Edelliset pari päivää ollaan puuhailtu aamusta iltaan jotain. Seikkailtiin ympäri Helsinkiä; käytiin Eerikinkadun kivikaupassa, liikennepuistossa, lounaspiknikillä, sushilla, ostoksilla, mentiin ratikalla väärään suuntaan – eikä haitannut yhtään. Siliteltiin lampaita Mustasaaressa, keinuttiin, törmättiin tuttuihin, hikoiltiin yö nelisin Idan yksiössä. En vaihtaisi minuuttiakaan pois.

Juoksimme eilen illalla Tampereelle menevään bussiin viime minuuteilla, superväsyneinä ja onnellisina, iltapalasmoothiet kainaloissamme. Kuten jo sanoin, spontaanit seikkailut ovat kaikista parhaita.

Nämä kuvat ovat Mustasaaresta, Taivallahdesta lähtevällä lautalla pääsee saareen about 15 minuuttissa. Kauniilla saarella on pieneläimiä ja lampaita, leikkipuisto, korvapuusteistaan tunnettu kahvila – ja ilmoitustaululla näytti olevan tiedotetta jos minkälaisesta ohjelmasta; teatteriesityksiä, kursseja, saunomista ja brunsseja. Lampaat olivat meidän lasten mielestä niin ihania, palattiin vielä ennen lähtöä toistamiseen paijailemaan niiden pehmoisia turkkeja.

Tasan vuosi sitten valitsin itselleni kivikaupasta irtipäästämisen kiven. Kiven tehtävä oli antaa voimia ahdistuksen hetkellä, vapauttaa ikävistä ajatuksista ja auttaa ymmärtämään raskaitakin kokemuksia. Tarvitsin kiveä, että oppisin hyväksymään, että kaikella on tarkoitus. Kun kivi oli tehtävänsä täyttänyt, niin annoin sen eteenpäin.

Tällä kertaa kivikaupasta ei löytynyt mulle kiveä, ei vaikka olisin halunnut sellaisen. Seraphinen leidi sanoi, että juuri nyt yksikään kivi ei ole mua varten, mutta ehkä voin tulla myöhemmin uudelleen jos tuntuu siltä. Päivien pimetessä, talvella sitten.

Voisiko tämä tarkoittaa, että en juuri nyt tarvitse yhtään mitään? Mulla on nyt kaikkea ja osaan kerrankin olla tässä ja nyt. 

-Maj