*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Arabia
Ystäväni ovat pitäneet minusta (ja meistä) älyttömän hyvää huolta koko syksyn. Olen kiitollinen ja vähän liikuttunutkin kaikesta heidän tarjoamastaan avusta, huolenpidosta ja seurasta. Tässä viikon aikana olen päätynyt useammankin kerran ystävieni luokse syömään lasten kanssa ja yksinkin. Olen kurvannut kamujen luokse ihan vaan extempore, välillä ruokakassin kanssa, välillä ilman, mutta aina olen saanut saman käskyn; ”Istu sä nyt alas, ja oo vaan siinä”. Elämässäni on niin monta upeaa tyyppiä, että en oikein tajua mitä ihmettä olen tehnyt heidät ansaitakseni.
Arkena teen päivisin hommia koneella, useimmiten yksikseni kotoa käsin. En jaksa panostaa lounaaseen, vaan tekaisen itselleni yleensä vaan pikasalaatin, johon tulee aina ne samat ainekset. Tällä viikolla olen tarkoituksella tehnyt asioita eri tavalla; tänään syön keskustassa sushilounaan Maijun kanssa, eilen hurautin autolla Jonnan luokse vohvelirauta kainalossani ja teimme lounasta yhdessä. Se oli kyllä paras idea pitkään aikaan.
Ööö, miten kenelläkään voi olla näin söpö nassu, Jonna on oikeasti yhtä sydämellinen, kuin miltä hän näyttää ulospäin!
Funtsittiin jo edellisenä iltana mikä olisi toivottua vaihtelua sille ainaiselle lounassalaatille, Jonna ehdotti vohveleita ja meiltä löytyi (ikivanha)rauta, jes! Jaettiin kauppalista ja sovittiin treffit Jonnan luokse.
Teimme ihan perus vohvelitaikinan, mutta lehmänmaidon sijaan käytimme mantelimaitoa. Vohveleista tuli superhyviä, kannattaa ehdottomasti testata! Vohveleiden lisukkeeksi ostin tiskiltä savulohta ja kun kerroin spontaanisti lounassuunnitelmistamme minua palvelleelle myyjälle, niin hän innostui ja aikoi toteuttaa saman setin iltapalaksi, haha! Lohen lisäksi vohveleiden päälle laitettiin vuohenjuustoa, kirsikkatomaatteja, rucolaa, herneenversoja, siemeniä ja balsamicoa.
Kattauksemme oli supersimppeli, vohvelit näyttivät kauniilta Arabian KoKo-sarjan yksinkertaisen näteillä lautasilla. KoKo-astioita saa herkullisissa väreissä, mutta valkoinen on mielestäni toimivin, kun ruoka itsessään on värikästä. KoKo-lautasiakin on tarjolla useamassa koossa, nämä tässä kattauksessa käytetyt lautaset ovat sarjan suurimmat, halkaisijaltaan 27 cm.
Olin ihan unohtanut koko vohveliraudan olemassaolon, hyvä kun sillekin saatiin taas käyttöä, ehkä en enää survo sitä kaapin perälle. Suolaiset vohvelit ovat muutenkin hauska ja helppo tarjottava, ne saa tarvittaessa valmistettua gluteenittomina ja vegaanisinakin helposti. Lisukkeet voi laittaa erikseen pöytään, joista jokainen voi valita oman makunsa mukaan.
Iltapäivän kruunasi rauhallinen kahvihetki Telma-koiran kanssa. Vaaleanpunaiset mukit ovat kovin söpöt, juuri sopivan tyttömäiset. Ei muuten vielä olla ehditty tutustuttaa Teppo-koiraa Telmaan, mutta koirien treffitkin on jo mietinnässä. Teppo ja Telma olisivat juuri sopivan kokoista seuraa toisilleen, tulisivapa ne hyvin juttuun keskenään.
Kiitos vielä Jonnalle ja Telmalle lounasseurasta ja tietty ihanan piristävästä iltapäivästä, otetaan pian uusiksi <3 Ihan pian muutan uuteen kotiin, jonka ovet ovat todellakin auki ystäville, paistelen vohveleita tai banskupannareita tarvittaessa vaikka joka ilta. Ensi vuonnakin syödään yhdessä, vähintäänkin yhtä usein kuin tänä vuonna.
-Maj
Oh, the waffles look so yummy!
xx from Bavaria/Germany, Rena
http://www.dressedwithsoul.com
Noita täytyy kokeilla. Teillä oli myös kaunis kattaus. Puhelimesta katsoin vaan kuvat, teksti ilman laseja ei ollut luettavissa. Illalla ohjeen kimppuun:)
Eikä, aivan ihania ystäviä sulla! Melkein tuli kyyneleet silmiin kun luin<3 Salaa toivon että mulla ois samanlaisia ystäviä, vaikka tiedostan että mun on tosi vaikea ottaa erityiskohtelua vastaan ja vaikeina aikoina vetäydyn enemmänkin omiin oloihini. Oot superonnekas ja oon tosi onnellinen sun puolesta<3
Voi Emppu :”) Mä tiedostan olevani superonnekas, mulla on paljon ihania ystäviä ja lisäksi vielä perhe sekä sukulaiset. Ootko miettinyt, että miksihän sun on vaikea ottaa apua/erikoiskohtelua vastaan?
Mistä toi ihana punanen neule mahtaa olla?
Moikka! Tuo on superpehmoinen Samsoe & Samsoen neule, ostin sen INCH” Storesta :)
Mä lupaan tulla kylään uuteen kotiin heti sit ku muutat! <3
Oli kiva nähdä! Otetaan tavaks <3
No samoin ja näin me tehdään!