*Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Valio Oddlygood

Herkistyin maidolle joskus ala-aste ikäisenä, mutta se ei tullut ilmi minulle tehdyissä allergiatesteissä. Lääkäri kuitenkin sanoi, että ei se välttämättä aina näy niissä ja kehotti kokeilemaan maitotuotteiden vähentämistä. Siihen aikaan koulussa piti juoda peltimukillinen maitoa ruokailun yhteydessä ja sain siitä lupalapulla vapautuksen. Lopetin siis maidon juomisen tuolloin ja sen myötä vatsakipunikin alkoivat helpottaa.

Siedin kuitenkin ihan hyvin maitoa ruuassa ja muiden tuotteiden muodossa, mutta ala-asteen jälkeen en ole juonut maitoa sellaisenaan. Jos päivän mittaan tuli ja edelleen jos tulee syötyä paljon maitoa sisältäviä ruokia, niin kyllähän se tuntuu vatsassa – joskus aika pahastikin.

Nykyään lorautan kahviini kasvimaitoa ja ostoskoriin päätyy usein maidottomia vaihtoehtoja. Kyläillessä kahvi menee alas tavallisen maidon kera – eikä sitä ole mitään seuraamuksia. Meillä molemmat lapset juovat maitoa enkä pidä sitä mitenkään pahana asiana. Ilahdun kun lapsille maistuu myös maidottomat vaihtoehdot, joita löytyy kaupan hyllyiltä koko ajan enenemissä määrin.

oddlygood1

Valio on tuonut markkinoille uuden Oddlygood -tuoteperheen, johon kuuluu kaurapohjaiset gurtit sekä kaurajuomat. Gurttia saa litran pakkauksissa, mutta myös näissä pienemmissä pikareissa, jotka on iisi napata mukaan vaikka evääksi. Oddlygoodit sopivat niin maidottomille, laktoosittomille kuin vegaaneillekin, sillä niissä ei ole käytetty eläinperäisiä aineita minkään ainesosien valmistamisessa.

Oddlygood kaurajuomat sopivat tietysti nautittavaksi sellaisenaan, mutta myös smoothien joukkoon, leivontaan sekä kylmien ja lämpimien ruokien valmistukseen, ihan kuten tavis maitokin. Tumma kaakao kaurajuoma on taas tarkoitettu välipalaksi ja sen voi nauttia kylmänä tai lämmitettynä – meidän muksuille se maistuu ehdottomasti parhaiten jääkaappikylmänä!

oddlygood2oddlygood8

Gurteissa on monta eri makuvaihtoehtoa; mangoa, mansikkaa, mustikkaa, vadelmaa ja vaniljaa. Ostin meille kotiin mustikka ja mansikka gurtteja ja otetiin testiin myös kaakao kaurajuomaa useamman. Täyteläiset gurtit maistuivat lapsille ja myös allekirjoittaneelle! Gurtit ovat makeutettu ihan tavallisella sokerilla. Kaurapohjaiset gurteissa on eläviä maitohappobakteereja ja herneproteiinia. Niihin on lisätty D-vitamiinilla, kalsiumilla, B2- ja B12-vitamiinilla.

oddlygood3oddlygood4

Me löydettiin Oddlygood gurtit kaupasta muiden kaurapohjaisten tuotteiden vierestä, läheltä jogurtteja. Kaurapohjainen kaakaojuoma oli sijoiteltu kasvimaitojen viereen. Tuotteiden pakkaukset ovat muuten hauskan näköisiä ja helposti tunnistettavia, pirtsakat kuvitukset on suunnitellut Olaf Hajek!

oddlygood5oddlygood6

Gurtit säilyvät jääkaapissa ja juuri kurkkasin, että vielä suhteellisen pitkään – hah, ellei  joku ehdi syödä niitä sitä ennen!

oddlygood7oddlygood9

Veikkaan, että nämä Valion Oddlygood -tuotteet ovat toivottu uutuus maidottomiin perheisiin ja miksei myös muutenkin? Kysymys kuuluukin; meinaatteko testata? 

-Maj

11 Comments

  1. Leena-mummi 18.2.2018

    Testiin Maxille mummilla🤔

    Vastaa
    • Maj 21.2.2018

      Moikka Leena! Tykkäsikö Max? Entäpä mummi?

      Vastaa
  2. HannaK. 18.2.2018

    Maistettiin heti bongattuamme tuota kaakaojuomaa ja se oli kyllä hyvää eikä olisi varmaan sokkotestissä huomannut eroa maidolliseen vastaavaan. Kiitos tämän postauksen, nappasin yhden tuollaisen pikarin tänään kaupassa käydessäni testiin :) Jos osoittautuu hyväksi, ehkä raaskii välillä litrankin pönikän ostaa, vaikka ovathan ne kalliimpia kuin maidolliset versiot.

    Vastaa
    • Maj 21.2.2018

      No jep, munkin mielestä toi on parasta jääkylmänä! Mä en juo maitoa, niin en osaa oikein sanoa tuota eroa, mutta just hyvältä kuulostaa, että eroa ei huomannut. Mitä tykkäsitte Gurtista?

      Vastaa
  3. Eevis 19.2.2018

    Ehdottomasti menee testiin! Pojan maitoallergian vuoksi koko perhe saa nauttia maidottomuudesta melko usein😊

    Vastaa
    • Maj 21.2.2018

      Kiva kuulla, että innostutte testailemaan. Onhan se varmasti iisimpää tehdä koko perheelle samaa ruokaa :) Mitkä muuten on teidän maidottomat arkiruokalempparit?

      Vastaa
  4. Mire 20.2.2018

    Meillä eri kokemus. Mansikka jäi syömättä äidiltä ja lapsilta, nuorempi 2v alkoi itkeä enkä ihmettele. Testattiin kaksi kertaa. Aivan uskomattoman esanssinen ja pistävä maku!! Vadelma oli tosin hyvää. Mitä ihmettä tuon mansikan kanssa on sählätty?!

    Vastaa
    • Maj 21.2.2018

      Aivan, mä en ole vielä ehtinyt testaamaan vadelmaa, mutta se lähtee sitten seuraavaksi testiin, joku toinenkin kehui IG:ssä mulle sitä :)

      Vastaa
  5. Mm 21.2.2018

    Täälläkin on jo testattu, mutta ainakaan vadelma-gurtit eivät saaneet kannatusta. Innoissani ostin näitä uutuuksia, joten petyin kyllä makuun. Jotenkin todella epämiellyttävän ”makea” ja esanssinen. Ehkä pitäisi antaa mahdollisuus vielä joillekin muille mauille!

    Vastaa
  6. M 21.2.2018

    Heip! Tänne uuteen postaukseen laitan nyt saman kysymyksen, eli tuossa arkinen kasvisruoka niin kumpia linssejä oli? Joku muukin oli siellä mun lisäksi kysynyt ja laittanut linkit tuotteisiin.

    Vastaa
    • Maj 21.2.2018

      Moikka! Ja pahoittelut, että olet joutunut odottelemaan vastausta. Linssit olivat niitä valmiita, purkillinen sellaisia.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *