Tiedättekö, tämä päivä muistutti niin paljon mua niistä vuosista, jolloin olin lasten kanssa kotona. Ystävät aamupalalla, lego-leikkejä, pannullinen kahvia ja lounaaksi perinteistä makaroonilaatikkoa. Meillä oli Rebekan ja Sampan ollessa ihan pieniä monta kertaa viikossa joku ystävistäni lapsineen käymässä – tai päinvastoin.

Rebekka ja Samuel ovat syksyyn asti poissa tietysti nyt koulusta, mutta myös hoidosta. Vanhempani tuurasivat minua alkuviikosta, kun olin töissä Helsingissä ja heti kotiin päästyäni Sampalla alkoi korvatulehdus. Lääkäri käski ottaa rauhallisemmin ja uskoi, että antibiootteja tarvittaisikaan, kipulääkkeillä ollaan siis menty pari päivää. Vaikuttaa, että se alkaa helpottamaan hiljalleen. Mun mielestä on hyvä juttu kun antibiootteja ei tuputettu heti kättelyssä kouraan, sillä joskus niinkin on käynyt.

legot1legot2

Samuel enää harvoin innostuu edes leikkimään duploilla, mutta tänään hän hääräili niiden kanssa innoissaan vaikka kuinka kauan. Tänään lasten touhuja katsellessa on ollut niin onnellinen ja samaan aikaan haikea olo; lapset on lapsia vain kerran. Omani ovat jo niin isoja ja niistä meikäläisen kotiäiti-vuosista on ikuisuus.

legot3legot4legot5legot6legot7legot8

Näistä päivistä, ihan näistä kaikista tavallisimmistakin pitäisi osata nauttia. Loppujen lopuksi mulla parhaimmat muistot siitä ajasta kun lapset olivat pienempiä, ovat juurikin niitä kun me oltiin vaan tai tehtiin jotain tosi arkista. Tämä harmaa, vähän maanantailta tuntuva, torstaikin oli ihan hyvä.

-Maj

5 Comments

  1. Ihanaa. Minä yritän nauttia täysillä tästä kesästä, sillä syksyllä on edessä paluu töihin ja vauva pääsee siskon kanssa hoitoon.

    Vastaa
  2. Kesä 9.6.2018

    Mitkä housut nuo ovat, jotka näkyvät nilkoistasi jalassasi kolmannessa kuvassa?

    Vastaa
  3. Maj 11.6.2018

    Muistaakseni ne ovat Piruetin housut :)

    Vastaa
  4. Maj 11.6.2018

    No mutta miten ihanaa, että vauva pääse siskolle hoitoon! Kuulostaa, että voit aloittaa pehmeästi duunit :)

    Vastaa
  5. Tytti 11.6.2018

    Moikka!
    Mistä tuo matto on ?? :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *