin ja siihen on ihan pakko tehdä muutos. Mietittiin yhdessä, että uuteen kotiin voitaisiin tehdä vakkaripaikat tärkeille tavaroille, toivottavasti se auttaisi asiaa.

Meillä on täällä nykyisessä asunnossa aikamoinen kaaos päällä, koska muutto on jo alkanut ja pahvilaatikoita lojuu vähän joka puolella. Ensi viikolla sitten muutetaan, huh!

-Maj

Oon niin jämähtänyt samoihin lounaspaikkoihin täällä Tampereella, päädyn melkein aina (tänäänkin) sushinhimoissani Makaan, Marusekiin tai Roka Sushi & Robataan – jos vaan lounasseuralleni sushi sattuu uppoamaan.

Vaihtelun vuoksi sovimme tarkoituksellani ystäväni kanssa lounastreffit sellaiseen paikkaan, missä kumpikaan meistä ei ollut vielä aikaisemmin syönyt. Olen kyllä kerran istahtanut Pikkubistro Kattilassa viinilasillisen verran, mutta koskaan en ole tilannut sieltä ruokaa.

pikkubistro kattila 1

Pikkubistro Kattilan osoite on Aleksis Kiven katu 13, siinä Kaffilaa vastapäätä, melkein Sokoksen takana. Lounasta saa arkisin klo 11-15,  se tilataan tiskiltä ja tarjoillaan pöytiin. Lounas maksaa 10 euroa ja tarjolla on neljä eri vaihtoehtoa, joihin jokaiseen sisältyy pieni alkusalaatti sekä leipä. Pikkubistron viikon lounaslistan voi käydä kurkkaamassa täältä.

pikkubistro kattila 2pikkubistro kattila 3

Pohdiskelin Soijamoussakan (tomaattisalsalla) ja Kukkopoika-lehtikaalisalaatin välillä – ja kuten kuvasta näkyy, niin päädyin ottamaan jälkimmäisen. Salaatti oli raikas & maistuva ja ainakin itselleni juuri sopivan kokoinen. Ystäväni päätti ottaa perinteisen lihakeiton ja sekin oli kuulemma oikein hyvää.

Jostain syystä tuo Pikkubistro Kattilan sijainti on sellainen, ettei sinne oikein vahingossa eksy. Ravintola on pieni ja tunnelmallinen, palvelukin oli ystävällistä. Suosittelen testaamaan lounasta vai oletteko jo käyneet? Ravintolan verkkosivuilla kerrotaan, että ”raaka-aineet valitaan parhaista tuotteista ja kaikki valmistetaan itse. Menun ja viinien hinnoittelu on silti maltillinen.”  Pakko paljastaa, että Pikkubistro oli jäänyt mieleeni siksi, kun join siellä joskus aikoja sitten sen lasillisen poikkeuksellisen hyvää valkkaria!

pikkubistro kattila 4

Pikkubistro Kaffila
Aleksis Kiven katu 13 (Hallituskatu 5)
33200 Tampere

Ma klo. 11 – 15
Tiistaista torstaihin 11 – 22
Pe 11 – 23 ja La 12 – 23

-Maj

1 2 3 4 5 6 13