Sain yliviivata taas yhden asian tältä listalta! Lapset ovat luistelleet jo muutaman kerran, mutta itse olin vasta eilen ensimmäistä kertaa jäällä tänä talvena. Rebekka luistelee tosi hyvin, he ovat koulustakin käyneet muutaman kerran luistelemassa. Samppakin pysyy kiitettävästi pystyssä omilla hokkareillaan ja jaksaa olla jäällä yhtä kauan kuin me muutkin.
Meikäläisen 7-luokalla hankitut luistimet kaipaisivat teroitusta, muuten ne ovat yllättävän hyvässä kunnossa kohta 20 vuotta vanhoiksi luistimiksi. APUA, kaksikymmentä vuotta kuulostaa kyllä, no, aika paljolta vai mitä?
Nämä tyypit ovat olleet niin hyvällä tuulella koko viikonlopun! Kai meillä on ollut tarpeeksi ohjelmaa, ainakin itse olen suhteellisen puhki kaikesta touhuamisesta. Toivottavasti pakkaset jatkuu, nyt on niin paljon enemmän tekemistä kuin loskakeleillä. Viime talvena molemmat lapset oppivat sujuvasti laskettelemaan Vuokatin hiihtokoulussa ja pitäisikin lähteä viemään heitä rinteeseen heti kun tulee sopiva rako.
Olisi ihana päästä pian testaamaan Näsijärven luistelurataa, oletteko te tänä talvena siellä? Jos ehditään tässä ennen kevättä viettämään viikonloppua tyttöporukalla, niin ehdotan kyllä ohjelmaksi luisteluretkeä ja avantouintia, ai vitsit!
-Maj