Sydän kallellaan. Hänen takiaan omani taitaa aina vähän olla. Katselin poikaani hänen istuessaan keittiönpöydän ääressä. Siinä hän söi huolettomana leipäänsä ja puhui samalla taukoamatta, kuten tapana on. Auringonvalo osui ponnarista karanneisiin hiussuortuviin. Isältäänhän hän näyttää, mutta taitaa kuitenkin olla enemmän kuten äitinsä. Jouduin kasailemaan itseäni tosissani, etteivät kyyneleet olisivat vierineet poskille kun poika tuijotteli kysyvästi isoilla vihreillä silmillään. Niin,  että onko joku hätänä? Ei, ei ollut ollenkaan. En vain tahtoisi, että kasvat isoksi.

Onneksi tunnen hänet ainakin vielä nenänpäästä varpaisiin, ihan kokonaan. Nuorimmaisen syntymäpäivä tuntui tällä kertaa isosti. Kuusivuotias on yhtä aikaa niin iso ja niin pieni. Onneksi enemmän vielä pieni. Niin se vain on, että hän kuten me kaikki ollaan tänään vanhempia kuin koskaan  ja samalla nuorempia kuin tullaan ikinä olemaan.

-Maj