Tammikuussa kuntosalien ovet käyvät tiuhaan tahtiin. Varmasti aika moni lupasi vuoden vaihteen kunniaksi aloittaa terveellisemmän elämän ja ottaa liikunnan osaksi arkirutiineja. Tiedättehän te; uusi vuosi, uusi minä?
En tehnyt ensimmäistäkään uudenvuodenlupausta, vaan pakottauduin jo marraskuussa salille pitkän tauon jälkeen. Ensimmäiset kerrat tuntui tahmeilta ja etenkin lähteminen oli tosi vaikeaa. Aina tuntui olevan jotain muuta tärkeämpää ja mielekkäämpää tekemistä kuin treenaaminen.
Olen käynyt salilla jo vuosia, mutta silti olin tosi epävarma. En oikein tiennyt, että mitä mun kannattaisi salilla tehdä ja mietin, että teenkö liikkeet oikein yms. Teen yhteistyötä salijäsenyyden muodossa Fressin kanssa ja sain apua alkuun pääsemiseksi Fressin Personal traineriltä, Heikiltä. Heikki on aikaisemminkin toiminut mun PT:nä ja nyt tuntui taas siltä, että tarvitsen jonkun tyypin vähän jeesailemaan ja patistelemaan alkuun.
Ensimmäisenä kartoitettiin mun lähtötilannetta ja mietittiin tavoitteitani. Haluan ensinnäkin voida yleisesti vähän paremmin eli kohottaa kuntoani, että jaksaisin arjessa paremmin. Laitoimme tavoitteekseni mm. liikkuvuuden kohentamisen ja paremman ryhdin tavoittelun.
Personal Trainerin kanssa treenailu ei tarkoita sitä, että pitäisi tavoitella bikini fitness-tasoa. Itse ainakin haen lähinnä kokonaisvaltaista hyvinvointia ja haluan kyllä treenata tehokkaasti, mutta en verenmaku suussa. Treeniohjelman pitää olla sellainen, että sen pystyy ja haluaa tehdä myös ilman, että PT tsemppaa siinä vieressä. Heikin avulla pääsin salitreeneissäni hyvään alkuun, sain itselleni saliohjelman ja opin tekemään tekmään sen oikein ja turvallisesti.
Oma noin tunnin mittainen salitreenini koostuu viidestä osiosta;
– Aluksi lämmittelen n. 5-10 minuuttia, yleensä crosstrainerilla tai porraslaitteella
– Liikkuvuusharjoittelu 5-10 minuuttia, käytän usein puukeppiä apuvälineenä.
– Voimaosio, 25 minuuttia
– Sykeosio, 15 minuuttia
– Loppuverkka, joka kestää noin 10 minuuttia. Se voi olla kävelyä tms. kevyttä aerobista ja rullailua
Mun on ollut tosi helppo treenailla Heikin kanssa ja olen sitä mieltä, että PT:n kanssa kemioiden pitää kohdata. Heikki on just sellainen tyyppi, jonka seurassa voi olla rennosti. Kynnys salille lähtemiseen on madaltunut ja olen innostunut pakkamaan salikamat mukaan Helsingin reissuillekin – huippua, että ystävälläni sattuu oleman myös Fressin jäsenyys.
Sain ilokseni järjestää myös arvonnan; yksi onnekas voittaa kolme PT -kertaa Heikin kanssa. Pakettiin kuuluuu myös kehonkoostumus-analyysi ja omien tarpeiden mukainen treeniohjelma. Kerro vain kommenttiboksissa, että miksi sinä tarvitsisit PT:n? Kommentoi viimeistään 9.2.2012 mennessä, niin olet mukana arvonnassa!
Ihanaa viikonloppua sekä
tsemppiä treeneihin & onnea arvontaan!
-Maj