*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Bubbleroom
Vihdoinkin pääsen kirjoittamaan uusista farkuistani. Instagram Storiesissa puolella muutamaan otteeseen vilahtaneet farkut ovat saaneet yllättävän paljon kehuja ja kyselyitä. Ihana huomata, että asu- ja vaatejutut kiinnostaa.
Yksi vaatekaappini peruspilareista on tummat pillifarkut, mutta olin niin fiiliksissäni kun onnistuin bongaamaan Bubbleroomilta myös yhdet vaaleat korkeavyötäröiset farkut – miten yhdet pöksyt voikin piristää pukeutumista niin paljon?
Kaikki tilaamani farkut olivat hyvän kokoisia, istuivat ja joustavat sen verran, että ne ovat vielä mukavia päälläkin. Se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys nettikaupasta tilatessa? En ehkä voi sanoa olevani mikään vannoutunut farkkutyttö, mutta tänä talvena olen kyllä ollut enemmän farkkulinjalla kuin koskaan aikaisemmin.
Tämä malli on niin best! Mutsifarkuissa on korkea vyötärö ja vajaamittaiset lahkeet. Nämä farkut ovat rennot, mutta silti istuvat. Mielestäni lahkeen mitta näyttää hyvältä niin nilkkureiden kuin lenkkareidenkin kanssa. En mitenkään enää malttaisi odottaa kesää ja että pääsen pukemaan valkoisen t-paidan, farkut, tennarit ja aurinkolasit. T-paidan ja sinisten farkkujen yhdistelmä on niin fresh!
Vaaleanpunainen pörrötakki on ollut muidenkin mielestä ihana, sillä siitä näytti olevan muutama koko loppuunmyyty. Omani on 40/42 kokoa, koska mun mielestä se on just kiva vähän reilumpana.
Mustissa istuvammissa farkuissa vyötärö sijoittuu myös normaalia korkeammalle, joten rohkenen käyttää näiden kanssa vähän lyhyempää yläosaa. Matsku on superpehmoista, ihan kuin legginseissä hengailisi. Nämä ovat täydelliset farkut vauhdikkaisiin arkipäiviin.
Kuvat – Jonna Leppänen
Viimeiseksi vielä farkut, joissa on matalampi – tai ainakin ihan tavallinen vyötärö. Farkut ovat imartelevan näköiset kun alle sujauttaa paidan helman. Huomasin lapuissa olevanmerkintä” push up” eli takapuoleenkin tulee vähän nostatusta, eikä kyllä haittaa yhtään! T-paitaa löytyy Bubbleroomin valikoimasta valkoisen lisäksi myös mustana.
Olisi hauska kuulla mielipiteitänne asuista,
oliko jotkut farkuista ylitse muiden?
-Maj