En voinut vastustaa kiusausta käyttää tuota otsikkoa, hahah! Se on tyypit joulukuu ja nyt puetaan päälle oikein luvan kanssa jotain punaista. Onneksi ulkona ei tällä hetkellä ole ihan niin harmaata, kuin näitä kuvia otettaessa. 

Mulla on kotona vasta yksi joulutähti ja valot ja huulilla punaista huulipunaa, mutta kaikki jouluttaja-ystäväni ovat jo ihan irti ja tämähän on vasta alkusoittoa. Seuraavat neljä viikkoa joulutetaan täysillä, apua!

En ole päässyt vielä juurikaan joulufiiliksiin, tällä viikolla pyörittelin käsissäni joulukoristeita, mutta jätin ostamatta. Tajusin juuri eilen kun muut fiilistelivät joulukalenterin ekaa luukkua, että olen jäänyt tänä vuonna kokonaan ilman kalenteria -siis miten näin on päässyt käymään? Kai käytin kaikki energiani metsästäessäni Samuelille futiskortteja sisältävää kalenteria, joten unohdin itseni. Ehkä selviän kuitenkin.

kipparihattu1kipparihattu4

Tässä asussa on pari kivaa uutta juttua; Cartel Storesta ostamani kipparinhattu, Vamoksen nilkkurit ja huulipuna, jonka sävyn perään on kyselty jo useamman kerran. En enää oikein osaa käyttää huulipunaa, etenkään näin kirkkaita sävyjä vaikka kuulema kannattaisi. Huulillani on Lancomen punaa sävyssä 132, Caprice.

kipparihattu3

Hattu – Cartel Store
Neule – Samsoe & Samsoe / INCH” Store
Takki – Gina Tricot
Farkut – Vero Moda
Kengät – Vamos *saatu
Laukku – LV

kipparihattu2

Mikäs teidän joulukalenteri tilanne on? Löytyykö sellaista? Parasta olisi se kalenteri, joka täytetään itse, mainitsinkin siitä jo aikaisemmin muistaakseni, mutta kuten aavistelinkin, se jää ensi vuoteen.

Entä onko pikkujoulut jo juhlittu? Mulla on ainakin vielä yhdet kemut tiedossa ja tänään lähdetään tyttöporukalla vähän ”tuulettamaan” ystävääni, joka tarvitsee pienen breikin vaipparumbasta :*

-Maj

*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Philips

Olemme lasten kanssa heränneet nyt parin viikon ajan Philipsin Wake-Up Light herätysvalojen avulla, huomattavasti aikaisempaa lempeämmin. En tajua miksi en koskaan aikaisemmin ole hoksannut hankkia herätysvaloa, vaikka olen aivan toivottoman huono heräämään. Havahdun tosi herkästi yön aikana kaikenlaisiin ääniin, siksi kai aamulla niin nukuttaisikin.

Näen paljon tapahtumarikkaita unia, joissa seikkailen ympäriinsä ja tarvitsen tilaa nukkuessani. Toisen ihmisen vieressä nukkuminen on lähtökohtaisesti aina ollut minulle vähän vaikeaa, paitsi toisaalta taas; poikkeuksellisen rauhallisten nukkujan vieressä uni saattaa tulla helpommin ja nukun itsekin paremmin. En kuitenkaan koe nukahtamista varsinaisesti ongelmaksi. Herääminen on haasteellisempaa, etenkin nämä pilkkopimeiden aamujen aikaiset herätykset ovat tuntuneet suorastaan musertavilta.

herätysvalo5_1herätysvalo7

Käytössäni oleva Somneo Wake-Up Light herättää hellästi; se lisää valonmäärää vähitellen aamusarastuksen punaisesta valkoiseksi, kunnes koko makuuhuone on valaistu. Herätystä tehostaa luonnon äänet (zen-musa, best!) joita Somneossa on valittavana kahdeksan erilaista. Lamppu on tehnyt heräämisestä helpompaa, en tunne itseäni ihan niin väsyneeksi ja olen yksinkertaisesti paremmalla tuulella heti herättyäni – ja se on kyllä paljon se! ”Lempeä herätys” perustuu siihen, että Wake-Up Lightin valo kirkastuu hiljalleen ja valmistelee samalla elimistöä heräämiseen.

herätysvalo5

Laitteesta löytyy herätyksen lisäksi muitakin toimintoja, kuten rentoutusohjelmat tai auringonlaskusimulaattori, joiden avulla voi rauhoittua ennen nukkumaan menemistä. Käytän Somneota lukulamppuna ihan tavallisen valaisimen tapaan ja siihen saa tuikattua kännykän latautumaan tai AUX-liitännän avulla se toimii kaiuttimena.

herätysvalo_1

Lastenhuoneen Wake-Up Lightissa on myös yövalotoiminto, joka on tosi kätevä. Lapsilla on aina ollut huoneessaan yövalo tuomassa lähinnä turvaa ja nyt on kätevää, kun sellaista ei erikseen tarvita. Himmeä oranssi valo ei häiritse yöunia, mutta sen avulla kuitenkin näkee kiivetä yläsängystä pois, jos tulee vaikka pissahätä kesken unien. Yövalon saa sammutettua koskemalla kaksi kertaa laitteen yläosaan. Lasten Wake-Up Light lampusta löytyy myös radio ja auringonlaskusimulaatio, mutta herätys- sekä yövalotoimintoa me vaan tarvitaan ja kellonajan näkee yölläkin.

herätysvalo_2
herätysvalo3

Rebekka on meidän perheen aamuvirkku. Toivoisin hänen heräävän viikonloppuna aikaisintaan kahdeksan kieppeillä, mutta ei. Tyttö saattaa olla täydessä iskussa jo hyvissä ajoin ennen seitsemää. Samuel on ihan toista maata, meidän perheen unikeko! Sampalle uni maistuisi etenkin aamuisin ja arkipäivinä sängystä nouseminen tekee välillä tiukkaa – ihan kuten itsellenikin.

herätysvalo4
herätysvalo4_4

Lapset olivat tosi innoissaan uudesta herätysvalosta, etenkin herätysääntä valittiin pitkään ja hartaasti. Lopulta he pääsivät yhteisymmärrykseen ja lastenhuoneesta kuuluu aamuisin linnun viserrystä. Rebekka herää jo valonsarastukseen, mutta Samuel saattaa nukkua täysillä kunnes huone kirkastuu kokonaan ja herätysääni soi täpöillä.

herätysvalo6

Osasinkohan kertoa kaiken oleellisen? Kysykää vaan, niin koitan vastata parhaani mukaan tai vähintäänkin otan selvää. Jos innostuitte herätysvaloista, niin kurkatkaahan tämä video. Yksi pieni apuväline voi näköjään huomattavasti parantaa elämänlaatua, enkä enää haluaisi olla ilman.

Philips herätysvaloja on saatavilla useampia malleja, jotka ovat myynnissä hypermarketeissa ja elektroniikkajälleenmyyjillä. Nukahtamisoppaalla varustettu Wake-Up Light Somneo on Philipsin uutuus ja se on saatavilla 12.12.2017 alkaen Verkkokaupasta sekä Gigantista

Edit: Somneo on nyt myynnissä, täältä löytyy!

 

-Maj

1 9 10 11 12